I don't know why i'm still surprised

Okei nyt ollaan monen hämmentävän hetken jälkeen päästy pois Christchurchista. Eilen oli tosiaan viimeinen päivä tuolla ja mitäs siitä nyt sanoisi... Oli ainakin ihan jees siinä viimeisenä päivänä tajuta, että retkeilyalueen keittiötiloisssa pystyi lataamaan hupelimia ja muita vempaimia. Me kun oltiin koko ajan kärvistelty vähäisillä akuilla ja etsitty aina joku satunnainen loukko jossa noita voisi latailla. On kivaa olla tyhmä.

Sormusten Herran Sumuvuoret for real.

No siinä sitten siirrettiin kuvia koneelle ja muuta jännää kun joku random dude tuli sönkkäämään meille jotain kuumaperunasuussa -aksentilla. Vaikkei tässä mitään ihmelapsia kielellisesti ollakaan niin ei tosiaan tajuttu kuin sana sieltä ja toinen täältä ja tuskin olisi moni muukaan tajunnut... Éikä sitten osattu kuin nyökkäillä ja naureskella väkinäisesti. Eikä se dude meinannu lähteä kulumallakaan ja vaikka selkeästi puuhailtiin siinä omiamme niin silti se vaan notkui siinä ikuisuuden. Vaikka oli sanonut noin tunti takaperin, että pitäisi kohta lähteä töihin... Taitaa täkäläisten kohta-käsite olla aika liukuva. Ainakin Christchurchissa.

Päästiin kotikonnuilta lähtemään lopulta siinä kolmen aikoihin etsimään päivän ensimmäistä kahvia!!! Kelatkaa sitä!!! Olis siellä keittiötiloissa ollut vedenkeitin ja meillä kasissa parit pussikahvit, mut pelättiin et saadaan ripuli. Mut joo, kuiteskin onnistuttiin löytämään kahvila wi-fi yhteydellä. Harmi vaan, että ytheys oli rajoitettu joten ei saatu paljon mitään sillä tehtyä. Hämmentävää oli se, että kun me siellä aamusumppejamme nautimme niin mestaa alettiin samoihin aikoihin sulkea. Ai niin! Hämmennettiin jotain random dudea vastaamalla kieltävästi, kun tuo kysyi poltetaanko ruohoa. Ollaan vissiin käyty joku pahimman luokan mutaatio läpi kun aletaan jo tässä vaiheessa näyttää narkkareilta... Kai se on jokin täkäläisessä ilmassa.

Jatkettiin rinksaa ja yritettiin myös free wi-fi spot -koppia, joita Uudessa Seelannissa on siellä täällä pitkin kaupunkeja ja kukkuloita. Meiän kone oli kuitenkin sitä mieltä, että kaikki on sillä yhteydellä liian vaarallista ja pelottavaa eli vesiperä vedettiin jälleen. Lopulta kuitenkin löydettiin nettikahvila, jossa koneet toimivat kuin unelma ja saatiin kaikki mitä tarvittiin tehtyä käden käänteessä.

Seuraavaksi me käytiin ostamassa säkillinen ruokaa. Ei siinä mitään sinänsä, mutta hei! Me tassuteltiin ihan leffateatterin vierestä ja onnistuttiin jonkin ihmeen kaupalla pitämään itsemme poissa sen illan Hobitti -näytöksistä! Melkoinen saavutus, vaikka kyllä ne vieroitusoireet alkaa jo vähän painaa päälle... No, Hobitin sijaan ladattiin puhelinten akut täyteen, friikattiin, järkkäiltiin kamoja ja käytiin edellisiin iltoihin nähden aikaisin nukkumaan... koska herätyskello herätti meidät seuraavana aamuna viideltä. Saatiin kuitenkin teltta purettua ja tavarat kasaan yllättävän nopeasti. Keskustaan vievä bussikin löytyi kivasti ja kohti istuttiin jo InterCityn pysäkillä miettimässä, saisimmekohan jostain kahvia ennen kuin bussi lähti puoli kahdeksalta.

Jostain mielen hämärimmästä nurkasta iski halu tarkistaa, että bussi varmasti lähtisi puoli kahdeksalta. Ja ei jumalauta. Kyllähän se lähtöaika oli puoli kahdeksalta, mutta oltiin jossain aivopieruissamme onnistuttu kärräämään itsemme väärään paikkaan! Ei muuta kuin kamat kantoon ja pikavauhtia oikealle pysäkille samalla kun hikeä puski otsasta pihalle litroittain. Onneksi oltiin paikalla reilusti etukäteen, joten ehdimme vielä oikealle pysäkille ja oikeaan bussiin.

Ja siis... se bussi. Toistaiseksi ollaan painettu menemään ihan perus busseilla, mutta nyt meitä porhalsi hakemaan pikkinen minibussi, jonka vanavedessä keikkui peräkärry matkatavaroita varten. Mut hei ei siinä mitään! Se sopi meille paremmin kuin hyvin ja niinpä lähdettiin nasta laudassa kohti Greymouthia, jossa vaihdettaisiin bussia. Mutta siitä liisää tuonenpana.

Siinä sitten kivasti istuskeltiin bussissa ja odoteltiin, että päästäisiin vuoristoon.... Kunnes tajuttiin, että ikkunan toisella puolella on varsin tutun näköinen pikku mäennyppylä. Aikamme siinä lagailtiin ja muistettiin kuskin sanoneen meidän pysähtyvän pissatauolle Springfieldissä. Ja kartoissa eräs tietty Sormusten herrojen kuvauskohde on ihan siinä Springfieldin helmoissa. Lisää lagausta. Ja ei helvetti. Se oli tosiaan Edoras siinä ikkunan takana, ihan ilman mitään ennakkovaroitusta. Voi sitä friikkauksen ja turisteilun määrää. Hauskaa oli, ettei kukaan muu bussissa olleista ollut tuosta nyppylästä niinkään kiinnostunut koska edessä tosiaan kohosivat Southern Alpsit eli Sumuvuoret.

Sormusten Herran Edoras.. Ja Rohania.

Okei. Me ollaan vähän väliä ihkuttu vuoristomaisemaa ja näin päin pois, mutta Southern Alpsit! Ei hyvä elämä päät läksi taas kerran lätkimään aikasta vauhdilla. Tuntui uskomattomalta painaa menemään ylös alas pitkin mutkittelevaa vuoristotietä ja katsoa korkeuksiin kohoavia vuoria, joiden ympärille on kietoutunut pilviharsoa, joka välillä näytti siltä kuin se vyöryisi vuorenrinteitä alas. Siellä täällä näkyi myös vesiputouksia, jokia ja ties mitä nättiä. Kaikesta yritettiin epätoivon vimmalla saada kuvaa, mutta ei aina onnistuttu kun kuski tosiaan painoi menemään tuhatta ja sataa. Pysähdyttiin myös puolentunnin kahvipaussille siellä vuorten keskellä! Voi jumansviidu osta bussilippu Uudessa Seelannissa ja saat vastineeksi kierroksen mitä upeimmissa maisemissa. Tähän vois tottua.

Greymouthissa meillä oli aika liki kahden tunnin vaihtoaika ennen kuin toinen bussi lähtisi kohti Franz Josef Glacieria, joten kävimme vaihteeksi ryystämässä kupposet cappucinoa. Ja no... ei kai me muuta mainittavaa tehty. Lagailtiin.

Greymouthin ja Franz Josefin välillä taivas alkoi muuttua harmaaksi ja näytti uhkaavasti siltä, että piakkoin alkaisi sataa. Päätimme tarkistaa Franz Josefin sään ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä oli vakaa aikomus bunkata teltassa mistä puolestaan voisi sateen sattuessa seurata kauheita koska kaikki se meidän laukkuihin pesiytynyt Weta -kama joutuisi vaaraan. Me nyt ollaan selvitty trombeista ja ties mistä, ei meillä mitään väliä, mutta Weta -kamaa ei vaarannettaisi vaikka mikä olisi. Niinpä päädyimme telttailun sijaan buukkaamaan itsellemme leirimökin, koska seuraavat kaksi päivää Franz Josefilla sataa kuin Esterin perseestä jos säätietoja on uskominen. Mitään suurempia muutoksia tämä ei sinänsä aiheuttanut, koska retkeilymaja on samalla Holiday Park alueella jonne meidän piti telttakin pystyttää. Sade ropisee katossa ja ikkunoissa, mutta kamat ovat turvassa! Jee!

Spämmättyämme sosiaalisen median tukkoon (josta emme ole edes pahoillamme) ja asetuttuamme taloksi (eli räjäyttämällä matkalaukkujemme sisällöt pitkin kämppää) riensimme pesemään paskaisia kalsareitamme. Nyt ne tuoksuvat trooppisilta liljoilta ja riippuvat pitkin kämppää! Kaunista ja kodikasta siis. Tämä ilta menee lähinnä nenää kaivellessa, mutta huomenna tehdäänkin sitten jotain jännää...

P.s. Meidän takapihalla on Sumuvuoret. Repikää siitä.

The King under the Sea

Okei eli nyt me ollaan tätä merkintää kirjoittaessa jo oltu Christchurchissa kolmatta päivää, mutta koska emme ole päässeet mitään merkintöjä kirjoittamaan tai iskemään blogiin niin palatkaamme ajassa taaksepäin tiistaiaamuun.. n. kello kuuteen.

Kuudelta herätyskello soi hetken ennen kuin se tavoitti aivotoimintamme rippeet. Hämmentävää kyllä, pääsimme kämpästä ulos n. vartissa ja sitten lähdettiin laukkuinemme Whalewatch Kaikoura-mestaan josta oltiin varattu edellisenä päivänä liput. Mukava setä siellä otti meiltä meidän kantamukset talteen siksi aikaa kun käytäisiin cruisailemassa pitkin poikin Kaikouran vesistöjä. Itkettiin siinä sitten joku puoli tuntia kun ei ole kahvia saatavilla eikä sen suuremmin ruokaakaan.. mutta tietysti sitten kun lähdettiin kävelemään bussiin, huomattiin että siinä vieressä oli kahvila auki. Tottakai.

Bussi vei meidät sitten toiselle puolelle Kaikouraa ja noustiin sellaiseen laiva.. vene.. johonkin botskiin, jonka voimin lähdettiin merelle. Samalla joku tyttö siellä kertoili meille että mitä merkkejä meidän pitää etsiä taivaanrannasta, jotta löydettäisiin niitä valaita. Hetken puksuteltuamme, pysähdyttiin ja meidät päästettiin kannelle hillumaan ja etsimään vesisuihkuja.. Eikä mennyt ehkä kuin pari minuuttia kun ensimmäinen sellainen bongattiin. Kyseessä oli Tiaki-niminen valas, joka tytsyn mukaan on saanut nimensä siitä että se puolustaa nuorempia valaita. Siinä oli kuulkaas herkkä hetki kun todisti jotain niin jäätävän kokoista otusta ensimmäistä kertaa elämässään.

No Tiaki sitten sukelsi ja hetken oli hiljaista.. Mutta sitten joku bongasi toisen valaan ja lähdettiin sitä katsomaan. Tämä kyseinen Whalewatch Kaikoura-yritys lupasi 1-2 valasta per kierros joten ei sitä oikein osannut kovin montaa valasta enää odottaakaan.. Vaan kannatti herätä siinä kuudelta aamulla ja lähteä päivän ensimmäiselle cruiselle. Tämä toinen valas.. No sillä ei selvästi ollut kiire mihinkään, koska se vain lillui paikallaan ja puuskautteli vettä aika-ajoin ulos sisuksistaan. Saatiin hetki kökkiä siinä vierellä ennen kuin se sitten päätti että nyt riittää.. ja sukelsi pois.

Ja kuulkaas sitten alkoi tapahtua! Siinä ympäristössä pyöri meidän lisäksi toinenkin turistilaiva, joka sitten bongasi jonkun valaan ja me sitten siinä siivellä lähtiin samaa otusta katsomaan. Ja sitä hämmästellessämme, joku bongasi tulosuunnassamme toisen valaan! Eli siis neljä otusta puolentoista tunnin sisään! No tämä kolmas kaiffari sitten sukelsi tiehensä, minkä jälkeen me lähdettiin vasta-aallokkoon kohti sitä neljättä toveria. On muuten aika hienoa seisoa siellä botskin kärjessä kun pusketaan vasten sellaisia megaisoja aaltoja. Jännää.

Tämä neljäs dude ei sitten kauaa meitä viitsinyt katsella vaan lähti kälppimään melko nopeasti, minkä jälkeen oltiin jo sillä kannalla että nyt lähdetään varmaan kotiin.. Ja niin me kai lähdettiinkin, vaikkakin se matka jäi lyhyeen kun bongattiin lauma delfiinejä. Niitä sitten mentiin ihastelemaan ja niitä oli aivan sairas määrä! Ja kuten kaikissa leffoissa, ne lähti meidän botskin edelle hyppimään ja taisipa meidän kapteeni niitä hieman haastaakin pomppimaan siihen eteen painamalla tallan pohjaan. Upeita otuksia vaikkakin melkoisia show-offeja!

No delfiinit lopulta kyllästyivät jahtaamaan meitä ja oli aika yrittää uudestaan rantaan.. Paitsi että joku bongasi taas yhden valaan! Joten siitä huolimatta että meidän tour alkoi hiljalleen vedellä viimeisiään, lähdettiin me vielä moikkaamaan sitä viidettäkin valasta. Ja sitten olikin kuulkaas niin tajuttoman kaunista! Vuoret siellä taustalla, melkein pilvetön taivas. Puhtaan sininen meri.. ja jäätävän kokoinen valas siinä uiskentelemassa. Thank you, New Zealand.

Valasjahdin jälkeen paineltiin sitten viimein aamukahville ja etsimään ruokaa. Mentiin kahvilaan nimeltä “Why Not Cafe” ja siellä oltiin käyty jo edellisenäkin päivänä. Siellä pizza maksoi 5 dollaria, isot kakkupalat 3,5 dollaria ja cappuccinot sen perus 4,5! Eli melkoisen halpaa vai kuinka? Syötiin massukkamme täyteen ja hetken pohdittuamme, heitettiin kamamme info-pisteeseen turvaan ja sen jälkeen suunnattiin nukkumaan rantahiekalle hetkeksi. Ja kuten arvata saattaa.. ilman aurinkorasvaa, joka tosin oli laukussa mukana ei siinä mitään.

Neljän aikoihin lähdettiin sitten bussilla kohti Christchurchia ja ensimmäistä kertaa uni otti vallan niiden maisemien sijaan. Christchurchissa meillä ei taas ollutkaan majapaikkaa, mutta sellainen kiva campig area löytyi sitten jonkun neljän kilsan kävelyn jälkeen. Ja täällä ollaan nyt kolmatta päivää, koska bussi Greymouthin kautta Franz Josef Glacieriin lähtee vasta huomenna.

Muutama sana Christchurchista? Meillä ei nyt ole hirveästi kuvia koska ollaan vaan lahnattu nämä päivät. Aika hiljaiseksi kuitenkin vetää, koska 2010-vuoden maanjäristys näkyy edelleen aika karulla tapaa katukuvassa; luhistuneita rakennuksia ja tiesulkuja on joka paikassa. Ja niiden keskellä pieniä muistutuksia siitä millainen kaupunki oli ennen tuhoa; kauniita siltoja, kellotorneja, vanhoja rakennuksia ja ties mitä. Täällä on jotenkin erilainen fiilis kuin muualla, mikä on toki ymmärrettävää. Mutta hienoa on kuitenkin se että kaupunki on tuhosta huolimatta jatkanut elämäänsä ja sekin näkyy ja tuntuu kaduilla.

Eilisestä on vielä pakko sanoa pari sanaa tähän loppuun ennen kuin lähdetään etsimään kahvilaa jossa saataisiin paitsi kahvia, myös wifi jolla nämä kaksi merkintää nettiin. Meidän suuri aikomuksemme oli nyt sitten vuokrata auto puoleksitoista viikoksi ja sen voimin ajella pitkin etelä-saarta.. No ei mene aina suunnitelmat niin kuin on suunniteltu, varsinkaan jos niitä alkaa toteuttaa edellisenä päivänä. Päädyttiin sitten paikalliseen I-site turisti-infoon ja siellä Michelle-niminen dude sitten tuli kysymään meiltä että tarvitaanko apua.. Ja sanottiin että halutaan auto. Oh well..

Kolme tuntia myöhemmin meillä ei ollut autoa, mutta meillä oli kahden viikon edestä bussimatkoja, telttapaikkoja, turistikierroksia ja laiva takaisin Wellingtoniin. Willu oli laota siinä hetkessä, koska könttäsumma oli aika.. hmm.. mittava. Mutta hei! Nyt ei ainakaan tarvitse miettiä busseja tai yöpymispaikkoja kahteen viikkoon!

The King under the Sea

Eipä tässä kai sitten sen ihmeempää ole tapahtunut kuluneiden neljän päivän aikana. Huomenna tosiaan lähdetään aamubussilla Southern Alpsien yli Creymouthiin ja sitä kautta Franz Josef Glacieriin katsomaan vauvakiivejä! Ja siitä sitten lisää joskus.. jos enää koskaan ollaan wifin äärellä. Heippa!