Chase the wind and touch the sky

Reissumme toiseksi viimeinen viikko on nyt sitten melkein takana päin ja tänään vietettiin Losissa viimeistä kokonaista lauantaipäivää. Ensi viikolla tähän aikaan nautitaan toivon mukaan Norwegianin elokuvatarjonnasta tai sitten yritetään löytää hyvää asentoa nukkumiseen. Niin tai näin! Nyt vähän tähän viikkoon! Mitään jännää ei oikeastaan tapahtunut.. Tai sanotaanko että mitään blogimerkinnän arvoista ei tapahtunut, koska elämä on tällä viikolla ollut aika arkista. Mutta nyt on silti aika vähän kertoa kuulumisia!

Edellinen merkintämmehän taisikin koskea Oscareita, joten mitähän maanantaina tapahtui.. Ah! Koska Willun tatuoinnin jälkeen emme saaneet mistään pizzaa ja sitten koipemme olivat enemmän tai vähemmän kipeitä, ansaitun pizzan saanti vain venyi ja venyi.. Joten maanantaina suunnattiin Del Amo-ostoskeskukseen nauttimaan tästä kyseisestä pizzasta. Sitten käytiin Barnes & Nobles-kirjakaupassa koska Willua kiinnosti kamalasti kyseisen kaupan kirjatarjonta ja nimeltä mainitsematon Doctor Who-hylly yläkerrassa. Mä sain taas takapirun homman ja yritin saada sitä ostamaan kaiken, mutta feilasin siinä aika lahjakkaasti. Lopuksi juotiin myös kahvit kirjakaupan yhteydessä olevassa Starbucksissa.

Klonkku oli sitten sitä mieltä että tiistaina ei liikuta mihinkään ja osoitti mielipiteensä turpoamalla maanantain kävelyn johdosta. Ei se kamalasti turvonnut ja se vähäkin turpoaminen laski hyvin nopeasti.. Eikä turvotus varmaan edes johtunut Klonkusta itsestään vaan mun nilkasta, joka on vähän kiukutellut tatuoinnin ottamisen jälkeen. Se taas varmaan johtuu siitä että tatuoinnin jälkimainingeissa astuin jotenkin hassusti kokoajan kun varoin sitä jalkaterää. Niin nyt se on sitten ikäänkuin niksahtanut.. Joten tiistai tiesi lahnauspäivää mulle, mutta Willu päätti lähteä yksin seikkailemaan läpi Torrancen Hobitti-kaljapullot silmissään. Takaisin se saapuikin sitten Smaug-oluen kera ja hyvin onnellisena ihmisotuksena.

Keskiviikkona ajateltiin sitten taas tehdä jotakin jännenpää ja suunnattiin kulkumme kohti rikkaiden ihmisten mekkaa eli Beverly Hillsiä. Etsittiin ensimmäiseksi se iso Beverly Hills-kyltti joka on kaikissa leffoissa ja otettiin sen kanssa tietysti pose poikineen. Ja otettiin kuva myös luultavasti Losin rikkaimmasta sorsasta. Tämän jälkeen lähdettiin käppäilemään Rodeo Drivelle, mikä oli.. No täynnä kaikkia kalliita merkkiliikkeitä mihin ei uskaltanut mennä edes sisälle. Siellä me ja lauma aasialaisturisteja pyörittiin, otettiin pari kuvaa ja sitten päätettiinkin lähteä etsimään sellaista pienempää kylttiä. Netistä löydettiin jotkut ohjeet, mutta ohjeiden päässä ei sitten ollutkaan mitään. Niinpä lähdettiin sitten taas busseilla kohti Torrancea ja.. käytiin salaatilla, josta saatiin molemmat ihan tajuton ähky. Noms!

Torstaina pidettiin sitten taas vähän vapaampaa päivää, koska piti jälleen kerran pestä pyykkiä ja pitää seuraa Pyykkikissalle, jota Suki aina vetää pataan. Pyykinpesussa vierähtikin sitten melkein koko päivä, mutta illasta lähdettiin tuohon muutaman kilsan päässä sijaitsevaan Steves Burgersiin syömään hampparit. Koska Steve, ehhehhe. Hyvät ateriat oli vaikka allekirjoittanut ei omaansa jaksanutkaan kokonaan syödä!

Perjantaina tuli sitten täyteen kolme kuukautta reissussa, joten missiomme oli syödä juustokakkua. Lähdettiinkin jossain iltapäivällä kohti Del Amoa ja Barnes & Noblesia, josta tiedettiin että sieltä saa myös moista herkkua. Aika jännä kirjakauppa, eikös? No ensin vähän kierreltiin kaupoissa ja Willu teki hankintoja lähinnä vaatepuolelta. Sitten käytiin syömässä vähän japanilaista sapuskaa, josta ei ihme kyllä tullut edes ähky! Mikä oli hyvä asia koska seuraavaksi kiiruhdettiin Barnesiin ja.. ei herrajumaa se juustokakku. Meinaan niin hyvää juustokakkua ei ole missään! (Kyllä, muistelen kaiholla myös Kino123:n muumilimsajuustokakkua!) Kakkuilun jälkeen lähdettiin taas, ylläripylläri, kohti kotia. Ollaanko muuten kerrottu että tuossa meidän kodin ja Del Amon välissä sijaitsee joku iso suo missä asuu jotain kovaan ääneen kurnuttavia sammakoita? Ja haisunäätiä.

Tänään! Käytiin sitten Whimsic Alleylla uudemman kerran. Kysehän siis on siitä pelottavan kuuluisasta nörttikaupasta, joka erikoistuu enimmäkseen Harry Potter-kamaan, mutta josta löytyy omat osionsa myös mm. Doctor Wholle ja Game of Thronesille. Ja kirjoille ja karkeille ja ties mille! Aivan jäätävä mesta, jossa vaan menee lukkoon heti kun sinne astelee. Ei sinänsä, mä ostin tänään vaan suklaapatukan ja pari toffeeta siinä missä Willu osti jonkun Doctor Who-kirjan. Päästiin siis aika vähällä, koska tosiaan.. Siellä menee vaan lukkoon.
Whimsic Alleylta lähdettiin sitten, ylläripylläri, Del Amoon, jossa meiksi teki pari hankintaa ihan tulevan Suomeen paluun varalta. Käytiin myös syömässä ja meiksi söi pizzaa ja Willu söi sushia. Aika hyvä päivä siis!

Eikai tässä sen ihmeempää mesottavaa ole! Huomenna mennään pizzalle ja varmaan pitäisi ekan kerran kartoittaa että mitä meidän täytyy tehdä saadaksemme kaikki kama mahtumaan matkalaukkuihin. 

ps. Jos luit tänne saakka niin jätähän kommenttia tuohon oikealla olevaan chattiin! Jee!

The King under the Sea

Okei eli nyt me ollaan tätä merkintää kirjoittaessa jo oltu Christchurchissa kolmatta päivää, mutta koska emme ole päässeet mitään merkintöjä kirjoittamaan tai iskemään blogiin niin palatkaamme ajassa taaksepäin tiistaiaamuun.. n. kello kuuteen.

Kuudelta herätyskello soi hetken ennen kuin se tavoitti aivotoimintamme rippeet. Hämmentävää kyllä, pääsimme kämpästä ulos n. vartissa ja sitten lähdettiin laukkuinemme Whalewatch Kaikoura-mestaan josta oltiin varattu edellisenä päivänä liput. Mukava setä siellä otti meiltä meidän kantamukset talteen siksi aikaa kun käytäisiin cruisailemassa pitkin poikin Kaikouran vesistöjä. Itkettiin siinä sitten joku puoli tuntia kun ei ole kahvia saatavilla eikä sen suuremmin ruokaakaan.. mutta tietysti sitten kun lähdettiin kävelemään bussiin, huomattiin että siinä vieressä oli kahvila auki. Tottakai.

Bussi vei meidät sitten toiselle puolelle Kaikouraa ja noustiin sellaiseen laiva.. vene.. johonkin botskiin, jonka voimin lähdettiin merelle. Samalla joku tyttö siellä kertoili meille että mitä merkkejä meidän pitää etsiä taivaanrannasta, jotta löydettäisiin niitä valaita. Hetken puksuteltuamme, pysähdyttiin ja meidät päästettiin kannelle hillumaan ja etsimään vesisuihkuja.. Eikä mennyt ehkä kuin pari minuuttia kun ensimmäinen sellainen bongattiin. Kyseessä oli Tiaki-niminen valas, joka tytsyn mukaan on saanut nimensä siitä että se puolustaa nuorempia valaita. Siinä oli kuulkaas herkkä hetki kun todisti jotain niin jäätävän kokoista otusta ensimmäistä kertaa elämässään.

No Tiaki sitten sukelsi ja hetken oli hiljaista.. Mutta sitten joku bongasi toisen valaan ja lähdettiin sitä katsomaan. Tämä kyseinen Whalewatch Kaikoura-yritys lupasi 1-2 valasta per kierros joten ei sitä oikein osannut kovin montaa valasta enää odottaakaan.. Vaan kannatti herätä siinä kuudelta aamulla ja lähteä päivän ensimmäiselle cruiselle. Tämä toinen valas.. No sillä ei selvästi ollut kiire mihinkään, koska se vain lillui paikallaan ja puuskautteli vettä aika-ajoin ulos sisuksistaan. Saatiin hetki kökkiä siinä vierellä ennen kuin se sitten päätti että nyt riittää.. ja sukelsi pois.

Ja kuulkaas sitten alkoi tapahtua! Siinä ympäristössä pyöri meidän lisäksi toinenkin turistilaiva, joka sitten bongasi jonkun valaan ja me sitten siinä siivellä lähtiin samaa otusta katsomaan. Ja sitä hämmästellessämme, joku bongasi tulosuunnassamme toisen valaan! Eli siis neljä otusta puolentoista tunnin sisään! No tämä kolmas kaiffari sitten sukelsi tiehensä, minkä jälkeen me lähdettiin vasta-aallokkoon kohti sitä neljättä toveria. On muuten aika hienoa seisoa siellä botskin kärjessä kun pusketaan vasten sellaisia megaisoja aaltoja. Jännää.

Tämä neljäs dude ei sitten kauaa meitä viitsinyt katsella vaan lähti kälppimään melko nopeasti, minkä jälkeen oltiin jo sillä kannalla että nyt lähdetään varmaan kotiin.. Ja niin me kai lähdettiinkin, vaikkakin se matka jäi lyhyeen kun bongattiin lauma delfiinejä. Niitä sitten mentiin ihastelemaan ja niitä oli aivan sairas määrä! Ja kuten kaikissa leffoissa, ne lähti meidän botskin edelle hyppimään ja taisipa meidän kapteeni niitä hieman haastaakin pomppimaan siihen eteen painamalla tallan pohjaan. Upeita otuksia vaikkakin melkoisia show-offeja!

No delfiinit lopulta kyllästyivät jahtaamaan meitä ja oli aika yrittää uudestaan rantaan.. Paitsi että joku bongasi taas yhden valaan! Joten siitä huolimatta että meidän tour alkoi hiljalleen vedellä viimeisiään, lähdettiin me vielä moikkaamaan sitä viidettäkin valasta. Ja sitten olikin kuulkaas niin tajuttoman kaunista! Vuoret siellä taustalla, melkein pilvetön taivas. Puhtaan sininen meri.. ja jäätävän kokoinen valas siinä uiskentelemassa. Thank you, New Zealand.

Valasjahdin jälkeen paineltiin sitten viimein aamukahville ja etsimään ruokaa. Mentiin kahvilaan nimeltä “Why Not Cafe” ja siellä oltiin käyty jo edellisenäkin päivänä. Siellä pizza maksoi 5 dollaria, isot kakkupalat 3,5 dollaria ja cappuccinot sen perus 4,5! Eli melkoisen halpaa vai kuinka? Syötiin massukkamme täyteen ja hetken pohdittuamme, heitettiin kamamme info-pisteeseen turvaan ja sen jälkeen suunnattiin nukkumaan rantahiekalle hetkeksi. Ja kuten arvata saattaa.. ilman aurinkorasvaa, joka tosin oli laukussa mukana ei siinä mitään.

Neljän aikoihin lähdettiin sitten bussilla kohti Christchurchia ja ensimmäistä kertaa uni otti vallan niiden maisemien sijaan. Christchurchissa meillä ei taas ollutkaan majapaikkaa, mutta sellainen kiva campig area löytyi sitten jonkun neljän kilsan kävelyn jälkeen. Ja täällä ollaan nyt kolmatta päivää, koska bussi Greymouthin kautta Franz Josef Glacieriin lähtee vasta huomenna.

Muutama sana Christchurchista? Meillä ei nyt ole hirveästi kuvia koska ollaan vaan lahnattu nämä päivät. Aika hiljaiseksi kuitenkin vetää, koska 2010-vuoden maanjäristys näkyy edelleen aika karulla tapaa katukuvassa; luhistuneita rakennuksia ja tiesulkuja on joka paikassa. Ja niiden keskellä pieniä muistutuksia siitä millainen kaupunki oli ennen tuhoa; kauniita siltoja, kellotorneja, vanhoja rakennuksia ja ties mitä. Täällä on jotenkin erilainen fiilis kuin muualla, mikä on toki ymmärrettävää. Mutta hienoa on kuitenkin se että kaupunki on tuhosta huolimatta jatkanut elämäänsä ja sekin näkyy ja tuntuu kaduilla.

Eilisestä on vielä pakko sanoa pari sanaa tähän loppuun ennen kuin lähdetään etsimään kahvilaa jossa saataisiin paitsi kahvia, myös wifi jolla nämä kaksi merkintää nettiin. Meidän suuri aikomuksemme oli nyt sitten vuokrata auto puoleksitoista viikoksi ja sen voimin ajella pitkin etelä-saarta.. No ei mene aina suunnitelmat niin kuin on suunniteltu, varsinkaan jos niitä alkaa toteuttaa edellisenä päivänä. Päädyttiin sitten paikalliseen I-site turisti-infoon ja siellä Michelle-niminen dude sitten tuli kysymään meiltä että tarvitaanko apua.. Ja sanottiin että halutaan auto. Oh well..

Kolme tuntia myöhemmin meillä ei ollut autoa, mutta meillä oli kahden viikon edestä bussimatkoja, telttapaikkoja, turistikierroksia ja laiva takaisin Wellingtoniin. Willu oli laota siinä hetkessä, koska könttäsumma oli aika.. hmm.. mittava. Mutta hei! Nyt ei ainakaan tarvitse miettiä busseja tai yöpymispaikkoja kahteen viikkoon!

The King under the Sea

Eipä tässä kai sitten sen ihmeempää ole tapahtunut kuluneiden neljän päivän aikana. Huomenna tosiaan lähdetään aamubussilla Southern Alpsien yli Creymouthiin ja sitä kautta Franz Josef Glacieriin katsomaan vauvakiivejä! Ja siitä sitten lisää joskus.. jos enää koskaan ollaan wifin äärellä. Heippa!

Se on hauskempaa kun nostaa käpälät ylös!

Kyllä kuulkaas pojat ja tytöt on niin, että kunnon yöunet kunnollisessa sängyssä tekee todella gutaa. Allekirjoittaneelle (Willu) tämä aamu oli merkityksellinen ihan jo siinäkin mielessä, että Amsterdamista lähtien sekaisin ollut masu alkoi vihdoin osoittaa toipumisen merkkejä ja siinä hieman ennen kymmentä herätessä tajusin, että jumalauta kun on nälkä. Viimeistään siinä vaiheessa kun tulla rymistelin alas yläpediltä Mirakin heräsi uuteen päivään Aucklandissa ja vetelimme aamiaiseksi niitä vähäisiä eväitä joita olimme edellisenä iltana onnistuneet kaupasta haalimaan eli pääsääntöisesti hedelmiä ja sipsejä.

Maisematkin on ihan ok.

Tavanomaisesta aamujumituksesta toivuttuamme aloimme kiskoa kamoja niskaan ja suunnistimme bussipysäkille, jolta olimme tarkistaneet pääsevämme Auckland Zoolle. Kätevinä tyttöinä varmistimme myös matkakustanukset etukäteen, jotta meillä olisi tarvittava raha heti valmiina bussia varten. Oli hämmentävää muuten kun on tottunut suomalaisten kolikoiden olevan aina jostain 2000-luvulta, kun paikallisesta valuutasta puolestaan löytyy kolikoita jostain 90-luvulta asti.

Näitä dudeja taitaa vituttaa..?

Tukka.

“Onks nää sama raha... näyttää erilaisilt. Eiku joo toinen on vanhaa parikyt vuotta aikasemmin painettu.”
“Joo no sama dude niis on kummaskii.”
“Sanoit just queen Elizabethia dudeks.”

"Äiti, haluun lemmikkikilppariduden"

Joskus kahdentoista jälkeen päästiin lopulta lähtemään ja onnistuttiin jopa löytämään ihan oikea pysäkkikin, vaikka varmistettiin vielä pysäkillä henganneelta tädiltä et mihin bussiin kuuluu nousta. Bussi tuli ihan nopeasti, vaikka matka kestikin lähemmän tunnin bussin tsuippailessa ilmeisesti jotain kiertoreittiä. Tämä oli kuitenkin ihan jees, koska Aucklandin kaupunkimaisemaa katselee ihan mielellään. Tästä ei pitäisi enää varmaan edes yllättyä, mutta sanottakoon kuitenkin että bussikuskisetäihminen oli leppoisa ja avulias dude. Tässä menomatkan bussissa oli myös se kätsy juttu, että pysäkit kuulutettiin aina ja screenillä näkyi reittikartta.

“Bussitkin on täällä ystävällisempii ku jengi Suomessa!”

Vastedes syödään aina näin.

Apinadudeja.

Kuis sit. Hetki haettiin oikeaa suuntaa, mutta löydettiin sitten kuitenkin yllättävän kätsysti itse eläintarhaan. Ekana nähtiin söpöjä ja pörröisiä kultapandoja (onks ne ees niitä.. alkaa suomalaiset termit olla vähän hakusessa jo) ja saukkokin olisi pitänyt nähdä, mutta se oli lähtenyt jonnekin muualle dudeilee. Sit spotattiin kahvila ja hilpastiin nauttimaan maailman parhaat cappucinot sekä hedelmäsalaatit siihen kylkiäisiks. Maisematkin oli siinä ihan jees.

Omg!

Myhäilevä apina.

Keesiapinadude.

Kahvin jälkeen mentiin katsomaan tiikereitä, jotka oli aika laiskoissa tunnelmissa. Joku muksukin pani tän merkille ja hoilotti vieressä hätääntyneenä “Dad, dad! The tiger is dead!” Mikä oli meistä aika hilpeetä joten päätettiin jakaa se tännekin.

It's alive!!

"Mis mä oon?"

Derp.

Siitä jatkettiin Aussie Walkaboutille, joka (kuten nimestäkin voi päätellä) käsitti kaikenlaisia australialaisia elukoita kuten kenguruita, emuja ja niin edespäin. Ja Terolle terveisiä, että käytiin myös taratulassa (eli jonkinlaisessa hämppymestassa) tsekkailemassa oltaisiinko saatu taratelloista kuvia, mutta huonoin tuloksin. Toivottavasti et ole nyt kamalan pettynyt, mutta me yritetään sit hämähäkkien kuvausta uudemman kerran kun päästään telttailee!

"Onko mitään viimeisiä sanoja?" "E-ei.."

VARPAAT O_O

Naaaww..

Seuraavaksi reittimme varrelle osui kaikenlaisia hilpeitä apinaotuksia, joihin samaistuimme kuvasti. Ei oikein osata nyt sanoa niistä mitään, mutta antaa nyt kuvien puhua puolestaan. Nähtiin myös King Julien kavereineen (“Se on hauskempaa kun nostaa käpälät ilmaan!” on päivän fraasi) sekä niiden naapurissa asustavat leppoisat alligaattori dudet. Meistä oli hauskaa, että siinä alligaattorimestan yhteydessä oli seinään ripustettu pelastusrengas siltä varalta jos joku plumpsahtaa laidan yli veteen. Paljonkos siitä renkaasta iloa siinä vaiheessa on kun olet keskellä alligaattoreita joilla on about kovin puruvoima mitä olla voi. Niinpä.

Pikku-Smaugeha kasassa.

Olotila Hobitin jälkimainingeissa?

Hmm?

Seuraavaksi käytiin katsastamassa Uuden-Seelannin rannikkoeläimistöä eli hylkeitä ja pingviineitä. Satuttiinpa olemaan sopivasti ruokinta-aikaan pingviinimestalla.

Siitä lähdettiin käymään Afrikassa tai ainakin alueella joka käsitti Afrikan eläimistöä. Serval kissa loisti poissaolollaan ja epäiltiin sen liittyneen osaksi King Julienin alulle panemaa vallankumousta eläintarhassa. Mut ei kai sit kun King Julienkin löytyi lopulta aitauksestaan. Tai sit ne vaan hämäs meitä.
Mut ei enempää sellasta mitä ei nähty vaan mitä nähtiin. Kuten punapersepaviaani, niissä perseissä olikin melkoisesti näkemistä! Beba! Hehehe. Heitettiin tää Afrikka -rinksa itse asiassa kaksi kertaa, koska ekalla kierroksella oli vielä niin kuuma että kaikki kissaeläimet lekotteli varjossa, mutta kun myöhemmin taivas iski pienen sateenpoikasen niskaan päätettiin käydä tsekkaamassa jos kisutkin olisivat virkistyneet ja alkaneet liikkua enemmän. Tämä myös todisti todeksi sen mitä dokkarit (lue: Hobitin extended editionin extrat) ovat Uuden-Seelannin säästä sanoneet: se on ailahtelevainen ja voi muuttua minuutissa.

Mössää banaania

Nomnom.

Nomnom kaksi

Kaikenlaisia elukoita nähtiin, eikä tässä nyt jokaista erikseen lueteltu. Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen etsimme käsiimme bussipysäkin (matkan varrella tutustuimme ja ihastuimme paikalliseen ojaan) ja lähdettiin takaisin kohti keskustaa. Osattiin ihan itse, jeejee!

Mä tahtoo veivaa veivaa!

Rhinoo

Keskustassa käytiin syömässä vähän thaimaalaista ruokaa jossain food alleyssa, jossa oli tarjolla jos jonkinmoista pääsääntöisesti itämaista ruokaa. Nyt muuten hämmennyin kun kirjoitin itämaista, vaikka tällä hetkellä itä on lännessä... eikun... wait, what? Mut joo, saatiin myös jättää terveisiä post it -lapun muodossa mestan seinälle ja sehän me mieluusti tehtiin koska Uutta-Seelantia on pakko joka välissä vähän hypettää. Kipaistiin vielä ruokakaupassa sekä kahvilla lähellä satamaa, ennen kuin alettiin tallustaa kotia kohti rantaa pitkin. Alkaa muuten tuntua kotoisalta rämpiä saatanan pitkää mäkeä ylöspäin. Koti on aina lähellä sitä missä on vitun jyrkkä ylämäki.

Kunekune = pyöreä ja lihava.

Loppukaneetiksi vielä, että todettiin tässä Aucklandin olevan todella sininen kaupunki. Meri on sininen ja rakennuksistakin monet, jopa ikkunlaseja myöten. Jotenkin tosi scifimäinen tunnelma, silleen ihan kaikella positiivisuudella.

Tässä toisen päivän tunnelmat, katsellaan mihin huominen meidät pudottaa!