Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahnaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahnaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. helmikuuta 2015

And the Oscar goes to..


Sunnuntai meillä kului Oscar -humun merkeissä. Ei nyt sitten oltu lähelläkän rikospaikkaa, koska meillä ei tosiaan ollut mitään mahiksia päästä minkäänlaiselle näköetäisyydelle ja lisäksi on olemassa se tosiasia, että meidän koivissa jöpöttää tuoreet tatuoinnit joiden puolesta friikataan jo muutenkin ihan tarpeeksi... Joten ostettiin läjä märssyä (joista puoles syötiin jo ennen kuin red carpet -osiokaan oli alkanut) ja hautauduttiin sängylle niiden sekaan. Se oli kyllä jännää, ettei tarvinut valvoa läpi yön vaan Oscarit pyörivät mitä parhaimpaan telkkarin katseluaikaan. Ulkonakin satoi joten ihan jees.

photo: here

Red Carpet -osio kestikin täällä sellaiset...melkein neljä tuntia. Eikä siinä osassa tapahtunut melkein mitään jännää. Turhia dudeja, jotain lätinää puvuista ja muodista turhien dudejen päälllä ja näin. Jossain vaiheessa saatiin sentään Benedict Cumberbatch rutuun ja meiksi heitteli telkkariruutua sydämensä riekaleillla. Voi sitä onnekasta naista, joka tuon kanssa on päässyt perhettä perustamaan.

Mut asiaan! Tuo riittääkin tuosta Red Carpetista koska se oli tosiaan aikasta boring, joten siirrytään sisätiloihin. Pari sanaa Neilin juontomeiningeistä vaikkapa tähän alkuun... Mies veti hyvin ja rempseästi ja alkubiisikin oli oikein muikea... vaikkei ole tai tule koskaan olemaankaan Boob Songin voittanutta.

photo: here

Käydäänpä sitten käsiksi voittajiin ja meidän veikkauksiin. Sanotaan heti alkuun, ettei oltu nähty noita dokkareita, vieraskielisiä tai lyhäreitä joten sivuutetaan ne tässä nyt karusti, pystytte varmasti kaivamaan ne jostain muualtakin. Feast lyhärianimaatioista oli ainut mikä oltiin nähty ja se vei myös pystin! Jee! Kiva pikku pätkä, mikä pisti kaksi idioottia parkumaan ihan vain näyttämällä, miten koira syö lihapullia... Gröhöm... Juu, mutta sitten näitä joista meillä on jotain sanottavaa. En muista enää tarkkaa järjestystä jossa pystit jaettiin, joten nää tulee vähän mutu -tuntumalla. Koittakee kestää.

Ensimmäisenä jaettiin miessivuosan pysti joka meni J.K. Simmonsille. Meillä sekä veikkaus, että suosikki ehdokas oli Edward Norton koska no... ei oltu noista kategorian leffoista nähty muuta kuin Birdman ja siinä Edward veti kyllä hyvin, muttei siitä sitten voittoa kuitenkaan tullut.

kuva tumbrlista, linkki katos.

Naissivuosa veikattiin Emma Stonelle Birdmanista. Nähty oltiin myös Meryl Streep Into the Woodsissa ja Keira Knightley The Imitation Gamessa, mutta noista kumpikaan ei oikein vakuuttanut joten Emma Stone oli helppo valinta. Pystin vei kuitenkin Patricia Arquette Boyhoodista, joten metsään mentiin tässäkin.

Puvustuksessa osuttiin ensimmäisen kerran napakymppiin kun pysti meni Grand Budapest Hotelin dudeille ja tuo leffa oli meillä valittuna niin omaksi suosikiksi kuin myös voittajaksi. Aika hyvin siis! Kunnia meikeistä ja kampauksista meni niinikään Grand Budapest Hotelille joten sekin veikattiin nappiin! Vaikka osa allekirjoittaneen sydämestä kuuluukin Guardians of the Galaxylle koska no... sininen Lee Pace. Mutta kyllä GBH oli pystinsä ansainnut.

photo: here

Production design:in (jonka suomenkielinen termi katos just) pysti meni myös Grand Budapest Hotellille, joskin me veikattiin vatipäinä Interstellaria. Suosikeissa meillä oli kyllä voittaja sekä sen kaverina Imitation Game, joten... oli sekin jotain, eh? Erikoistehosteista Interstellar sitten palkittiinkin, joskin me oltaisiin se pysti annettu mieluummin Dawn of the Planet of the Apesille koska no... Weta. Ollaan puolueellisia. Veikattiin kyllä Interstellaria.

Kuvauksesta me uskottiin pystin menevän Grand Budapest Hotelille, joka oli myös allekirjoittaneen suosikki tässä kategoriassa siinä missä Mira vannoi Birdmanin nimeen, joka pystin sitten lopulta veikin. Leikkaus -kategoriassa rysäytettiin jälleen metsään koska veikattiin American Sniperia ja rakastettiin Imitation Gamea, mutta Whiplash (jota ei siis olla nähty) vei voiton.

photo: here

Animaatiokategoria oli jännä, sillä meiksi veikkasi voittajaksi Big Hero 6, vaikka henkilökohtaisella tasolla How to Train Your Dragon 2 onkin lähempänä sydäntä. Miralla tämä oli toisin päin, eli vaihdettiin noita päiksemme. Ehehe, tajusko joku? Ai ei? No ei sitten. No, Big Hero 6 voitti eikä allekirjoittanut siitä mitenkään katkeroitunut, koska törkeen hyvä leffa kuitenkin kyseessä.

Äänimiksauksessa oltiin jälleen kerran jossain täysin väärässä ulottuvuudessa, koska veikattiin American Sniperia ja suosikiksi nostettiin Birdman. Vaan ei, kun palkinto menikin Whiplashille. Äänileikkaus olikin sitten jännempi kategoria, koska se oli ainut jossa meidän rakas kultimuru Hobitti 3 oli ehdolla ja totta kai liputettiin sen puolesta, vaikka Mira veikkasikin voittajaksi Interstellaria ja meiksi American Sniperia, joka sitten lopulta voitti. Jee?

photo: here

Seuraavaksi musakategoriat. Original scoren (suomenkieli katos taas johkuu Siperiaan) voittajaksi veikattiin onnistuneesti Grand Budapest Hotelia, joka oli allekirjoittaneen suosikki siinä missä Mira liputti Interstellarin puolesta. Biiseistä ainut joka oikeastaan edes nappasi millään tasolla oli Everything is Awesome, joten se oli meidän voittajasuosikki. Meiksi uskalsi veikata sitä myös voittajaksi, siinä missä Mira osui nappiin Glorylla. Josta mä en sanokaan yhtään sen enempää, ettei kenellekään tule paha mieli.

photo: here

Sovitetusta kässäristä iskettiin veikkaus Theory of Everythingiin, vaikka liputettiinkin Imitation Gamen puolesta. Hämmennys olikin melkoinen, kun Imitation Game sitten menikin voittamaan pystin. Allekirjoittanut tunnustaa pirauttaneensa pari kyyneltä kiitospuheen aikana... Originaalista kässäristä veikattiin voittajaksi Boyhoodia, siinä missä meiksin suosikiksi nousi Grand Budapest Hotel ja Miran Birdman. Ja Birdmanille voitto sitten menikin.

Ohjauksen pysti oli meiksille hankala veikattava, joten matkin Miraa ja veikkasin voittajaksi Wes Andersonia Grand Budapest Hotelista. Metsään mentiin taas kerran niin, että ryminä kävi kun Oskari ojennettiin Alejandro G. Iñárritulle Birdmanista. No, ei huono!

photo: here

Tässä kohtaan alettiinkin sitten olemaan jännän äärellä, kun noita viimeistä kolmea pystiä jaettiin. Miespääosasta oma suosikki oli Pentti Benedict Cumberbatch, koska no... Daa? Ei olla puolueellisia tai mitää. Mutta no, veikattiin kyllä Eddie Redmaynea ja tuolle se menikin, ihan ansaitusti kylläkin. Eddien kiitospuhe olikin jotain niin suloista, ettei kaukana ollut että oltaisiin taas kyyneleitä tirauteltu. Sori, Benkku, ehkä ensi kerralla...

photo: here

Naispääosan veikkaus oli aikamoista feilaamista, koska Miran check -listalla oli ainoastaan Theory of Everything ja meiksillä Gone Girl sen lisäksi. Veikattiin sitten Rosamund Pikea voitajaksi aika jokerilla ja metsään tietysti mentiin, kun voittajaksi kruunattiin Julianne Moore Still Alicesta.

Parhaassa elokuvassa meiksi mennä rymisteli pöpelikköön ihan ittekseen, koska veikkasin voittajaksi Boyhoodia ja omaksi suosikiksi nostin Imitation Gamen, kun taas Mira se veikkasi Birdmania, joka oli myös tuon oma suosikki. Miralla siis meni niin nappiin kuin mennä voi, koska Birdman tuon pystin sitten lopulta voitti.

photo: here

Oli oikein mukava gaala, jota oli jännä katsella koska ei ollut yksittäistä leffaa joka olisi putsannut pöydän joka kategoriassa. Ikimuistoista oli myös Neil lavalla pelkät kalsarit jalassa!

Eipä kai tuosta mitään sen jännempää sanottavaa ole. Hämmentävää oli, kun ei gaalan päätyttyä kaatunut sänkyyn tai juossut töihin/kouluun pää kolmantena jalkana...

P.S. Enää pari viikkoa aikaa, ääääks! Yritetään tällä viikolla tehdä jotain edes etäisesti kiinnostavaa, jos koivet vaan sallii...

torstai 15. tammikuuta 2015

Will you camp with me.. one last time?

Kuten otsikosta voi päätellä, meillä on meneillään tämän reissun osalta viimeinen rykäisy telttaillen. Whangareissa siis ollaan ja huomenna kun heräillään hylätään läjä telttailukamaa leirintäalueen respaan ja jatketaan matkaa Paihiaan, jossa vietämme kolme yötä hostellissa. Paihian jälkeen menemme vielä kolmeksi yöksi Aucklandiin hostellimajoitukseen, jonka jälkeen onkin aika sanoa väliaikaiset jäähyväiset Uudelle Seelannille. Kaiken kaikkiaan öitä hostelleissa on tuolloin vietetty 30, hotellissa 5 ja teltassa 19. Ehkä vähän enemmän noita telttailuöitä odotti reissun alkuvaiheilla olevan, mutta kun auto jäi hankkimatta ja tajusi miten ryvettynyt fiilis jo kolmenkin telttayön jälkeen on, jää tuo ihan kelpo “saavutukseksi”.

Tänään meillä ei ollut minkäänlaista ohjelmaa, joten keskityimme kuorsaamaan kuorossa ja herättyämme nautimme kaunihisti aamiaista ulkosalla. Sitten siiryimmekin oleskelutiloihin dataamaan ja friikkasimme pahasti kun Fabossa pomppasi naamalle tieto, että Richard Armitage liittyisi Hannibal -piiriin sarjan kolmannella kaudella. Pahiksena. Oh my Thorin. Ai niin, Instassa vastaan tuli myös pari kuvaa, jotka ovat Batlle of the Five Armiesin extended editionista, joka saadaan markkinoille joskus loppuvuodesta. Näin liikoja spoilaamatta sanottakoon, että kuvat sijoittuvat elokuvan loppupäähän... Hetkeen, jonka poissa oloa varmasti moni on kummastellut. Help us.

Jottei päivä olisi ihan pelkkää friikkausta, päätettiin lähteä käymään Whangarei Fallseilla. Matkaa tuli taas heitettyä sellaiset kuusi kilsaa per suunta, joten ihan kiva päiväreippailu tuli heitettyä. Oli aika tautisen kuuma päivä, joten siinä tarpoessa tuli hikoiltua viimeisetkin sielun rippeet pellolle. Itse putoukset olivat erittäin vaikuttava näky ja heitettiin sitten vielä rinksa lenkkipolulla, joka vei meidät putousten yläjuoksulta alas pienelle lammelle. Tuohon lampeen olisi tehnyt kovasti mieli pulahtaa ja käydä vähän vesiputouksen alla lillumassa, muttei sitä parantumisvaiheessa olevan tatuoinnin takia oikein uskaltanut joten allekirjoittanut tyytyi vain vilvoittelemaan koipiaan.

Kotimatkalla olikin sitten jo huikea nälkä, joten poikettiin pizzerian kautta. Kun masut oli täytetty kelpasikin vyöryä loppumatka teltalle. Nyt ollaan tässä ja lätistään teille kaikkea turhaa. Koska tämä merkintä jäi lyhyeksi, saatte loppuun vielä paskaa läppää ja kaikkea muuta hämmentävää. Hobitti spoilereita tulossa tästä eteenpäin vähän enemmän joten kipitäppäs pois siitä, jos et niitä niskaasi kaipaa.

Ensiksi muutama sanonta joihin Keski-Maan sankarit ovat meitä inspiroineet:
Feilasi kuin Gandalf konsanaan / Myöhässä kuin Gandalf konsanaan
Putosi kuin Fili konsanaan
Eksyksissä kuin Thorin konsanaan

Azog ja Azogin lusikka... eiku Bolg = ruma ja rumempi. Ja lusikka juttu tulee siitä kun Legolas sanoo yleiskielellä “spoon of Azog the Defiler jada jada jada”. Älkää kertoko miten se on suomennettu, me ei haluta tietää! Magic is gone jos näin käy.

Viimeksi muuten kun käytiin katsomassa Hobittia meiltä meni “One last time” -kohta kokonaan ohi koska oli niin kiire tapittaa Kiliä joka teki taustalla samaan aikaan ilmiselvää “score!” eleilyä. Siitä ei puhuta milloin tuo 'viimeksi' oli...

Nimettiin muuten meiän kone Kiliksi. Yhtä saapas kuin esikuvansa... Uusi sanonta: Jumittaa kuin Kili konsanaan.

Olipa muuten tässä yks päivä hauskaa kun ruvettiin ns. tunkemaan pizzaa joka paikkaan. Ensin keskityimme muuttamaan Hobitti 3:sta niin, että korvattiin repliikeistä aina yksi sana pizzalla. Lopulta tämäkin idiotismi laajeni elokuviin, joilla ei ollut enää edes mitään tekemistä Hobitin kanssa... Tässä jotain parhaita paloja:

Vähän liikettä kääpiöarmeijaan: “To the pizzaaaa! To the pizzaaaaaaa!”
“If more people valued pizza above gold this world would be a merrier world.”
“Go back to your pizza.... Your cheesetoppings.... Bake it... Eat it all...”
“Pizza. Cheese. Great toppings. I can ask no more than that.”
“What about second pizza?”
“Will you eat pizza with me... one last time?”

“An unexpected pizza”
“Desolation of pizza”
“Battle of five pizzas”
”The Fellowship of the Pizza”
“The Two Pizzas”
“Return of the Pizza”

“I am your pizza!!!!”
“You have always been my pizza, you used to know that once.”

“I will not hide behind the walls of stone while others eat our PIZZA for us! That's not in my blood, Thorin.”
“No, it's not. We're sons of Durin. And Durin's folk will never flee from the pizza.”

“The pizzas! The pizzas are coming!”
“One pizza to rule them all...”

Siinä Keski-Maata... Seuraavaksi heitellään leffojen nimiä. Arvaatko, mistä leffoista on kyse?

Tappaja pizza
One flew over the pizza nest
Pizzapeli
Harry Potter ja viisasten pizza / salaisuuksien pizza / Azkabanin pizza / liekehtivä pizza / Feeniksin pizza / puolikypsä pizza / Kuoleman pizzat.
Pizzan puhe
Pizza's beauty
Pizzakuningas
Pizzakuningas 2: Pizzakallion ylpeys
Frozen – pakastettu pizza
Pizzat karkuteillä
Pizzaelämää
How to bake your pizza
Notre Damen pizzanpaistaja
Ruohometsän pizza
Pizzametsän pakolaiset
Pizzanuoli
Pizza's rain
Pizzojen valtakunta
Pizzojen kätkemä
Liikkuva pizza
Aladdin ja pizzojen kuningas
Pizzakäsi Edward
Jali ja pizzatehdas
Pizzaa etsimässä
The Dark Pizza
Pizza Wars
Doctor Pizza
Pizzalock
Pizzanatural
Pizzabal
Pizza of Thrones
Pizzastellar
Gone pizza
Pizza Swan
Curious pizza of Benjamin Button
Pizzojen miljonääri
Taikapizza – Seikkailujen Camelot
Pizzan naamio
Jurassic Pizza
Only Pizzas left alive
Land before Pizza
Sin Pizza
Guardians of the Pizza
Pacific Pizza
Pizzatar
Les Pizzables
Pizza Begins
All pizzas go to heaven
Brokeback Pizza
It's a wonderful pizza
The nightmare before pizza
P niinkuin Pizzakosto
Pizza Royale
Robin Hood: The Prince of Pizzas
Alice in Pizzaland
Pizza Untold
Into the Pizza
Pizzansapahoittaja
Iron Pizza
P.S I ate your pizza
The Fault in our Pizzas
Pizzilla
Dawn of the planet of the Pizzas
X-Men: Days of the Future Pizza
The Pizza of Wall Street
12 years of Pizza
Midnight in Pizza
The Pizzaman Show
Good Pizza Hunting
I love you Hawaiin Pizza
1000 times Good Pizza
Pizzapolis
Pizza's Up
Kauas pizzat karkaavat
Pizzageddon
Life of Pizza
Pizzaption
PIZZ-A
The Place beyond the Pizzas
Pizza Unchained
Pizzangers
How I met your pizza
The Pizza Thief
Pizzaz of Anarchy
Da Vinci's Pizzas
Big Pizza Theory
Citizen Pizza
The Despicaple Pizza
The Pizza of Oz
The Secret life Pizza
Dallas Buyers Pizza
The Interview with the Pizza
Rocky Horror Pizza Show
Finding Pizzaland

Ja koska nämä eivät naurattaneet ketään... Kiitti hei!

perjantai 19. joulukuuta 2014

I don't know why i'm still surprised

Okei nyt ollaan monen hämmentävän hetken jälkeen päästy pois Christchurchista. Eilen oli tosiaan viimeinen päivä tuolla ja mitäs siitä nyt sanoisi... Oli ainakin ihan jees siinä viimeisenä päivänä tajuta, että retkeilyalueen keittiötiloisssa pystyi lataamaan hupelimia ja muita vempaimia. Me kun oltiin koko ajan kärvistelty vähäisillä akuilla ja etsitty aina joku satunnainen loukko jossa noita voisi latailla. On kivaa olla tyhmä.

Sormusten Herran Sumuvuoret for real.


No siinä sitten siirrettiin kuvia koneelle ja muuta jännää kun joku random dude tuli sönkkäämään meille jotain kuumaperunasuussa -aksentilla. Vaikkei tässä mitään ihmelapsia kielellisesti ollakaan niin ei tosiaan tajuttu kuin sana sieltä ja toinen täältä ja tuskin olisi moni muukaan tajunnut... Éikä sitten osattu kuin nyökkäillä ja naureskella väkinäisesti. Eikä se dude meinannu lähteä kulumallakaan ja vaikka selkeästi puuhailtiin siinä omiamme niin silti se vaan notkui siinä ikuisuuden. Vaikka oli sanonut noin tunti takaperin, että pitäisi kohta lähteä töihin... Taitaa täkäläisten kohta-käsite olla aika liukuva. Ainakin Christchurchissa.



Päästiin kotikonnuilta lähtemään lopulta siinä kolmen aikoihin etsimään päivän ensimmäistä kahvia!!! Kelatkaa sitä!!! Olis siellä keittiötiloissa ollut vedenkeitin ja meillä kasissa parit pussikahvit, mut pelättiin et saadaan ripuli. Mut joo, kuiteskin onnistuttiin löytämään kahvila wi-fi yhteydellä. Harmi vaan, että ytheys oli rajoitettu joten ei saatu paljon mitään sillä tehtyä. Hämmentävää oli se, että kun me siellä aamusumppejamme nautimme niin mestaa alettiin samoihin aikoihin sulkea. Ai niin! Hämmennettiin jotain random dudea vastaamalla kieltävästi, kun tuo kysyi poltetaanko ruohoa. Ollaan vissiin käyty joku pahimman luokan mutaatio läpi kun aletaan jo tässä vaiheessa näyttää narkkareilta... Kai se on jokin täkäläisessä ilmassa.



Jatkettiin rinksaa ja yritettiin myös free wi-fi spot -koppia, joita Uudessa Seelannissa on siellä täällä pitkin kaupunkeja ja kukkuloita. Meiän kone oli kuitenkin sitä mieltä, että kaikki on sillä yhteydellä liian vaarallista ja pelottavaa eli vesiperä vedettiin jälleen. Lopulta kuitenkin löydettiin nettikahvila, jossa koneet toimivat kuin unelma ja saatiin kaikki mitä tarvittiin tehtyä käden käänteessä.



Seuraavaksi me käytiin ostamassa säkillinen ruokaa. Ei siinä mitään sinänsä, mutta hei! Me tassuteltiin ihan leffateatterin vierestä ja onnistuttiin jonkin ihmeen kaupalla pitämään itsemme poissa sen illan Hobitti -näytöksistä! Melkoinen saavutus, vaikka kyllä ne vieroitusoireet alkaa jo vähän painaa päälle... No, Hobitin sijaan ladattiin puhelinten akut täyteen, friikattiin, järkkäiltiin kamoja ja käytiin edellisiin iltoihin nähden aikaisin nukkumaan... koska herätyskello herätti meidät seuraavana aamuna viideltä. Saatiin kuitenkin teltta purettua ja tavarat kasaan yllättävän nopeasti. Keskustaan vievä bussikin löytyi kivasti ja kohti istuttiin jo InterCityn pysäkillä miettimässä, saisimmekohan jostain kahvia ennen kuin bussi lähti puoli kahdeksalta.



Jostain mielen hämärimmästä nurkasta iski halu tarkistaa, että bussi varmasti lähtisi puoli kahdeksalta. Ja ei jumalauta. Kyllähän se lähtöaika oli puoli kahdeksalta, mutta oltiin jossain aivopieruissamme onnistuttu kärräämään itsemme väärään paikkaan! Ei muuta kuin kamat kantoon ja pikavauhtia oikealle pysäkille samalla kun hikeä puski otsasta pihalle litroittain. Onneksi oltiin paikalla reilusti etukäteen, joten ehdimme vielä oikealle pysäkille ja oikeaan bussiin.



Ja siis... se bussi. Toistaiseksi ollaan painettu menemään ihan perus busseilla, mutta nyt meitä porhalsi hakemaan pikkinen minibussi, jonka vanavedessä keikkui peräkärry matkatavaroita varten. Mut hei ei siinä mitään! Se sopi meille paremmin kuin hyvin ja niinpä lähdettiin nasta laudassa kohti Greymouthia, jossa vaihdettaisiin bussia. Mutta siitä liisää tuonenpana.



Siinä sitten kivasti istuskeltiin bussissa ja odoteltiin, että päästäisiin vuoristoon.... Kunnes tajuttiin, että ikkunan toisella puolella on varsin tutun näköinen pikku mäennyppylä. Aikamme siinä lagailtiin ja muistettiin kuskin sanoneen meidän pysähtyvän pissatauolle Springfieldissä. Ja kartoissa eräs tietty Sormusten herrojen kuvauskohde on ihan siinä Springfieldin helmoissa. Lisää lagausta. Ja ei helvetti. Se oli tosiaan Edoras siinä ikkunan takana, ihan ilman mitään ennakkovaroitusta. Voi sitä friikkauksen ja turisteilun määrää. Hauskaa oli, ettei kukaan muu bussissa olleista ollut tuosta nyppylästä niinkään kiinnostunut koska edessä tosiaan kohosivat Southern Alpsit eli Sumuvuoret.

Sormusten Herran Edoras.. Ja Rohania.


Okei. Me ollaan vähän väliä ihkuttu vuoristomaisemaa ja näin päin pois, mutta Southern Alpsit! Ei hyvä elämä päät läksi taas kerran lätkimään aikasta vauhdilla. Tuntui uskomattomalta painaa menemään ylös alas pitkin mutkittelevaa vuoristotietä ja katsoa korkeuksiin kohoavia vuoria, joiden ympärille on kietoutunut pilviharsoa, joka välillä näytti siltä kuin se vyöryisi vuorenrinteitä alas. Siellä täällä näkyi myös vesiputouksia, jokia ja ties mitä nättiä. Kaikesta yritettiin epätoivon vimmalla saada kuvaa, mutta ei aina onnistuttu kun kuski tosiaan painoi menemään tuhatta ja sataa. Pysähdyttiin myös puolentunnin kahvipaussille siellä vuorten keskellä! Voi jumansviidu osta bussilippu Uudessa Seelannissa ja saat vastineeksi kierroksen mitä upeimmissa maisemissa. Tähän vois tottua.



Greymouthissa meillä oli aika liki kahden tunnin vaihtoaika ennen kuin toinen bussi lähtisi kohti Franz Josef Glacieria, joten kävimme vaihteeksi ryystämässä kupposet cappucinoa. Ja no... ei kai me muuta mainittavaa tehty. Lagailtiin.



Greymouthin ja Franz Josefin välillä taivas alkoi muuttua harmaaksi ja näytti uhkaavasti siltä, että piakkoin alkaisi sataa. Päätimme tarkistaa Franz Josefin sään ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä oli vakaa aikomus bunkata teltassa mistä puolestaan voisi sateen sattuessa seurata kauheita koska kaikki se meidän laukkuihin pesiytynyt Weta -kama joutuisi vaaraan. Me nyt ollaan selvitty trombeista ja ties mistä, ei meillä mitään väliä, mutta Weta -kamaa ei vaarannettaisi vaikka mikä olisi. Niinpä päädyimme telttailun sijaan buukkaamaan itsellemme leirimökin, koska seuraavat kaksi päivää Franz Josefilla sataa kuin Esterin perseestä jos säätietoja on uskominen. Mitään suurempia muutoksia tämä ei sinänsä aiheuttanut, koska retkeilymaja on samalla Holiday Park alueella jonne meidän piti telttakin pystyttää. Sade ropisee katossa ja ikkunoissa, mutta kamat ovat turvassa! Jee!



Spämmättyämme sosiaalisen median tukkoon (josta emme ole edes pahoillamme) ja asetuttuamme taloksi (eli räjäyttämällä matkalaukkujemme sisällöt pitkin kämppää) riensimme pesemään paskaisia kalsareitamme. Nyt ne tuoksuvat trooppisilta liljoilta ja riippuvat pitkin kämppää! Kaunista ja kodikasta siis. Tämä ilta menee lähinnä nenää kaivellessa, mutta huomenna tehdäänkin sitten jotain jännää...

P.s. Meidän takapihalla on Sumuvuoret. Repikää siitä.