Will you follow me one last time?

Eilinen päivä oli kaiken kaikkiaan hyvin hämmentävä, koska.. No ei se ehkä ollut ihan sellainen kuin mitä sitä olisi voinut kuvitella Hobitin ensi-iltapäivältä Wellingtonissa. Herättiin aamulla puoli yhdeksän aikoihin ja raahattiin pyllymme ilmaiselle aamiaiselle nauttimaan munakokkelista, pekonista, paahtoleivistä, mysleistä, kiiveistä.. ja tietysti kahvista. Jännää oli aamiaisessa myös se ettei sitä tarvinut metsästää 3,5 kilometrin päästä ja että kahvin saattoi juoda samaan aikaan aamiaisen kanssa.

Wellingtonin ranta yöaikaan.

It's so pretty I'm gonna die!

Noh, ulkona satoi sitten vettä koko päivän. Tämä hieman haittasi suunnitelmaamme lähteä The Embassy Theatrelle kärkkymään jo iltapäivästä, mikä tosin ei olisi ollut tarpeellistakaan koska Hobitin cast&crew hengasi samaan aikaan Los Angelesin premieressä. Sinänsä ironista että feilattiin nyt kaksi premiereä, mutta hei! Ei haittane yhtään. Koska Embassy.. Ja Hobitti.. ja Uusi Seelanti.. ja kaikki se sanoin kuvaamaton tuska.. PJ:n kiitosvideo.. ja no tajusitte kyllä.

THE Embassy Theatre

Sillä välin kun Suomessa alettiin kitua Hobitin tahdissa, meikäläiset täällä toisella puolen maailmaa röhnötti peittojen välissä keskellä päivää.. ja pesi pyykkiä ensimmäistä kertaa tämän tripin aikana. Oli siis aika huikea meininki ja se niin kutsuttu “valmistautuminen” Hobitin viimeiseen osaan oli huippuluokkaa.. ja yhtä tyhjän kanssa, kuten saatiin yön pimeimpinä tunteina huomata.

Bomburrr!

Willu ja pari dudee. Bifur ja Bofur nimeltään.

Pyykit sitten leviteltiin pitkin kämppää (voi sitä raukkaa joka erehtyi avaamaan oven siivotakseen täällä sillä välin kun me oltiin muualla), minkä jälkeen lähdettiin metsästämään vähän postikortteja ja postimerkkejä jotta te dorkat siellä ruudun toisella puolella saisitte jotain iloa elämäänne. Sinne meni muuten jokunen kymppi rahaa, joten muistakaa arvostaa sitä korttia jos sellaisen saatte.

*insert Wilhelm's Scream*

Kortit kirjotettiin ja sen jälkeen lahnattiin sängyissä joku viisi tuntia vaaleanpunaista suklaata syöden ja aika-ajoin parkuen sitä, mitä jouduttaisiin muutamien tuntien päästä mahdollisesti kokemaan. Lopulta kello sitten löi yhdeksän ja päätettiin vetää päivällä vesisateessa kastuneet tennarit ja sukat jalkaan ja lähdettiin kipittämään valonnopeudella kohti Embassya.. Vain huomataksemme ettei siellä ollut oikeastaan mitään ihmeempää tarjolla. Paitsi Bomburin, Bifurin ja Bofurin asukokonaisuudet lasivitriineissä. Ja tietysti se tosiasia että kyseessä oli The Embassy Theatre, mikä oli kokemus jo itsessään.

You know this guy and his doings?

The Embassy oli sanalla sanottuna kaunis leffateatteri ja sen henkilökunta oli leppoisaa ja mukavaa. Aika isosta teatterista oli loppujen lopuksi kyse, mutta fiilis teatterissa oli kotoisa ja ainakin allekirjoittaneesta meininki oli aika samaa kuin Studiolla.
Ja sitten se sali. Ensinäkin sinne vei kaksi ovea ja se oli yksinkertaisen koristeellinen.. Vähän ns. Vanhemman leffateattterin hengessä. Penkkejä oli useammissa tasoissa ja me istuttiin sopivasti ja kivasti siinä toisiksi alimmassa.. Eli aika loistavilla paikoilla.

Onks mun takaan jotaa?

Täs mä oon.

Vaikka sali olikin vanhassa hengessä sisustettu.. Niin se tekniikka. Jotenkin se tekniikka + valkokangas + 3D + HFR sai leffan ihan eritavoin elämään ja olemaan läsnä siinä salissa. Ihan kuin kaikki olisi oikeasti tapahtunut siinä samassa saakelin salissa.. Jotain mihin Suomen salit tuskin koskaan pystyvät. Sorry guys, it's the truth. Ja sitten se äänentoisto! Ei hyvä jumala. Se hetki kun Smaug ensimmäisen kerran avasi kauniin leipäläpensä.. Voin vannoa että galaxit räjähteli jossain päin universumia. Se äänentoisto.. ja Benedictin ääni. Joo ei mulla muuta.

Easterlings! Orcs! Get them all!

Salissa jo istuskellessamme ja hämmästellessämme maailman menoa ja salin jäätävyyttä tajuttiin että jotain olennaista puuttui.. mitä muilla olil, mutta meillä ei.. Nimittäin 3D-lasit. Hetki siinä pällisteltiin ja sitten uskallettiin kysyä parilta vieressä istuvalta hobitilta että mistä niitä laseja saa ja ne kertoi että tiskiltä, josta haettiin liputkin. Dude, joka oli meille liput antanut, oli vain unohtanut antaa myös ne lasit. Joten mä sitten kipasin semmoiset hakemaan.. ja on muuten paljon mukavammat lasit kuin ne Suomen jäämöhkäleet (menee myös hyvin silmälasien päälle, sanoo Willu).. Ja mikä parasta; ne sai omaksi joten heihei ikävät lasit, tervetuloa Embassyn kauniit ja kevyet.. pokat.

Smaugin luuranko?

Leffaa edelsi läjä julmia mainoksia jotka eivät sillä hetkellä satavarmasti kiinnostaneet ketään.. Ja sitten naamalle levähti Benedict Imitation Gamen trailerissa, jolloin koko teatteri alkoi hurraamaan. Tiedä sitten mistä syystä....
Koko sali myös hämmentyi kun yhtäkkiä ruudulle levähti aavikko. Hetken hiljaisuus ja sitten joku dude nosti päänsä ruutuun ja jengi purskahti nauramaan. Star Warsin traileri! Ainakin allekirjoittanut ehti hetken pohtia että missä päin Keski-Maata on aavikkoa.. ja jos onkin niin miten se liittyy siihen mitä Ereborilla tapahtuu. Enkä reaktioista päätellen ollut suinkaan ainoa.

Thranduilin hirvi..?

Ja sitten trailerit ja mainokset loppuivat ja tuli pitkä hiljaisuus, jonka aikana istuttiin pimeässä salissa ja mietittiin mitä hittoa. Jännitys oli käsin kosketeltavaa ja paniikinomaista.. Ja sitten alkoi uutislähetys. Hetken kaikki oli taas että mitä vittua, mutta sekunneissa selvisi että kyseessä oli uutislähetys ysikytluvun lopulta ja siinä ilmoitettiin Peter Jacksonin alkavan kuvata LotReja. Näin me sitten katseltiin iloisesti (ja hyperventiloiden) Jacksonin ja koko porukan “Thank You New Zealand”-videota ennen elokuvan alkua. Oli aika koskettavaa, joskin se oli koskettavampi tokalla katselukerralla koska ekan aikana sitä lähinnä panikoi jo tulevaa.

Willu ei kestä.

Sitten alkoi itse elokuva. Allekirjoittaneet istuivat 2,5 tuntia penkissä tutisten, vapisten, täristen ja täydellisessä shokkitilassa. Jossain vaiheessa molemmille tuli pissahätä, mutta eihän sitä voinut tietenkään lähteä salista edes paniikkipisulle. Miralla oli kädet naaman edessä suurimman osan leffasta ja Willu päästi yhdessä kohtaa ihmeellisen vinkaisun.. Jos joku keksii missä kohtaa tämä olisi voinut tapahtua niin banaani sille!

Jaa muutama sana Hobitista vai? Sattuu. Ihan sairaasti.

Löyty museosta tällänen kiva näyttely.

Okei oikeesti. SPOILER-kappale! Älä lue jos et halua spoilaantua vaan selaa seuraavan kuvan toiselle puolelle, jossa ei enää spoilailla.
Alku hämmensi aika pirusti, koska odotettiin jotain takaumaa aikaisempien osien ja LotRin tyyliin, mutta leffa alkoikin ryminällä. Ja siitäkös se shokki sitten aiheutuikin ja.. No ei olla kummatkaan vapistu niin sairaasti minkään elokuvan aikana. Kiitos Smaug ja kumppanit. 
Thorinin sekoaminen oli paitsi kivuliasta, myös aika taidokkaasti duunailtua koska meinattiin oikeasti kuolla siihen paikkaan kun Thorinin ääni alkoi muistuttaa Smaugiaa.. Ja siis muutenkin. Jos kirjoitettaisiin kaikki feelsit mitä tämä aiheutti niin istuttaisiin tässä vielä ensi viikolla eikä voida koska.. köh.. Weta Cave ja.. Hobitti... odottaa huomenna...
Bromance. Sitä oli JOKA PAIKASSA. Ja me ei kestetä. Ei siitä sen enempää, bongailkaa itse.
Sitten ne kauhulla odotetut kuolemat. Auts. Kaikki oli ihan sairaan hirveää eikä kestetä, mutta pakko nostaa yksi yhtenäinen huomio esiin; “Tässä mulla on kääpiö. Tässä mulla on miekka/seiväs/teräase. Katso niitä. OHO.” Ja se siitä. Sattuu. Sattuu. Sattuu. HYSTERIA.

Tässä edelleen vähän spoileria; Kotimatkalla kun raahauduttiin hotellia kohti niin Willu sanoi jotain tammenterhosta. Pari sekuntia lagattiin.. ja sitten laottiin läheiselle puistonpenkille, koska tajuttiin että vittu TAMMENTERHO. Tammi. Tammikilpi. Tammenterho. Kasvaa jotain parempaa. Muistaa kaiken hyvän ja pahan ja kuinka onnekas on kun voi palata kotiin elävänä.. Onnekas. Juupa. Ja kivasti on Repunpään päällä tammi kasvamassa. Se sama tammi, jonka lehdet piti maalata uudestaan koska Jackson.
Juu ei muuta. Me laottiin ja pahasti. Ja Willulle jäi siitä mustelma pyllyyn ja selkä tuli kipeäksi.

Tää kuoli sukupuuttoon koska Hobitti.

Ja sitten seikkailu jatkuu! Siinä penkillä itkiessämme, joku random käppäili äijä paikalle ja istui siihen meidän viereen naurskellen ja uusiseelantilaiseen tapaan hyväntuulisena ja muikeana.. Ja sitten se kertoi että sen isoisä oli ollut viimeisiä ihmisiä Uudessa Seelannissa, joka oli syönyt ihmislihaa. Uu jea! No siinä me istuttiin ja turistiin mukavia.. Tai se kertoi meille jonkun kalatarinan vissiin kolme kertaa ja me yritettiin saada selvää sen englannista. Hieman hämmentävä kohtaaminen etten sanoisi. Sitten se pyysi meitä kylään, mutta kieltäydyttiin ja se oli sille ihan fine. Mutta sitten me lähdettiinkin jo takaisin hotellille eikä päädytty äijän illalliseksi.. tai oikeammin aamiaiseksi.

Haltialuutnantti

Haltiasotilas

Hotellilla tehtiin sitten yksi pakollinen asia ennen nukkumaanmenoa; varattiin liput kello kahdentoista näytökseen Embassylle. Sitten käperryttiin taas peittojemme väliin itkemään ja lopulta nukahdettiinkin ehkä. Ainakin herätyskello tuntui soivan ikuisuuden ennen kuin tajusin mikä se on.

Täs me ylösalasin.

Tänään nukuttiin sitten aamiaisen ohi, mutta huomenna syödään sitten kahden edestä. Herättin puoli yksitoista ja lähdettiin talsimaan takaisin kidutuskammioon, joka The Embassy Theatrenakin tunnetaan. Siellä me sitten istuttiin ja kärsittiin toiset kaksi ja puoli tuntia. Jos jotakuta tämä tieto vielä yllättää niin  huhhuh. Huomenna muuten vaihdetaan teatteria. Muuten! Täytyy sanoa että tämä katsomiskerta oli hieman erilainen kuin edellinen; eka kerta meni siinä puhtaassa shokkitilassa.. ja tämä kerta meni hysteerisen itkun parissa. Katsotaan mitä huomenna tapahtuu. Ei varmaan mitään kovin hyvää.

Joku random kaupunki, jonka nimi unohtu... koska Hobitti.

Hobitin jälkeen mentiin sitten syömään suruumme johonkin ihme nuudelimestaan, josta saatiin ämpärilliset safkaa kymmenellä dollarilla ja sitä me sitten mätettiin oikein urakalla kunnes ähky tuli vastaan. Ruuan jälkeen suunnattiin sitten kulkumme Te Papa-museoon, jonne oli ilmainen pääsy ja siellä palloiltiin aikamme.. Ja vähän samalla vollotettiin Hobittia. Eteisessä kun meitä vastatta oli heti ensimmäisenä murhanhimoinen Azog ja muutenkin museoon oli tiputeltu randomisti vähän lotr/hobitti-juttuja kuten parit haltiahaarniskat.

Eipä siinä kai sen kummempaa. Kipua ja tuskaa. Hysteeristä itkua. Shokki. Ja huomenna Weta Caveen ja Roxy Cinemaan vähän.. tutustumaan paikalliseen leffakulttuuriin..