Hetki taas dorkailtiin siinä huikean päätien varrella ja onneksi tajuttiin ajoissa, että dorkaillaan väärällä puolella tietä. Oikeasti Franz Josef on tuppukylä jos mikä, asukkaita joku 300 ja me silti juuri ja juuri löydettiin siihen oikeaan bussiin. Mut päästiin matkaan ja noin ettei siinä mitään.
Voisi näistä Uuden-Seelannin bussireiteistä sanoa sen verran, että tietyillä reiteillä ne todella vie kaaaaauan koska pitää kiertää kaikenmaailman luonnonpuistoja ja vuoria, joiden poikki pääsee vain sieltä täältä ja silloinkin tiet mutkittelee kuin humalaisen kävely. Linnuntietä matka Franz Josefista Wanakaan ei ole kovinkaan pitkä, mutta meillä tuohon hurahti kevyesti melkein kuusi ja puoli tuntia. Matkaan kumminkin mahtui parit pysähdykset mm. lohifarmilla ja jossain random kylässä jossain korvessa jossa puhelimetkin veti väliaikaisesti pelin poikki. Mutta mitäpä tuosta, matka kului oikein sutjakkaasti koska friikattiin taas (eli noin miljoonannen kerran) kaikkien niiden maisemien keskellä. Porhallettiin siinä kivasti läpi Fangornin ja Sumuvuorten ja vuoroon oli meininki kuin Jurassic Parkista ja vuoroon taas oli kunnon Rohan -vibat päällä ja päässä toi vaan tytydydyydydydyydydydym.
Ainiin! Palataan tuolta vehreästä luonnosta hetkeksi takaisin Chrischurchiin. Silloin vikana iltana kuin istuskeltiin yleisissä tiloissa laataamassa hupeliamme niin joku pariskunta tuli samaan aikaan syömään naapuripöytään illallista. Ei me niitä sen enempää huomioitu, ennen kuin nuo sanoivat muistavansa meidät parin viikon takaa Aucklandin bussipysäkiltä. Me ei oikein osattu olla muuten kuin että "Jee jee, hienoa, aijaa okei".... Meillä kun ei noiden turvista ole minkäänlaista muistikuvaa... Miks kaikki ainaa muistaa meidät, mutta me ei muisteta ketään?!
Ja joo takaisin välille Franz Josef - Wanaka... no ei kai siinä sen ihmeempiä. Wanakaan tsuikkailtiin kivasti kahden järven välistä ja kuski piti meidät perillä kaikista pikku nippelitiedoista joita osasi vain kertoa. Pysähdyttiinpä johonki näköalatasanteelle räpsimään kuviakin. Jos tuohon bussiin oli joku paikallinen eksynyt niin mahtoi sillä on mukavaa kun kotimatka venyi ja venyi siksi, että turistit saisivat reissusta mahdollisimman paljon irti.
Wanakassa ostettiin (Willu osti...) Miralle ensitöiksemme uudet popot. Kuulemma on hämmentävää kun on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan täysin kuivat kengät, sukat ja niiden myötä jalat! Pienet sille!
Hostellissa puolestaan räjäytettiin taas kaikki kamamme heti kun ovi oli perässämme sulkeutunut. Nyt vaatteita roikkuu mitä ihmeellisemmistä paikoista (tuskinpa ehtivät huomiseksi kuivua) ja koko loukko haisee samalta kuin hamsterin häkki. Siinä samalla kun haistiin pahalta levitettiin taasen spämmin ilosanomaa kaikkialle sosiaaliseen mediaan. Ei olla vieläkään pahoillamme. Eikä tulla olemaankaan, muahahahaaa!
Spämmättyämme kylliksi kirmattiin takaisin järvelle pulikoidaksemme tuolla hetken. Ei siinä mitään... vuoria joka suunnassa ja vesi kirkkaansinistä sillee. Päätettiin, että hankitaan Wanakasta vielä joskus kesämökki. Se on varma, ettäs tiedätte. Tosin se kesämökki taitaa olla yhtä kuin joku haiseva pahviloota jossain sillan alla, koska kaikki rahat menevät Wetaan tossa parin viikon päästä... Moi äidit, lisää leluja luvassa!
Ennen hostellille paluuta käytiin vielä ruokakaupassa... ei kun joo, käytiin tosiaan yhdessä toisessakin mestassa. Nimittäin leffateatterissa! Ostettiin liput yhteen jännään leffaan puoli yhdeksän näytökseen, kukaan siellä ruudun toisella puolella ei varmaan osaa aavistaakaan mistä on kyse...
Mutjoo ei me hostellilla enää ennen leffaa mitään kovinkaan tärkeää tehty joten hypätäänpäs suoraan itse elokuvaelämykseen. Kyseessä oli siis sellainen mesta kuin Cinema Paradiso, joka on useasti listattu yhdeksi niistä paikoista joissa Uuden-Seelannin matkaajan tulisi käydä. Vaikka allekirjoittanut olikin tuosta haaveillut ja lukenut jo useita kuukausia, repesi silti suunnaton riemu saliin astuessa. Tavallisten leffateatteripenkkien sijaan sali oli täytetty mukavilla, pehmoisilla ja symppiksillä sohvilla, jotka olivat kaikki erilaisia. Olipa paikalle sattunut yksi autokin. Vaikka päästiin saliin viimeisten joukossa, oli siinä ensimmäisen rivin keskellä yksi vapaa ja pehmoinen kahdenistuttava sohva kuin meitä varten aseteltuna. Siihen upotimme ruhomme, iskimme 3D-lasit nenille ja aloimme nauttia (ja kärsiä) elokuvaelämyksestä.
Hämmentäviä asioita tapahtui lisää, kun leffa pistettiin poikki kohdassa jossa Gandalf paasaa Thranduilille ja Bardille eikä Thranduilia kinosta (oho... spoiler maximus.... oho... nyt tiiätte mitä oltiin kattoos). Mutta syy tähän keskeytykseen oli keksitauko! Jengi valui ulos salista takaisin tiskille, jossa oli läjä nyrkinkokoisia vasta uunista tulleita keksejä odottamassa makeannälkäisiä asiakkaita. Pullitettiin niistä 3,5 dollaria kipale ja ryysättiin takaisin saliin. Hobitin keskeyttäminen oli sinällään järkytys, mutta hei! Nyrkinkokoinen uunituore sairaaaaannnn hyvä cookie. Se on ainut syy joka me hyväksytään Hobitin keskeyttämiselle. It has the only right!
Leffasta ryömittiin taas kerran suuren tuskan kourissa takaisin hostelille, thank god matkaa ei ollut kuin sellainen muutama sataa metriä. Huomenna iltapäivällä lähdetään kohti Queenstownia!
P.S. Täällä on ihan törkeänubermageekaunis tähtitaivas, mutta meillä ei ole mitään välineitä jolla voitaisiin kuvata sitä ja leuhkia sen kaiken muun spämmin päätteeksi. Yhyhyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti