I don't know why i'm still surprised

Okei nyt ollaan monen hämmentävän hetken jälkeen päästy pois Christchurchista. Eilen oli tosiaan viimeinen päivä tuolla ja mitäs siitä nyt sanoisi... Oli ainakin ihan jees siinä viimeisenä päivänä tajuta, että retkeilyalueen keittiötiloisssa pystyi lataamaan hupelimia ja muita vempaimia. Me kun oltiin koko ajan kärvistelty vähäisillä akuilla ja etsitty aina joku satunnainen loukko jossa noita voisi latailla. On kivaa olla tyhmä.

Sormusten Herran Sumuvuoret for real.

No siinä sitten siirrettiin kuvia koneelle ja muuta jännää kun joku random dude tuli sönkkäämään meille jotain kuumaperunasuussa -aksentilla. Vaikkei tässä mitään ihmelapsia kielellisesti ollakaan niin ei tosiaan tajuttu kuin sana sieltä ja toinen täältä ja tuskin olisi moni muukaan tajunnut... Éikä sitten osattu kuin nyökkäillä ja naureskella väkinäisesti. Eikä se dude meinannu lähteä kulumallakaan ja vaikka selkeästi puuhailtiin siinä omiamme niin silti se vaan notkui siinä ikuisuuden. Vaikka oli sanonut noin tunti takaperin, että pitäisi kohta lähteä töihin... Taitaa täkäläisten kohta-käsite olla aika liukuva. Ainakin Christchurchissa.

Päästiin kotikonnuilta lähtemään lopulta siinä kolmen aikoihin etsimään päivän ensimmäistä kahvia!!! Kelatkaa sitä!!! Olis siellä keittiötiloissa ollut vedenkeitin ja meillä kasissa parit pussikahvit, mut pelättiin et saadaan ripuli. Mut joo, kuiteskin onnistuttiin löytämään kahvila wi-fi yhteydellä. Harmi vaan, että ytheys oli rajoitettu joten ei saatu paljon mitään sillä tehtyä. Hämmentävää oli se, että kun me siellä aamusumppejamme nautimme niin mestaa alettiin samoihin aikoihin sulkea. Ai niin! Hämmennettiin jotain random dudea vastaamalla kieltävästi, kun tuo kysyi poltetaanko ruohoa. Ollaan vissiin käyty joku pahimman luokan mutaatio läpi kun aletaan jo tässä vaiheessa näyttää narkkareilta... Kai se on jokin täkäläisessä ilmassa.

Jatkettiin rinksaa ja yritettiin myös free wi-fi spot -koppia, joita Uudessa Seelannissa on siellä täällä pitkin kaupunkeja ja kukkuloita. Meiän kone oli kuitenkin sitä mieltä, että kaikki on sillä yhteydellä liian vaarallista ja pelottavaa eli vesiperä vedettiin jälleen. Lopulta kuitenkin löydettiin nettikahvila, jossa koneet toimivat kuin unelma ja saatiin kaikki mitä tarvittiin tehtyä käden käänteessä.

Seuraavaksi me käytiin ostamassa säkillinen ruokaa. Ei siinä mitään sinänsä, mutta hei! Me tassuteltiin ihan leffateatterin vierestä ja onnistuttiin jonkin ihmeen kaupalla pitämään itsemme poissa sen illan Hobitti -näytöksistä! Melkoinen saavutus, vaikka kyllä ne vieroitusoireet alkaa jo vähän painaa päälle... No, Hobitin sijaan ladattiin puhelinten akut täyteen, friikattiin, järkkäiltiin kamoja ja käytiin edellisiin iltoihin nähden aikaisin nukkumaan... koska herätyskello herätti meidät seuraavana aamuna viideltä. Saatiin kuitenkin teltta purettua ja tavarat kasaan yllättävän nopeasti. Keskustaan vievä bussikin löytyi kivasti ja kohti istuttiin jo InterCityn pysäkillä miettimässä, saisimmekohan jostain kahvia ennen kuin bussi lähti puoli kahdeksalta.

Jostain mielen hämärimmästä nurkasta iski halu tarkistaa, että bussi varmasti lähtisi puoli kahdeksalta. Ja ei jumalauta. Kyllähän se lähtöaika oli puoli kahdeksalta, mutta oltiin jossain aivopieruissamme onnistuttu kärräämään itsemme väärään paikkaan! Ei muuta kuin kamat kantoon ja pikavauhtia oikealle pysäkille samalla kun hikeä puski otsasta pihalle litroittain. Onneksi oltiin paikalla reilusti etukäteen, joten ehdimme vielä oikealle pysäkille ja oikeaan bussiin.

Ja siis... se bussi. Toistaiseksi ollaan painettu menemään ihan perus busseilla, mutta nyt meitä porhalsi hakemaan pikkinen minibussi, jonka vanavedessä keikkui peräkärry matkatavaroita varten. Mut hei ei siinä mitään! Se sopi meille paremmin kuin hyvin ja niinpä lähdettiin nasta laudassa kohti Greymouthia, jossa vaihdettaisiin bussia. Mutta siitä liisää tuonenpana.

Siinä sitten kivasti istuskeltiin bussissa ja odoteltiin, että päästäisiin vuoristoon.... Kunnes tajuttiin, että ikkunan toisella puolella on varsin tutun näköinen pikku mäennyppylä. Aikamme siinä lagailtiin ja muistettiin kuskin sanoneen meidän pysähtyvän pissatauolle Springfieldissä. Ja kartoissa eräs tietty Sormusten herrojen kuvauskohde on ihan siinä Springfieldin helmoissa. Lisää lagausta. Ja ei helvetti. Se oli tosiaan Edoras siinä ikkunan takana, ihan ilman mitään ennakkovaroitusta. Voi sitä friikkauksen ja turisteilun määrää. Hauskaa oli, ettei kukaan muu bussissa olleista ollut tuosta nyppylästä niinkään kiinnostunut koska edessä tosiaan kohosivat Southern Alpsit eli Sumuvuoret.

Sormusten Herran Edoras.. Ja Rohania.

Okei. Me ollaan vähän väliä ihkuttu vuoristomaisemaa ja näin päin pois, mutta Southern Alpsit! Ei hyvä elämä päät läksi taas kerran lätkimään aikasta vauhdilla. Tuntui uskomattomalta painaa menemään ylös alas pitkin mutkittelevaa vuoristotietä ja katsoa korkeuksiin kohoavia vuoria, joiden ympärille on kietoutunut pilviharsoa, joka välillä näytti siltä kuin se vyöryisi vuorenrinteitä alas. Siellä täällä näkyi myös vesiputouksia, jokia ja ties mitä nättiä. Kaikesta yritettiin epätoivon vimmalla saada kuvaa, mutta ei aina onnistuttu kun kuski tosiaan painoi menemään tuhatta ja sataa. Pysähdyttiin myös puolentunnin kahvipaussille siellä vuorten keskellä! Voi jumansviidu osta bussilippu Uudessa Seelannissa ja saat vastineeksi kierroksen mitä upeimmissa maisemissa. Tähän vois tottua.

Greymouthissa meillä oli aika liki kahden tunnin vaihtoaika ennen kuin toinen bussi lähtisi kohti Franz Josef Glacieria, joten kävimme vaihteeksi ryystämässä kupposet cappucinoa. Ja no... ei kai me muuta mainittavaa tehty. Lagailtiin.

Greymouthin ja Franz Josefin välillä taivas alkoi muuttua harmaaksi ja näytti uhkaavasti siltä, että piakkoin alkaisi sataa. Päätimme tarkistaa Franz Josefin sään ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä oli vakaa aikomus bunkata teltassa mistä puolestaan voisi sateen sattuessa seurata kauheita koska kaikki se meidän laukkuihin pesiytynyt Weta -kama joutuisi vaaraan. Me nyt ollaan selvitty trombeista ja ties mistä, ei meillä mitään väliä, mutta Weta -kamaa ei vaarannettaisi vaikka mikä olisi. Niinpä päädyimme telttailun sijaan buukkaamaan itsellemme leirimökin, koska seuraavat kaksi päivää Franz Josefilla sataa kuin Esterin perseestä jos säätietoja on uskominen. Mitään suurempia muutoksia tämä ei sinänsä aiheuttanut, koska retkeilymaja on samalla Holiday Park alueella jonne meidän piti telttakin pystyttää. Sade ropisee katossa ja ikkunoissa, mutta kamat ovat turvassa! Jee!

Spämmättyämme sosiaalisen median tukkoon (josta emme ole edes pahoillamme) ja asetuttuamme taloksi (eli räjäyttämällä matkalaukkujemme sisällöt pitkin kämppää) riensimme pesemään paskaisia kalsareitamme. Nyt ne tuoksuvat trooppisilta liljoilta ja riippuvat pitkin kämppää! Kaunista ja kodikasta siis. Tämä ilta menee lähinnä nenää kaivellessa, mutta huomenna tehdäänkin sitten jotain jännää...

P.s. Meidän takapihalla on Sumuvuoret. Repikää siitä.