Ei huolta huomisesta, vain päivä kerrallaan!

Helloo dudet ja dudettet! Täten voimme kaikkien iloksi (tai pettymykseksi...) todeta, että häthätää kasaan kyhäisty suunnitelma B:mme pääsi alkuun oikein mallikkaasti. Aamulla tosiaan heräsimme Aucklandissa, tungimme viimeisetkin tavaramme laukkuihin (mistään ei jouduttu vielä luopumaan, mikä on voitto sinänsä) ja nautimme vielä pienen aamiaisen, ennen kuin luovutimme huoneemme City Garden Lodgessa. Siitä alkoi sitten abouttiarallaa 2,6 kilsan taivallus kohti pysäkkiä, jolta bussimme Rotoruaan lähtisi. Eihän siinä sinänsä mitään koska kävelty me ollaan jos jotain, mutta kun mukana olivat vielä matkalaukut, lentolaukut, kassit ja käsilaukut niin siinä teki lopulta itse kunkin kätösen kuolemaa. Mut hyvin me vedettiin.

"We pull so good!"

Matkan varrella piti tietysti pysähtyä nauttimaan sumppia. Cappucinot olivat taas kerran vertaansa vailla ja asiakaspalvelun taso vei sydämet mennessään, muttei tästä varmaan enää pitäisi edes hämmästyä. Kahvin jälkeen vedettiin vielä viimeiset rykäisyt kunnes löydettiin bussipysäkille. Ei sillä, vähän piti juosta edestakaisin ihan vaan koska sitä tavaraläjää oli niin verrattoman hauskaa roudata edestakaisin.

Löysimme oikean nakupellebussin (eli NakedBus, true story.) ja valtasimme paikkamme. Niin paljon kuin Aucklandin kaupunkimaisema viehättääkin, odotimme kuin oravat pähkinöitä, että pääsisimme maaseudulle kaikkien kivojen maisemien keskelle. Ja voi pojat ja tytöt, ne oli kyllä jotain mielettömän siistiä. Hyvä ettei siinä friikatessamme alettu pomppia toistemme päällä. Henki salpautui eikä oikein osattu sanoa muuta kuin "Joo-o" tai "Mä en kestä, yhyhyy!". Hauskaa oli myös, että ympärillä jengi näpläsi tietokoneita ja veteli hirsiä samalla kun meidän elämät surkastui ja turisteiltiin kuvien napsimisen muodossa, mikä oli jokseenkin haasteellista kun kuski veteli tuhatta ja sataa pitkin kukkuloita ja vuoria. Kakkoseksi jäi kaikki muut autot ja vaikka matka kestikin pituuteensa nähden kauan, ei se ollut kuskin ajotaidoista (tai nopeudesta) kiinni.

Rotorua hämmensi meitä pikkuisuudellaan aikalailla Aucklandin hulinan ja massiivisuuden jälkeen, mutta omalla söpöllä tavallaan sekin sulatti sydämet. Uusi majapaikkamme löytyi helposti ja pienen akkujen latailun (teknisten vempaiden tällä kertaa) jälkeen lähdettiin etsimään sapuskaa. Ensimmäisenä vastaan tulivat kaikenmaailman Mäkkärit ja Burger Kingit, joista päätettiin suosiolla pysyä kaukana.

"Mitähän me tänään syötäisiin?"

"Rotoruokaa! Höhö!" 

 

Aikamme tarvottua päädyimme Cobb & Co nimiseen mestaan, joka on ymmärryksemme mukaan Uuden-Seelannin vanhimpia ravintolaketjuja. Kannattaa testata jos tänne päin maailmaa eksytte, koska mussuttamamme burgerit olivat tooooooosi makoisia ja ähkykin saatiin kaupanpäälisiksi. Meistä piti huolta sellaiset kolme tarjoilijaa ja vähän väliä oltiin tarkistamassa, että meillä oli kaikki hyvin. Ranskalaisiakin oltaisiin saatu lisää jos oltaisiin mielitty, mutta hyvä kun saatiin alunperinkin lautasella olleet pakotettua alas niin jätettiin santsikierros väliin. Syötyämme mietimme laskupolitiikkaa hetken ja oltiin jännän äärellä, kunnes hoksattiin joidenkin paikallisten dudejen menevän maksamaan laskunsa tiskille sen sijaan, että se oli pyydetty pöytään. Tämä on ilmeisesti yleisempikin tapa Uuden-Seelannin ravintoloissa, että pidetään mielessä vastaisuuden varalle.

Syötyämme kävimme Countdownissa ostamassa pikkupurtavaa sun muita tykötarpeita hotellille. Tässäkin pieni tippi tulevalle Uuden-Seelannin valloittajalle, että ruokaostoksen kannattaa keskittää tähän ketjuun. Kauppoja löytyy joka puolelta maata, hinnat on edulliset ja osa noista on auki peräti ympäri vuorokauden.

Heitettiin pieni iltarinksa Lake Rotoruan kautta ennen kuin palattiin hostelliimme. Joka puolella kohosi vuoria ja kukkuloita, taivas oli niin huisin värinen ettei tosikaan ja kaikki oli vaan niin mielettömän nättiä, ettei itku ollut kaukana. Rantsussa bongattiin myös musta joutsen pulikoimassa, enkä sitten tiedä hämmensikö se enemmän meitä vai me sitä.

Vaikka meneillään on jo neljäs päivä täällä maapallontoisella puolella, niin jollain tavalla tämä päivä tuntuu aloittaneen seikkailumme kunnolla. Auckland on takana, tie avautuu edessäpäin ja nähtävää on paljon! Suunnitelmia kehitellään koko ajan, muttei tässä mitään stressiä. Vain päivä kerrallaan!

Mitä muuta sanottavaa Rotoruasta näillä näppäimillä? Täällä haisee joka paikassa kananmunalta.