Over the hills and far away

Pitkästä aikaa kullanmurut! Nyt ollaan vihdoin taas paikassa missä on sähköä, juoksevaa vettä ja wi-fi. Kyl on kuulkaa gutaa, mutta ei leirielämässäkään suurempia valittamisia ollut. Pikku vaikeuksistakin selvittiin seikkailuhengellä ja sillä ajatuksella, että ollaan Uudessa Seelannissa. Ja hippien avustuksella toki myös.

Maisemia Rotoruasta Taupoon.

Puu Rotoruasta Taupoon.

Torstaina siis saavuttiin Taupoon Rotoruasta. Koska me ei tietenkään oltu suunniteltu mitään etukäteen menimme ensitöiksemme tourist infoon kyselemään mitä vittua... eiku siis mistä saisi mahdollisimman edullisen majapaikan. Täti-ihminen vaan totesi, että lähellä on free camping area että olisikos se tarpeeksi edullinen. No.... kaipa se olisi, sinne siis. Kävellen koska ei tajuttu mistään julkisista yhtikäs mitään ja matkaahan oli vain se 3,5 kilsaa eli ei paljon mitään. Ai niin... meillähän oli sellaset 30 kiloa rojua per naama. Lisäksi väliin mahtuis jos minkälaista mäkeä ja kukkulaa. Kuten Aucklandissa jo opimme: koti on aina ylämäen päässä. Oh well, mentiin kuitenkin.

Jäätävä joki tuolla!

Huka Falls

Matkaa oli vielä noin kilsa taivallettavana kun meksikolainen nainen pysähtyi tien laitaan ja kysyi mihin me ollaan matkalla ja sanoi nähneensä meidän jo downtownissa. Kerrottiin taivaltavamme kohti Reid's farmia ja tuo sitten lupasi viedä meidät perille. No ilmanen kyytihän kelpaa aina joten loikattiin takapenkille.

Huka Falls.

Huka Falls.

Ja kulkaas sitten pojat ja tytöt. Mitä ikinä me silti leirintäalueelta odotettiin, niin  se oli paljon paljon paljon enemmän. Telttoja ei ollut liiaksi asti ja Waikato River (eli Uuden Seelannin pisin joki) virtasi siinä vieressä ja vastarannalla avautuivat jyrkät viherkasvillisuuden peitossa olevat kalliot. Ei hassummin ilmaiselta mestalta. Siitä huolimatta, ettei leirintä maksanut mitään paikalla pyöri vartioita jotka opasti meitä kahdesti miten retkeillä fiksusti ja turvallisesti. Kivoja heeboja kaiken kaikkiaan.

Huka Falls.

Täs Willu seikkailee.

Ensimmäisenä iltana tehtiin kävelyretki Huka Fallsille joka sijaitsi abouttiarallaa kilsan päässä meidän uudesta majapaikasta. Ja siis.... jumalauta. Katsokaa kuvat. Kyllähän tuollaisia voi aina netistä googlailla, mutta nyt pitäisi vielä sisäistää nähneensä tuollaisia maisemia ihan itse paikan päällä. WOW DUDE.

Löydettiin salainen ranta kun vähän seikkailtiin.

Takaisin tullessa jouduttiin hippien huomion kohteeksi eikä olla ihan varmoja mitä kaikkea ne huuteli, mutta jotain ainakin ettei meidän kaltaista kuulemma näe joka päivä. Liekö sitten kohteliaisuus vai ei. Hippien katseista paettuamme ryömittiin telttaan ja nukahdettiin aika nopeasti.

Tässä meidän rantanäkymät.

Seuraavana aamuna herättiin kuudelta siihen, että oli ihan vitunmoinen nälkä. Aikaiseen ylösnousuun vaikuttivat myös linnut jotka mekasti kuin viimeistä päivää ja joku sorsa käveli telttakankaan toisella puolella rääkäisemässä ja meni sitten pois. Thanks man. Tosiaan noita sorsia ja muita lintuja oli tuolla Reid's farmilla ihan pirusti joka puolella ja ne oli about puolikesyjä.

Sorsalauma tulloo!

Pikku-sorsia.

Käveltiin se 3,5 kilsaa keskustaan etsimään itsellemme ruokaa ja kahvia. Tankattuamme vaapuimme tourist infoon kyselemään Taupon aktiviteeteista kuten kunnon turistien kuuluukin. Päädyimme varaamaan seuraavalle päivälle Barbary Cruisen joka veisi meitä ympäri Lake Taupoa. Lisäksi bongattiin esitetelineestä Craters of the Moon läpyskä, joka vaikutti lupaavalta ja vaikutti olevan vain 2,8 kilsan päässä teltalta joten sinne voisi hyvin kipaista myöhemmin päivällä.

Tässä vähän Taupoa.

Craters of the Moon

Saimme selville, että tourist infossa voi ladata myös puhelimia ja muita vempaimia hintaan dollari per tunti ja me tätä tietysti hyödynsimme jotta te kaikki mussukat jotka käytätte instaa ja faboa pysyisitte ajantasalla.

Turisti.

Toinen turisti.

Päästyämme takaisin Reid's Farmille aurinko porotti niin tukalasti, että päätimme heittää itsemme jokeen. Well, Willu heitti itsensä jokeen ja Mira tulla tutisi perässä. Uintireissun jälkeen meidät bongasi joku nainen, joka rakasti pinkkiä. Vaihdettiin siinä muutama sana ja käski meidän pitää itsemme sellaisina kuin ollaan. Awww.

Huuruja.

Lisää huuruja.

Sitten alkoi 2,8 kilsan kävelymatka. Ainoo vaan, että kun oltiin kävelty se 2,8 kilsaa tuli vastaan kyltti joka kertoi Craters of the Moonin olevan 1,7 kilsan päässä. Hetki me sitä kylttiä siinä tsekailtiin, mutta päätettiin jatkaa matkaa kun oltiin jo niinkin pitkälle päästy. Loppumatka olikin tietysti ylämäkeä.

Iso höyry.

Jäätävä kapuaminen.

Päästiin kuitenkin lopulta Craters of the Moonille, jossa buukattiin itsemme kävelykierrokselle joka maksoi huikeat 8 dollaria per nassukka, sekä jääteet ja jäätelöt kyllkiäisiksi. Meillä meinasi pokka pettää kun pappadude jolta ostettiin liput sanoi: "Stay on the path, it could be dangerous if you leave the path. I'm serious, stay on the path!" Ei mitään mieleyhtymiä Hobittiin tai mitään... Sen jälkeen koko loppukierroksen soikin päässä Gandalfin varoitukset tieltä poistumisen vaaroista.

Öö.. vuori.

Sitten me heitti rinksa. Siellä oli lisää mäkiä ja loppupeleissä oltiinkin aikasta korkealla. Ai mitäkö täällä sitten oikeastaan oli? No, kaikkihan jo tietää Uuden Seelannin olevan melkoisen vulkaanisesti aktiivista aluetta joten täällä me nähtiin kraatereita, mutakuoppia ja fumaroleja, joista purkautui kaikenlaisia höyryjä. Kierroksen lopusssa oli vastassa pirun jyrkät portaat jotka tulla tutistiin alas.

Seuraavaksi olikin sitten kotimatkan vuoro. Koska jalat olivat jo valmiiksi turvonneet ja rakkuloilla, päätimme suosiolla luopua kengistä. Jossain vaiheessa kävelyyn turtui jo niin pahasti, että hyvä jos enää huomasi liikuttavansa jalkoja. Ei me sinä päivänä käveltykään kuin joku about 20 kilometriä...

Portaat.

Sitten koitti... öö... lauantai ja joku sellainen kuin Suomen itsenäisyyspäivä. Sekä meidän cruise päivä! Jippii! Lähdettiin jälleen kohti keskustaa, muttei pitkälle päästy kun meidän kanadalainen hippinaapuri nimeltä Eddie huristeli autolla meidän rinnalle ja kysyi kelpaisiko kyyti. No, mitä me tuolla aikaisemmin jo sanottiin niistä ilmaisista kyydeistä? Hypättiin siis takapaksiin ja olimmekin hetkessä keskustassa.

Jouluparaati

Koska olimme kaupungilla reippaasti etuajassa kulutimme aikaamme kiertelemällä kauppoja, muttei mitään erityisen jännää tarttunut mukaan paitsi pinkki coca cola -tölkki. Juominemme pyllähdimme pääkadun varrelle odottamaan kello yhdeltä paraatia. Se oli hämmentävää, koska kyseessä oli jouluparaati keskellä kesän ensimmäistä viikkoa. Ihan loppuun asti emme paraatia katsoneet koska piti lähteä satamaan etsimään oikeaa venettä.

Maorijuttuja

Kapteenina meillä oli sellanen cool naisdude (joka näytti River Songilta Doctor Whosta...) joka heitti huikeaa sarkastista läppää. Kuten esimerkiksi, että onnettomuuden sattuessa saisimme käyttää mitä tahansa reittä hätäpoistumistienä ulos paatista ja että jos joku putoaisi laidan yli, kyseiselle henkilölle vipattaisiin pelastusrengas samalla kun muu posse ottaisi kuvia ja postaisi niitä facebookiin.

Maisemat järvellä olivat henkeä salpaavat. Kaukaisuudessa erottuivat Tongariro National Parkin tulivuoret kuten Mount Ruapehu ja sen vierellä Mount Jotain jonka LotR-fanit tuntevat paremmin Tuomiovuorena.

Maorinaama

Laiva pysähtyi Maorien kivikaiverrusten luona, jossa meille pidettiin pieni historiallinen oppitunti Maorien kulttuurista. Oli myös mahdollista käydä uimassa, mutta yhdet dudet vähän feilasi koska eivät olleet tajunneet sujauttaa uikkareita vaatteiden alle. Sitten suunnistimmekin jo kohti kotisatamaa ja saimme välipalaa ja juomaa, jotka kuuluivat pakettiin.

Päästyämme satamaan meidän alkoi tehdä mieli pizzaa. Joten me haimme pizzaa ja menimme syömään varjoon puun juurelle. Kun masut olivat täynnä oli hyvä talsia taas kukkuloiden taakse kotiin. Iltauinnin jälkeen jäimme pohtimaan, miten ihmeessä saisimme kaiken kaman seuraavana päivänä downtowniin ja missä hitossa yöpyisimme Napierissa, jonne meillä oli jo bussiliput ostettuna. Koska ei keksitty mitään (ja kännyköistä loppuivat taas akut) päätettiin vetää seikkailuhengellä sinnekin.

Valkohuippunen on Ruapehu ja vieres on Tuomiovuori.

Aamulla herättiin tunti ennen kuin herätyskello soi ja alettiin aika pian laittaa kamoja kasaan. Kaikki naapurit varmaan ihmetteli, kun meidän pienen pienestä teltasta lensi ulos helvettilinen vuori rojua. Kanadalainen hippinaapurimme Eddie kysyikin miksi meillä on matkalaukkuja jos me rundataan pitkin saarta. Vastattiin sitten, että meidän piti ostaa auto, muttei ostettukaan joten me kävellään. Matkalaukkujen kera.

Joku outo lippu.

Ei kuitenkaan ehditty kävellä kuin mäen huipulle, kun paikallinen hippikaksikko pysähtyi tarjoamaan kyytiä. Ei muuta siis kuin kamat autoon ja menoksi bongorumpumusiikin tahdissa. Keskustaan pääsimme reippaasti etuajassa joten meillä oli hyvin aikaa istua Robert Harrisiin kahville ja paninille sekä kierrellä hieman kauppoja ennen bussin lähtöä. Käveltiin muuten bussipysäkin ohi siinä kymmenen aikoihin ja hämmennettiin kahta bussikuskia ja yhtä random mummoa olemalla kolme tuntia ajoissa paikalla.

Yhdeltä pääsimme bussiin ja matka kohti Napieria alkoi. Siitä sitten lisää huomenna.

Kasa sorsavauvoja.

Mitä jäi käteen Tauposta? Pirun kylmät yöt ja kuumat päivät, jotka kärvensivät nahkamme rullalle. Kun Willu oli polttanut niskansa ja Mira nenänsä, opimme kantapään kautta ettei se aurinkorasva ihan huvin vuoksi matkassa mukana ole. Taupo myös tuhosi omaisuutemme pelkällä olemassaolollaan: laukut hapertuvat käsiin, kengät irvistelevät, korvikset lentelee ja kaikki ylipätään kulahtaa. Lisäksi matkalaukkujemme sisällöstä puolet on kuivaa heinää. Linnut eivät kestä mitään Taupossa vaan kuolla kupsahtelevat teiden varsille. Paitsi sorsat, jotka tuumailevat vallankumousta. Ainakin niiden määrästä päätellen.

Jep, jep, nyt ruokaa ja juomaa.