This is where the chapter ends

No niin ihmiset, nyt ollaan monilta osin oltu one last time äärellä. Tämä on sellainen merkintä, joka on vähän väliä pitkin reissua pyörinyt mielessä. Sitä on suunniteltu ennakkoon ja hieman pelättykin, mutta nyt lopulta ollaan sen äärellä ja pitäisi keksiä jotain tyhjentävää, koska tämä on oleva tämän blogin viimeinen merkintä. Aluksi suunniteltiin tekevämme jotain vielä Suomesta käsin, mutta koska Kili the Laptop päätti vielä kerran nousta kuolleista ja antaa panoksensa tälle reissulle, päätimme me puolestamme antaa sille kunnian tuottaa viimeinen päivitys There and back again -blogiin.

Live long and prosper

Palataan nyt vielä pikaisesti pari päivää taaksepäin. Keskiviikkona me yritettiin kovasti päästä käymään Los Angelesin eläintarhassa koska meistä se olisi ollut kiva sulku ympyrälle, koska yli kolme kuukautta sitten Aucklandin eläintarha oli ensimmäinen turistikohde, jossa käytiin. No, kaikki mahdollinen kusi silmään koska ensinnäkin meidän olisi pitänyt taas varata matkaan se 2-3 tuntia... ei se sinänsä vielä mitään, mutta mokoman eläintarhan sivuilla luki, että eläimiä alettaisiin laittamaan nukkumaan jo neljän aikoihin päivällä. Että joo ja koska aamulla pitää saada kahvia, ruokaa ja muutenkin valmistautua oltaisiin saatu olla heräämässä joskus kuudelta, joten päätettiin jättää elukat sikseen. Sen sijaan painettiin vielä viimeisen kerran Hollywoodiin pääsääntöisesti vieraillaksemme Leonard Nimoyn tähden luona ja tekemässä kunniaa herran muistolle. Pariin jännään kauppaankin eksyttiin viimeistä kertaa... Myös meidän turistikassit on vihdoin vuorattu täyteen pätsejä, joten on sekin missio nyt täytetty.

Kengät, jotka eivät selvinneet matkasta

Hollywoodista lähdettiin aika sukkelaan takaisin Torranceen, koska haluttiin vielä käydä Barnes & Noblen kahvilassa vetämässä juustokakkua ennen kuin mesta suljettaisiin. Ei uskallettu alkaa Hollywoodista enää tuota mannaa etsimään, joten pelattiin varman päälle ja suunnattiin sinne, mistä saa varmaa vastinetta rahalle. Ah ja voih, kun oli taas hyvää.

Fluffy, fluffy unicorn!

Tänään ja eilen ollaan pakattu, katseltu telkkaria ja käyty molempina päivinä Del Amossa syömässä niissä mestoissa, joista haluttiin vielä yksi muisto vatsan pohjalle. Allekirjoittanut myös toteutti jokusen viime hetken törsäyksen, hups. Ja käytiin kattomassa Chappie! Trailerin perusteella ollaan pähkinöity kyseistä leffaa jo monta viikkoa ja nyt kun tuo lopulta rantautui teattereihin, piti samantien kirmata katsomaan. Ja eikä mikä leffa! Allekirjoittanut pillitti vähän väliä mistäkin syystä... Kaikki erikoistehoste Oscarit osoitteeseen Chappie ensi vuoden gaalassa! Syitä on kaksi: 1. Chappie ja 2. Weta.

This bastard.......

Mutta... nyt on kimpsut ja kampsut aika liki pakattu ja näyttää siltä, että saadaan kaikki Suomeen asti. Fiilis on... outo. Kaksi vuotta tätä reissua suunniteltiin ja nyt on edessä katkera(nsuloinen) paluu Suomeen. Takana on kolme kuukautta hienoja kokemuksia ja saavutuksia. Asioita, joita ei vielä hetki sitten osannut odottaa toteutuviksi. Ollaan vietetty rutkasti aikaa kahdessa todella erilaisessa ympäristössä, jotka molemmat ihastuttaneet omilla tavoillaan. Losissa ollaan aika paljon saatu kosketusta tavalliseen arkeen, koska ollaan bunkattu lähiössä paikallisessa perheessä kun taas Uusi-Seelanti meni aikalailla seikkailufiiliksellä eikä oikein koskaan tiedetty ainakaan kovin tarkkaa suunnitelmaa paria päivää pidemmälle. Vielä Losissakin tilanteet ovat muuttuneet ja tapahtumat ovat saaneet yllättäviä käänteita, mutta hei... niin sen kuuluukin olla.

It was only the beginning..

Kaiken kaikkiaan tässä on saanut paljon uusia näkökulmia vähän kaikkeen. Taba on osoittaunut monella tapaa silmiä avaavaksi kokemukseksi ja monet asiat on ottaneet tässä sadan päivän aikana uuden suunnan, jota on hyvä lähteä seuraamaan jatkossa. Suomeen paluussa odotettavinta onkin se, että voi alkaa tehdä jotain sen hyväksi.

Tongariro Alpine Crossing!

Jaa mitä mä selitän? Niin kuin tietäisin itsekään. Tässä kohtaa ei voi oikein enää muuta sanoa kuin viimeisen kiitoksen Los Angelesille ja Uudelle-Seelannille, sekä kaikille niille ihmisille jotka on meitä tällä reissulla jeesineet tavalla tai toisella (jotka tosin kaikki tuskin tulevat koskaan tätä viestiä saamaan). Matka on lunastanut odotukset kaikin puolin ja lähdettäisiin uudestaan milloin tahansa. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tupsahdetaan takaisin Suomen maaperälle teidän kaikkien riemuksi.

Sky jump! .. twice.

Kohta on taas aika astua tien päälle ja astua matkan viimeiselle taipaleelle. Vielä viimeisen kerran, ennen kuin tämän tarinan voi sanoa päättyneen. Loput ovat aina haikeita, hyvää tarinaa lukiessa sitä hidastaa tahtia viimeisillä sivuilla ja lukee tahallaan sanoja väärin voidakseen pysähtyä - viettäkseen vielä hetken tarinan sisällä. Ja kun lopulta syyt vastarintaan ovat loppuneet sivujen mukana, tuntuu hetken eksyneeltä. Miten tästä jatketaan? Mihin suuntaan kuuluu mennä, kun koko ajan pyrkii vain katsomaan sitä, minkä on jättämässä taakseen?

On aika luoda tarina, joka on edellisen veroinen.

"How do you pick up the threads of an old life? How do you go on, when in your heart you begin to understand... there is no going back?"
- Frodo Reppuli

P.s. Ollaan Suomessa siis edellä mainittuna ajankohtana edellyttäen, että Norwegian järkkää meidät sinne jotain kautta. Jos ei niin... jäädään Köpikseen. Moikka!

In a hole in the ground..

Tänään oli aivan tavallinen päivä Uudessa Seelannissa. Aurinko paistoi ja sinisellä taivaalla oli vain pari valkeaa pilvenhaituvaa. Ihmiset heräilivät töihinsä ja aamu Rotoruassa käynnistyi hitaasti. Tai sitten ei. Tai varmaan tuokin on totta, mutta tämä päivä oli oikeasti kaikkea muuta kuin tavallinen. Tänään kolmentoista vuoden pitkä odotus viimein palkittiin, mutta aloittakaamme päivämme Läskistä Koirasta!

Moderneja lampaita, eikö?

Tai no aloitetaan itseasiassa viime yöstä, koska istuttiin tässä johonkin kahteen saakka ja pohdittiin että mitäs hittoa me tehdään nyt kun lähdetään Rotoruasta. No varattiin sitten bussiliput Taupoon, mikä on tuolla etelämpänä about tunnin ajomatkan päässä. Ja siis isoisoiso järvi kyseessä! Pohdittiin myös että mitä kautta sitä Tauposta jatkettaisiin matkaa kohti Wellingtonia, koska ensi viikon tiistaina pitäisi olla siellä! Meille jäi kaksi vaihtoehtoa; joko jatkaa Tauposta Napieriin itärannikolle tai sitten Turangiin Lake Taupon eteläpuolelle. Vielä ei tiedetä miten jatketaan, mutta katsellaan sitä sitten Taupossa!

Aamulla suunnattiin ensimmäiseksi metsästämään aamukahvia ja sellainen löytyikin tänään paikasta nimeltä Fat Dog. Ja taas oltiin darlingeja ja hämmennettiin päivän ensimmäistä tapausta suomalaisuudellamme. Tänään tosiaan kolme vai neljä ihmistä kysyi meiltä että mistä me ollaan ja aina kun sanottiin että Suomesta niin vastaus oli lähinnä "Whoa!"
Fat Dog oli oikein kotoisa pikkukahvila ja tilattuamme kahvit, saatiin pöytäämme sorsa joka sitten kertoi kahviladudeille keille kahvit pitää toimittaa! Oikein söpö sorsadude. Lisäksi siinä ympärillä pyöri joku lokki joka vähän hämmensi meitä derppauksellaan.

Kahvit nautittuamme lähdettiin sitten etsimään Rotoruan Tourist Informationia, josta lähtisi yksi tietty pikkubussi matkaan n. tunnin kuluttua. Siellä infossa me sitten pyörittiin aikamme kuluksi hetki ja hamstrattiin lisää esitteitä Uudesta Seelannista. Nyt niitä alkaa olla jo aika läjä, kai..

ERROR

Tsuibailtuamme sitten aikamme, bussi saapui hakemaan meitä. Bussi, jonka kyljessä luki Hobbitontours (jonka voi ehkä ymmärtää että Hobittilakierrokset tai Hobitti kiertueella, hmm?). Sinne sitten iloisena hypättiin ja lähdettiin seikkailemaan kohti Matamataa! Hämmentävää oli se että osa tyypeistä nukkui bussissa ja loput olivat lähinnä hiljaa ja katselivat maisemia. Liekö jännitystä tulevasta vai onko kaikki Hobitin hardcore fanit nyt jo Wellingtonissa vai kuoliko ne Lontooseen premiereen vai siis mitä..? Joka tapauksessa hiljaista oli, mutta onneksi me tasoitettiin tilannetta suomalaisella älämölöllämme.

Maisemakuvia piti sitten napsia taasen, kuinkas muutenkaan! Ja mitä lähemmäs Matamataa tultiin, sitä enemmän kaikki maisemat alkoivat näyttää Konnulta. Ja jotkut onnelliset vielä asuivat ja työskentelivät jossain alle viiden kilsan päässä Hobittilasta. Tuli siinä päätettyä että jos en onnistu elokuva-alalla, lähden Uuteen Seelantiin ja perustan lammasfarmin.. Eikä siitä sitten sen enempää.

Vähän päälle tunti siinä sitten köröteltiin.. Ja sitten bussi viimein pysähtyi. Vain jotta kuski voisi käskeä meitä pitämään perseemme penkissä ja olemaan poistumatta bussista sillä välin kun hän kävisi hakemassa meille oppaan. Aika paljon pyydetty siinä vaiheessa, mutta toteltiin kiltisti niiinkin vaikeaa kuin se olikin. Matka kuitenkin jatkui vielä oppaan selittäessä kuinka sillä alueella on joku 30 000 lammasta.. ja se mainitsi myös McDonaldsin samassa yhteydessä jokseenkin sarkastisen läpän muodossa. Ja sitten se pysähtyi ja kysyi onko kyydissä joku, joka ei ole nähnyt Sormusten Herraa ja jos joku olisi vastannut kieltävästi, olisi se se joku kuulemma siinä hetkessä potkittu ulos bussista.

Ja sitten viimein saavuttiin Hobittilaan! ("Sitten me menti hobittila. Ja sitten me friikatti. Ja sitten me menti pois.") Ensimmäinen asia mitä nähtiin oli se kivimuurein reunustettu polku jota pitkin Gandalf ja Frodo ajelivat kärryllä Hobittilaan.. Ja jota pitkin Bilbo lähti seikkailuun. Ja kuulkaas se on semmonen juttu että se Hobittila mikä siellä taustalla siintää, on aito. Kaikin puolin aito. Ei lisättyjä koloja tai kasvillisuutta tai mitään. Hobittilassa on 39 hobitinkoloa, joista muistaaksemme kolmea ei ole vielä nähty Sormusten Herrassa eikä Hobitissa.

Tähän väliin hauska pieni yksityiskohta siitä mitä mieltä Peter Jackson.. anteeksi, sir Peter Jackson on uusiseelantilaisista lampaista; hänen mielestään ne olivat aivan liian moderneja Sormusten Herraan ja Hobittiin joten mitä hän ratkaisi tämän ongelman? No, hän lennätti Britanniasta vähän vähemmän moderneja lampaita Uuteen Seelantiin kuvauksia varten. Ja kyllä, sana on moderni. Voimme vain kuvitella mitä mieltä Uuden Seelannin tulli on ollut Jacksonin pilkunviilaamisesta...

Hobittilassa on myös yksi ainoa puu, joka ei ole aito mutta muuten kaikki puutarhaistutukset ja puut ovat oikeita. Tämä ei-niin-aito puu on tammi, joka löytyy Repunpään yltä. Se syy miksi aito puu ei kelvannut Jacksonille, on kadonnut muististani mutta luultavasti syy oli yksinkertaisesti se ettei oikeat puut näyttäneet tarpeeksi hyviltä..? Hauska fakta taas kyseisestä puusta; ensinäkin se tuotiin Hobittilaan osissa ja kasattiin vasta paikan päällä. Toisekseen sen kaikki lehdet on yksi kerrallaan liimattu kiinni runkoon.. jonka jälkeen Jackson ilmoitti että väri on väärä ja puunlehdet piti yksikerrallaan maalata uudestaan. Sen homman suuruutta voi jokainen itsekseen kelata.

Kierrettiin siinä sitten hobitinkoloja ja räpsittiin kuvia mikä ehdittiin, samalla kun oikein ystävällinen opas kertoi meille kaikkia faktoja ja kyseli meiltäkin vähän kaikkea.. Kuten mistä ollaan kotoisin, jolloin saatiin taas aikaan se "Whoa!"-reaktio. Kierros huipentui Repunpäähän, jonka ovi on muuten suurin Hobittilan ovista ja kokonsa takia Gandalf ei koskaan saanut lähestyä kyseistä ovea jottei illuusio pienistä hobiteista rikkoutuisi.

Siellä oli sellanen jännä vieraskirja..

Kierroksen jälkeen suunnattiin vielä Green Dragoniin, jossa meille tarjottiin juomisia. Vaihtoehtoina oli omeasiideri, kaksi alkoholiolutta ja yksi alkoholiton. Näiden lisäksi saatiin ostaa syötävää ja me mutustettiin sitten jotain juustokonsseja (kysymysmerkki oikeinkirjoitukselle..). Olivat hyviä kuten arvata saattaa ja nyt on myös nautittu olutta Green Dragonissa!

Green Dragonin jälkeen käytiin vielä matkamuistomyymälässä, joka vilisi kaikkea Hobittila ja Hobitti-sälää mutta matkaan tarttui (ihme kyllä) vain pari postikorttia, magneettia ja pinssi. Wetacavea odotellessa..

Jos nyt pitäisi sanoa jotain fiiliksiä, mitä tämä päivä aiheutti niin ei siihen ole suomenkielessä edes sanoja. Eikä varmaan missään muussakaan kielessä. Odotettiin tätä se kolmetoista vuotta ja siis sanattomaksi vetää. Niin hienoa oli! Tästä Hobittilasta on hyvä aloittaa oma Keski-Maa trippimme ja yrittää suunnata seuraavaksi Mordorin maisemiin..

ps. syötiin äsken pizzaa.
pps. ei, emme osaa karsia kuvia. Tai no niit on 300 et kai me osattii.