Kun sarkarimme (itsehän en tunnusta mitään) pysähtyivät tien kulmaan miettimään, mitä ihmettä nyt tehdään, ei vastausta ollutkaan niin vaikea löytää.
Ovi avautui pieneen ravintolaan jossain syrjäisellä kadulla, ei kovinkaan mieleenpainuva paikka noin muutenkaan. Mutta silloin se oli juuri sitä mitä tarvittiin, uunissa paahtuivat rapean pohjat ja juusto suli pehmeäksi peitoksi muiden täytteiden ylle. Jo ensimmäisellä puraisulla oli varmaa, että kaikki vielä järjestyisi parhain päin.
On paikka, jossa auringonlaskun kuoruttama taivas värjää järven iltaisin violetiksi. Siellä on myös ilmassa alituinen kananmunan katku, vulkaanista maaperää siitä kai käy syyttäminen. Pizza mahan lämmikkeenä eivät kuitenkaan epämääräiset hajut mieltä paina, vaan kelpaa katsella järvelle ja miettiä asioita. Kaikkein päälimmäisenä ehkä tunne, että tästä se alkaa samalla kun haukkaa uuden palan pizzaa.
Kerran nuo söivät pizzaa puun varjossa, kuumana päivänä samalla kun maailman toisella puolen juhlittiin toisen maan itsenäisyyttä. Voidaan sanoa, että nuo pizzat olivat sitä juhlistamaan, mutta näin meidän kesken... todellisuudessa vain teki tuhottomasti mieli hyvää pizzaa.
Joitakin viikkoja myöhemmin sankarimme saapuivat pieneen merenrantakaupunkiin, jossa hiekasta pistivät esiin limaiset ja siniset olennot ja jonka kallioilla merileijonat paistattelivat päivää. Täältä löytyi vastaus arvoitukseen iänikuiseen: onko olemassa pizza slicea, jolla saisi vatsasta täyteen? Sieltä se löytyi, meren ääreltä paikasta joka viisasti kysyi: why not cafe? Kahvihan kelpaa aina ja kun sen viereen saa vielä siivun maailman parasta pizzaa, puhutaan jo äärimmäisestä luksuksesta. Makuja löytyi monia, täytteitä ei oltu säästelty ja taustalla lauloivat dodokuorot. Voi jospa vielä joskus saisin maistaa tuota pizzaa... vaikken siis itsestäni tässä puhukaan.
Kului pitkä aika muunlaisten ruokien ja kokemusten äärellä, kunnes matkalaiset pysähtyivät uuden järven luo, jälleen kristallinkirkkaan ja sinisen kuin taivas yläpuolella. Nousi kuitenkin odottamaton kylmyys, eikä suojana ollut muuta kuin hapertunut teltta ja ohuet makuupussit. Puhuttiin kuitenkin vuoden viimeisestä päivästä, joten tuntui pizza ansailtulta. Olihan sinne kylmään telttaankin helpompi käpertyä, kun oli lämpöä vatsanpohjalla. Pizza jouduttiin haalimaan pakaste-altaan jäähileiden joukosta, lisäksi odoteltiin miljoonan ja kuudentoista nälkäisen retkeilijän joukossa ja ihmeteltiin paikallista uunia. Pitänee tuota kuitenkin ylistää, sillä siihen nähden mistä tuo oli lähtöisin, ei parempaa olisi toivoa voinut.
Pian koitti jo aika palata pohjoiseen. Ja kuin mieltään virkistääkseen, pysähdyttiin vielä muutaman tutun pizzan äärelle ohikulkiessa, kuin olisi vielä kerran lausuttu jäähyväiset. Viimeinen pala pizzaa meren rannalla ja luvattiin, että tullaan vielä joskus takaisin. Sekä siellä, missä kerran seikkailun alkua tunnusteltiin. Niin monia teitä kuljettuina, ristiin rastiin ja umpisolmuun, niin monta suuntaa mistä valita, mutta joskus tie vie takaisin tuttujen paikkojen. Tuttujen asioiden, tutun pizzan luo. Paikkaan, jossa nimi on kirjoitettu väärin kauppakuitteihin.
Niin monta kertaa pizza oli pelastus, kun vatsa huusi äärimmäistä nälkää. Matkalle mahtui monia täytteitä, ohuita ja paksuja pohjia, pieniä ja suuria paloja. Mutta koskaan eivät pysähtyneet huonon pizzan luo.
Tuon maan viimeinen pizza syötiin hetkeä ennen auringonlaskua, jälleen avoimen taivaan alla suurten rakennusten keskellä, mikä sinänsä oli harvinaista. Jokaisen palan kohdalla pysähdyttiin muistelemaan jotain, asioita jotka eivät unohdu. Ja vaikka pizza katosi lautaselta viimeiseen muruseen, pysyivät muistot paikallaan.
Kysymys tähän väliin. Jos ei voi sanoa käyneensä paikassa, jossa vierailee vain välilaskun ajan, niin missä ne yhdet pizzat sitten syötiin?
Matka jatkui meren yli, uusien pizzamahdollisuuksien luo. Löytyi kantapaikka, pizzan syöntiin sopiva. Paljon uusia makuja, ohuella pohjalla. Listan täydeltä yllätyksiä. Kerran kokeiltiin toistakin paikkaa, mutta sen pizzan pienuutta suorastaan järkytyttiin, vaikka maku olikin kohdallaan.
Kun matka alkaa painua iltaan, päättettiin kokeilla vielä yhtä uutta paikkaa. Hyytävässä ilmassa eteen tarvottiin, kunnes pizzan luo lopulta saavuttiin. Oli täytettä poikineen ja kokoakin kiitettävästi, eli kyllä tällä kertaa mahat täyteen saatiin.
Vaikka... kai sitä ensi viikolla täytyy nauttia vielä yhden kerran pizzaa. Ainakin.
Kiitos kaikille niille pizzoille jotka olette olleet osat There and back again -matkaa. Ilman teitä oltaisiin menty monta kertaa nälkäisinä nukkumaan ja maailma olisi säästynyt osapuilleen miljoonalta typerältä pizza -vitsiltä. Jokaista teistä muistellaan lämmöllä, vaikkei sitä aina teille kerrottu koska oli niin kiire kiskoa teidät napaan. Vielä kerran kiitos, ilman teidän panostanne tämä reissu olisi ollut täysin erilainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti