Juu elikkäs päivä Miramarissa. Ihan perus. Ei räjähtäny päitä tai ei seottu tai mitään. Naurettava ajatus.
Pertti, Viljami ja.. Tom? Eh?
Rohanin haarniska Weta Shopin vitriinissä.
Heräiltiin siinä puoli ysin aikoihin jotta ehdittäisiin vetelämään safkat aamupalabuffetista ensitöiksemme ennen Miramariin lähtöä. Suunnitelma pantiin käytäntöön ja pian istuimmekin ruokavuoren äärellä valmiina aloittavaan nautintomme. Sitten iski järkytys kun kuultiin hiton suomenkieltä naapuripöydästä. Varmaan ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon tukimme turpamme pidemmäksi ajaksi kuin minuutiksi koska se hämmennys oli niin suunnaton. Onneks ne läksi sit pois ja voitiin taas jauhaa idiotismia ilman sitä vaaraa, että joku tajuaisikin jotain.
Lurtsi.
No juu.
Syötyämme möyrittiin takaisin loukkoomme laittaaksemme turpamme edes vähän inhimillisempään kuosiin (ihan vaan että voitaisiin myöhemmin räjäyttää ne leffassa uudemman kerran). Sitten tuli uusi järkytys, koska siivojadude (raukka) oli juuri parahiksi uskaltautunut meidän Klonkku-luolaamme. Hetken vallitsi erittäin muikea hämmennys kunnes siivojadude sitten sanoi vaihtavansa vain pyyhkeet ja tulevansa sitten myöhemmin uudelleen. Pyyteli kovasti anteeksi mennessään, vaikka tuntui että meidän olisi siitä pitänyt anteeksi pyytää koska raukka joutui meidän saastojamme siivoamaan.
Smaug-patsas, joka maksoi muistaakseni tonnin.
Frodon jalat!
Pari kypärää Wetan "mini museon" puolelta.
Seuraavaksi tehtiin nopeat lähtövalmistelut ja tarkistettiin bussi, joka veisi meidät Miramariin. Tsuippailtiin pysäkille ja päästiin matkaan. Hämmästeltiin sitä miten kivuttomasti kaikki (Hobitti poislukien) on tähän mennessä on sujunut ja milloinkohan se räjähdys tapahtuisi. No, se on sitten sen ajan murhe.
Hobitti-fandom
Mini-museon puolelta murto-osa miniatyyreist
Bussi huristeli Miramariin ja pysähtyi jollekin pysäkille hieman ennen, kuin oltiin aikeissa ulostautua mokomasta. Bussikuski oli kuitenkin sitä mieltä, ettei me enää pidemmälle jatkettaisi ja kehoitti meitä poistumaan bussista. Luikittiin sitten ulos ja taivallettiin viimeiset parisataa metriä Weta Caveen jalkaisin. Kello oli tosiaan vasta yhdentoista hujakoilla tuossa vaiheessa ja meidän tour alkaisi vasta kahdelta, joten mitään kiirettä ei ollut. Suunnitelma oli, että käytäisiin katsomassa löytyisikö Weta Cavesta jotain esitteitä Miramariin liittyen, joiden pohjalta voitaisiin sitten tehdä suunnitelma seuraaviksi tunneiksi. Vaan kuinkas kävikään...
Legolasin aseistusta.
My preciousssshhh...
Ensin nähtiin peikot (ja vitusti turisteja) Weta Caven pihassa ja riennettiin ottamaan läjä valokuvia. Sekoiltuamme aikamme pihassa pujahdettiin sitten sisälle hakemaan niitä esitteitä... ja hulluus pääsi valloilleen. Tuhoton määrä LotR ja Hobitti sälää suoraan leffoista, hyllyt ja seinät pullollaan replicoita, valikoima kirjoja ja Thorin ties mitä. Pari ekaa sekuntia oli ehkä vielä ihan oikeasti tarkoitus vain vilkaista paikkaa, mutta sitten sitä kamaa alkoi vaan kasaantua syliin... Sitten jostain kuului taas pätkä suomenkieliä ja sit oltiin taas että mitäpä hittoa. Ja toinen niistä suomenkielisistä äänistä kuului vieläpä Wetan työntekijälle. WHAT?!
Roxysta: Orin costume
Roxysta: Norin costume
Roxysta: Dorin costume
Sitten riennettiin kasalle ja Willu maksoi puolet Miran (joka just kuoli tonne lattialle) tavaroista ja kassadudeilla oli hauskaa. Näppärästi oltiin tunti siellä tuhottu, mutta koska oli vielä runsaasti päätettiin lyllertää läheiseen kahvilaan ryystämään cappucinot. Vaihteeksi.
Konnun kartta Roxyn seinällä
Yläkerran ykkössaliin vievä Hobitin kolo.
Yhden jälkeen palasimme Weta Caveen jonkun koulun pihan ja vesisateen kautta. Olikin virhe mennä niin aikaisin takaisin koska hoksattiin läjä uutta roinaa mitä me haluttaisiin. OHO. Päätimme kuitenkin säästää viimeiset ostokset tourin päätteeksi, joten menimme vain lunastamaan lippumme ja lätistiin pari sanaa sen suomalaisen (onnellisen) ihmisen kanssa joka tiskin takana hääräsi.
Salin verhot, jotka peitti valkokangasta.
Romahtava Willu ja hieno sali.
Juu ja sitten itse tour.... GEHASWERFTGHYOLSSOW. Okei siis joo kierrosta veti Mark niminen dude, joka työskentelee Wetalla ainakin maalarina. Ensimmäisessä huoneessa meitä ohjeistettiin, ettei itse työpajalla saisi kuvata joten teidän on nyt tyytyminen kaupassa ja sen pihalla otettuihin kuviin. Meitä uhattiin katanalla jos tätä ainoaa sääntöä rikottaisiin ja koska meillä oli Hobitti-liput Roxyyn ei haluttu uhmata ylempää tulevaa käskyä.
Roxyn nurkkavitriiniä.
Defiler had his fuuun....
Ensiksi käsissämme kiersi aito ase suoraan Jacksonin ohjaamasta District 9 -leffasta. Samalla Mark -dude selitti meille miten aseista valmistetaan kopioita joiden kanssa näyttelijät sitten leikkisivät. Kierros jatkui ja pysähdyttiin sitten johonkin taas kuuntelemaan Markin tarinointia, kun jotain dudeja sitten oli aikeissa kulkea ryhmämme läpi. Hetken siinä taas pällisteltiin, kunnes tajuttiin että perse, sehän on Richard Taylor, joka on mm. LotReissa ja Hobiteissa ollut päävastuussa kaikkien aseiden, kostuumien ja ties minkä valmistuksesta. Ja me sitten siinä jumituksellamme viivytimme hänen korkeutensa pääsyä kahvitauolle. Ja Markille se oli ihan normipäivä samalla kun me mietittiin tuleeko sydänkohtaus TAAS.
Saatettiin harrastaa shoppailua. Vähän. Oho.
"It's stuck"
Sitten siirryttiin peräseinän luo, jolla killui jokunen miekka. Mark nappasi niistä yhden, joka näytti varsin tutulta. Markin jutustellessa tuo kaunokainen pääsi kiertämään kädestä käteen. Kun miekka oli palannut takaisin Markille, dude kertoi ystävällisesti sen olevan aito kappale Piikistä jota on käytetiin Sormusten Herrassa ja Hobitissa. Me pimahdettiin aika estoottomasti ja Mark sai hyvät naurut. Totesi vielä päätteeksi, että juuri tämän takia hän kertoo Piikin aitoudesta jälkikäteen jotta se olisi helpompi saada faneilta takaisin. Seuraavaksi kuten katsotte noita leffoja ja näette Piikin siellä, voitte pienissä päissänne miettiä että mepä ollaan käpelöity sitä. Kuolkaa.
Jonkun random duden portrait
Kilin riimukivi ja.. tammenterho-magneetti..
Seuraavaksi saatiin hypistellä erilaisia panssaripaitoja, jotka olivat myös Keski-Maasta tuttuja. Osa niistä painoi sellaiset kevyet 30 kiloa, mutta joukossa oli myös kevyempiä versioita jotka näyttelijöiden olisi mukavampi pukea päälle. Ei olisi ihan gutaa vetää päälle sitä 30 kilon panssaripaitaa ja päälle vielä 40 kilon harniskaa ja painaa sitten menemään pitkinä kuvauspäivinä. Pöydän päässä oli lisäksi hobitin jalka jota tottakai sai myös käpelöidä. Mietittiin kenen koivessa se on mahtanut olla ja kyltti meille kertoikin sen kuuluneen Pippinille eli Billy Boydille. Saatiin varmaan jotain evil -bakteereja näin The Last Goodbye -biisiin viitaten.
The prophesy of Durins folk
Durinin sukupuun viimeinen polvi ennen Ereborin tuhoa.
Nähtiin paljon kaikeka kuten miniatyyreja, joku Weta -työntekijä työssään ja Lurtz -örkki, jonka ulkonäkö ei Markin mukaan poikennut tuon näyttelijästä juurikaan. Siihen oli hyvä päättää tour ja rientää takaisin kaupan puolelle haalimaan ne aarteet itsellemme jotka vielä puuttuivat.
Bilbon nappi
Durinin päivä-pinssi
Wetalta suunnistettiin kohti Roxy Cinemaa nähdäkemme... no te tiedätte minkä ja monennenko kerran. Aikaa oli jälleen rutkasti joten ostettiin juotavaa ja mässättävää ennakoiden tulevaa tuskaa. Ai niin! Muistattekin varmaan edellisestä merkinnästä kun mainitsimme Bifurin, Bofurin ja Bomburin kostuumien pyörineen Embassylla? No, Roxylla meitä puolestaan olivat vastatta Orin, Dorin ja Norin vastaavat kokonaisuudet. Lisäksi seinillä oli läjä canvas -tauluja joissa oli making of -kuvia Hobiteista.
I will not apart of single coin..
.. not one piece of it.
Puoli kuuden aikaan möyrimme hobitinkolon kautta portaisiin ja yläkertaan, jossa oli myös miniatyyreja vitriinit pullollaan sekä seinille ripustettuja kilpiä, miekkoja ja kirveitä Keski-Maan asevarastoista. Kävimme läpi vielä puolentunnin friikkauksen ennen kuin meidät laskettiin saliin ja tuska saattoi alkaa jälleen!
If there is a key.. There must be a door!
Think furnace, with wings.
Leffan jälkeen ryömimme epätoivoisena kasana koloomme syömään kotikeittoisia nuudeleita ja hakemaan lohtua kaikesta siitä mannasta joka Wetalta lähti mukaan. Eipä siinä, ihan jees päivä taas kerran. Huomenna lähdetään kääpiöjahtiin!
Kyllä kuulkaas pojat ja tytöt on niin, että kunnon yöunet kunnollisessa sängyssä tekee todella gutaa. Allekirjoittaneelle (Willu) tämä aamu oli merkityksellinen ihan jo siinäkin mielessä, että Amsterdamista lähtien sekaisin ollut masu alkoi vihdoin osoittaa toipumisen merkkejä ja siinä hieman ennen kymmentä herätessä tajusin, että jumalauta kun on nälkä. Viimeistään siinä vaiheessa kun tulla rymistelin alas yläpediltä Mirakin heräsi uuteen päivään Aucklandissa ja vetelimme aamiaiseksi niitä vähäisiä eväitä joita olimme edellisenä iltana onnistuneet kaupasta haalimaan eli pääsääntöisesti hedelmiä ja sipsejä.
Maisematkin on ihan ok.
Tavanomaisesta aamujumituksesta toivuttuamme aloimme kiskoa kamoja niskaan ja suunnistimme bussipysäkille, jolta olimme tarkistaneet pääsevämme Auckland Zoolle. Kätevinä tyttöinä varmistimme myös matkakustanukset etukäteen, jotta meillä olisi tarvittava raha heti valmiina bussia varten. Oli hämmentävää muuten kun on tottunut suomalaisten kolikoiden olevan aina jostain 2000-luvulta, kun paikallisesta valuutasta puolestaan löytyy kolikoita jostain 90-luvulta asti.
Näitä dudeja taitaa vituttaa..?
Tukka.
“Onks nää sama raha... näyttää erilaisilt. Eiku joo toinen on vanhaa parikyt vuotta aikasemmin painettu.” “Joo no sama dude niis on kummaskii.” “Sanoit just queen Elizabethia dudeks.”
"Äiti, haluun lemmikkikilppariduden"
Joskus kahdentoista jälkeen päästiin lopulta lähtemään ja onnistuttiin jopa löytämään ihan oikea pysäkkikin, vaikka varmistettiin vielä pysäkillä henganneelta tädiltä et mihin bussiin kuuluu nousta. Bussi tuli ihan nopeasti, vaikka matka kestikin lähemmän tunnin bussin tsuippailessa ilmeisesti jotain kiertoreittiä. Tämä oli kuitenkin ihan jees, koska Aucklandin kaupunkimaisemaa katselee ihan mielellään. Tästä ei pitäisi enää varmaan edes yllättyä, mutta sanottakoon kuitenkin että bussikuskisetäihminen oli leppoisa ja avulias dude. Tässä menomatkan bussissa oli myös se kätsy juttu, että pysäkit kuulutettiin aina ja screenillä näkyi reittikartta.
“Bussitkin on täällä ystävällisempii ku jengi Suomessa!”
Vastedes syödään aina näin.
Apinadudeja.
Kuis sit. Hetki haettiin oikeaa suuntaa, mutta löydettiin sitten kuitenkin yllättävän kätsysti itse eläintarhaan. Ekana nähtiin söpöjä ja pörröisiä kultapandoja (onks ne ees niitä.. alkaa suomalaiset termit olla vähän hakusessa jo) ja saukkokin olisi pitänyt nähdä, mutta se oli lähtenyt jonnekin muualle dudeilee. Sit spotattiin kahvila ja hilpastiin nauttimaan maailman parhaat cappucinot sekä hedelmäsalaatit siihen kylkiäisiks. Maisematkin oli siinä ihan jees.
Omg!
Myhäilevä apina.
Keesiapinadude.
Kahvin jälkeen mentiin katsomaan tiikereitä, jotka oli aika laiskoissa tunnelmissa. Joku muksukin pani tän merkille ja hoilotti vieressä hätääntyneenä “Dad, dad! The tiger is dead!” Mikä oli meistä aika hilpeetä joten päätettiin jakaa se tännekin.
It's alive!!
"Mis mä oon?"
Derp.
Siitä jatkettiin Aussie Walkaboutille, joka (kuten nimestäkin voi päätellä) käsitti kaikenlaisia australialaisia elukoita kuten kenguruita, emuja ja niin edespäin. Ja Terolle terveisiä, että käytiin myös taratulassa (eli jonkinlaisessa hämppymestassa) tsekkailemassa oltaisiinko saatu taratelloista kuvia, mutta huonoin tuloksin. Toivottavasti et ole nyt kamalan pettynyt, mutta me yritetään sit hämähäkkien kuvausta uudemman kerran kun päästään telttailee!
"Onko mitään viimeisiä sanoja?" "E-ei.."
VARPAAT O_O
Naaaww..
Seuraavaksi reittimme varrelle osui kaikenlaisia hilpeitä apinaotuksia, joihin samaistuimme kuvasti. Ei oikein osata nyt sanoa niistä mitään, mutta antaa nyt kuvien puhua puolestaan. Nähtiin myös King Julien kavereineen (“Se on hauskempaa kun nostaa käpälät ilmaan!” on päivän fraasi) sekä niiden naapurissa asustavat leppoisat alligaattori dudet. Meistä oli hauskaa, että siinä alligaattorimestan yhteydessä oli seinään ripustettu pelastusrengas siltä varalta jos joku plumpsahtaa laidan yli veteen. Paljonkos siitä renkaasta iloa siinä vaiheessa on kun olet keskellä alligaattoreita joilla on about kovin puruvoima mitä olla voi. Niinpä.
Pikku-Smaugeha kasassa.
Olotila Hobitin jälkimainingeissa?
Hmm?
Seuraavaksi käytiin katsastamassa Uuden-Seelannin rannikkoeläimistöä eli hylkeitä ja pingviineitä. Satuttiinpa olemaan sopivasti ruokinta-aikaan pingviinimestalla.
Siitä lähdettiin käymään Afrikassa tai ainakin alueella joka käsitti Afrikan eläimistöä. Serval kissa loisti poissaolollaan ja epäiltiin sen liittyneen osaksi King Julienin alulle panemaa vallankumousta eläintarhassa. Mut ei kai sit kun King Julienkin löytyi lopulta aitauksestaan. Tai sit ne vaan hämäs meitä.
Mut ei enempää sellasta mitä ei nähty vaan mitä nähtiin. Kuten punapersepaviaani, niissä perseissä olikin melkoisesti näkemistä! Beba! Hehehe. Heitettiin tää Afrikka -rinksa itse asiassa kaksi kertaa, koska ekalla kierroksella oli vielä niin kuuma että kaikki kissaeläimet lekotteli varjossa, mutta kun myöhemmin taivas iski pienen sateenpoikasen niskaan päätettiin käydä tsekkaamassa jos kisutkin olisivat virkistyneet ja alkaneet liikkua enemmän. Tämä myös todisti todeksi sen mitä dokkarit (lue: Hobitin extended editionin extrat) ovat Uuden-Seelannin säästä sanoneet: se on ailahtelevainen ja voi muuttua minuutissa.
Mössää banaania
Nomnom.
Nomnom kaksi
Kaikenlaisia elukoita nähtiin, eikä tässä nyt jokaista erikseen lueteltu. Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen etsimme käsiimme bussipysäkin (matkan varrella tutustuimme ja ihastuimme paikalliseen ojaan) ja lähdettiin takaisin kohti keskustaa. Osattiin ihan itse, jeejee!
Mä tahtoo veivaa veivaa!
Rhinoo
Keskustassa käytiin syömässä vähän thaimaalaista ruokaa jossain food alleyssa, jossa oli tarjolla jos jonkinmoista pääsääntöisesti itämaista ruokaa. Nyt muuten hämmennyin kun kirjoitin itämaista, vaikka tällä hetkellä itä on lännessä... eikun... wait, what? Mut joo, saatiin myös jättää terveisiä post it -lapun muodossa mestan seinälle ja sehän me mieluusti tehtiin koska Uutta-Seelantia on pakko joka välissä vähän hypettää. Kipaistiin vielä ruokakaupassa sekä kahvilla lähellä satamaa, ennen kuin alettiin tallustaa kotia kohti rantaa pitkin. Alkaa muuten tuntua kotoisalta rämpiä saatanan pitkää mäkeä ylöspäin. Koti on aina lähellä sitä missä on vitun jyrkkä ylämäki.
Kunekune = pyöreä ja lihava.
Loppukaneetiksi vielä, että todettiin tässä Aucklandin olevan todella sininen kaupunki. Meri on sininen ja rakennuksistakin monet, jopa ikkunlaseja myöten. Jotenkin tosi scifimäinen tunnelma, silleen ihan kaikella positiivisuudella.
Tässä toisen päivän tunnelmat, katsellaan mihin huominen meidät pudottaa!
