Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Chase the wind and touch the sky

Reissumme toiseksi viimeinen viikko on nyt sitten melkein takana päin ja tänään vietettiin Losissa viimeistä kokonaista lauantaipäivää. Ensi viikolla tähän aikaan nautitaan toivon mukaan Norwegianin elokuvatarjonnasta tai sitten yritetään löytää hyvää asentoa nukkumiseen. Niin tai näin! Nyt vähän tähän viikkoon! Mitään jännää ei oikeastaan tapahtunut.. Tai sanotaanko että mitään blogimerkinnän arvoista ei tapahtunut, koska elämä on tällä viikolla ollut aika arkista. Mutta nyt on silti aika vähän kertoa kuulumisia!






Edellinen merkintämmehän taisikin koskea Oscareita, joten mitähän maanantaina tapahtui.. Ah! Koska Willun tatuoinnin jälkeen emme saaneet mistään pizzaa ja sitten koipemme olivat enemmän tai vähemmän kipeitä, ansaitun pizzan saanti vain venyi ja venyi.. Joten maanantaina suunnattiin Del Amo-ostoskeskukseen nauttimaan tästä kyseisestä pizzasta. Sitten käytiin Barnes & Nobles-kirjakaupassa koska Willua kiinnosti kamalasti kyseisen kaupan kirjatarjonta ja nimeltä mainitsematon Doctor Who-hylly yläkerrassa. Mä sain taas takapirun homman ja yritin saada sitä ostamaan kaiken, mutta feilasin siinä aika lahjakkaasti. Lopuksi juotiin myös kahvit kirjakaupan yhteydessä olevassa Starbucksissa.





Klonkku oli sitten sitä mieltä että tiistaina ei liikuta mihinkään ja osoitti mielipiteensä turpoamalla maanantain kävelyn johdosta. Ei se kamalasti turvonnut ja se vähäkin turpoaminen laski hyvin nopeasti.. Eikä turvotus varmaan edes johtunut Klonkusta itsestään vaan mun nilkasta, joka on vähän kiukutellut tatuoinnin ottamisen jälkeen. Se taas varmaan johtuu siitä että tatuoinnin jälkimainingeissa astuin jotenkin hassusti kokoajan kun varoin sitä jalkaterää. Niin nyt se on sitten ikäänkuin niksahtanut.. Joten tiistai tiesi lahnauspäivää mulle, mutta Willu päätti lähteä yksin seikkailemaan läpi Torrancen Hobitti-kaljapullot silmissään. Takaisin se saapuikin sitten Smaug-oluen kera ja hyvin onnellisena ihmisotuksena.






Keskiviikkona ajateltiin sitten taas tehdä jotakin jännenpää ja suunnattiin kulkumme kohti rikkaiden ihmisten mekkaa eli Beverly Hillsiä. Etsittiin ensimmäiseksi se iso Beverly Hills-kyltti joka on kaikissa leffoissa ja otettiin sen kanssa tietysti pose poikineen. Ja otettiin kuva myös luultavasti Losin rikkaimmasta sorsasta. Tämän jälkeen lähdettiin käppäilemään Rodeo Drivelle, mikä oli.. No täynnä kaikkia kalliita merkkiliikkeitä mihin ei uskaltanut mennä edes sisälle. Siellä me ja lauma aasialaisturisteja pyörittiin, otettiin pari kuvaa ja sitten päätettiinkin lähteä etsimään sellaista pienempää kylttiä. Netistä löydettiin jotkut ohjeet, mutta ohjeiden päässä ei sitten ollutkaan mitään. Niinpä lähdettiin sitten taas busseilla kohti Torrancea ja.. käytiin salaatilla, josta saatiin molemmat ihan tajuton ähky. Noms!





Torstaina pidettiin sitten taas vähän vapaampaa päivää, koska piti jälleen kerran pestä pyykkiä ja pitää seuraa Pyykkikissalle, jota Suki aina vetää pataan. Pyykinpesussa vierähtikin sitten melkein koko päivä, mutta illasta lähdettiin tuohon muutaman kilsan päässä sijaitsevaan Steves Burgersiin syömään hampparit. Koska Steve, ehhehhe. Hyvät ateriat oli vaikka allekirjoittanut ei omaansa jaksanutkaan kokonaan syödä!






Perjantaina tuli sitten täyteen kolme kuukautta reissussa, joten missiomme oli syödä juustokakkua. Lähdettiinkin jossain iltapäivällä kohti Del Amoa ja Barnes & Noblesia, josta tiedettiin että sieltä saa myös moista herkkua. Aika jännä kirjakauppa, eikös? No ensin vähän kierreltiin kaupoissa ja Willu teki hankintoja lähinnä vaatepuolelta. Sitten käytiin syömässä vähän japanilaista sapuskaa, josta ei ihme kyllä tullut edes ähky! Mikä oli hyvä asia koska seuraavaksi kiiruhdettiin Barnesiin ja.. ei herrajumaa se juustokakku. Meinaan niin hyvää juustokakkua ei ole missään! (Kyllä, muistelen kaiholla myös Kino123:n muumilimsajuustokakkua!) Kakkuilun jälkeen lähdettiin taas, ylläripylläri, kohti kotia. Ollaanko muuten kerrottu että tuossa meidän kodin ja Del Amon välissä sijaitsee joku iso suo missä asuu jotain kovaan ääneen kurnuttavia sammakoita? Ja haisunäätiä.





Tänään! Käytiin sitten Whimsic Alleylla uudemman kerran. Kysehän siis on siitä pelottavan kuuluisasta nörttikaupasta, joka erikoistuu enimmäkseen Harry Potter-kamaan, mutta josta löytyy omat osionsa myös mm. Doctor Wholle ja Game of Thronesille. Ja kirjoille ja karkeille ja ties mille! Aivan jäätävä mesta, jossa vaan menee lukkoon heti kun sinne astelee. Ei sinänsä, mä ostin tänään vaan suklaapatukan ja pari toffeeta siinä missä Willu osti jonkun Doctor Who-kirjan. Päästiin siis aika vähällä, koska tosiaan.. Siellä menee vaan lukkoon.
Whimsic Alleylta lähdettiin sitten, ylläripylläri, Del Amoon, jossa meiksi teki pari hankintaa ihan tulevan Suomeen paluun varalta. Käytiin myös syömässä ja meiksi söi pizzaa ja Willu söi sushia. Aika hyvä päivä siis!

Eikai tässä sen ihmeempää mesottavaa ole! Huomenna mennään pizzalle ja varmaan pitäisi ekan kerran kartoittaa että mitä meidän täytyy tehdä saadaksemme kaikki kama mahtumaan matkalaukkuihin. 

ps. Jos luit tänne saakka niin jätähän kommenttia tuohon oikealla olevaan chattiin! Jee!

tiistai 10. helmikuuta 2015

Blunt the knives!

Noniin sitten Universalilta toivuttuamme, päätettiin seuraavana päivänä eli lauantaina lähteä taas Hollywoodia kohti. Käytiin ensin tietysti aamukahvilla Donutissa.. Mistä johtuen sitten varmaan kaikki aikataulut kusi ja kunnolla! Ensin myöhästyttiin ehkä minuutilla bussista ja jouduttiin odottamaan sitä joku puol tuntia. Sitten Crenshawissa odotettiin metroa parikyt minuuttia. Ja sitten metrot seisoi joka välissä ja ajateltiin ettei ikiiinä päästä perille. "We are never gonna reach the mountain, are we?" saatettiin kuulla pariin otteeseen.
Loppupeleissä matkaan menikin sitten melkein kolme tuntia.


Hollywoodissa suunnattiin sitten Sunset Boulevardilla sijaitsevalle Off Broadway Shoe Warehouseen, koska Mira aka minä tarvitsin uudet kengät. Jotkut sellaiset kivat avokkaat, mitkä sitten löysinkin ja superhalvalla. Saatte niistä kuvan ehkä ensi viikolla tai joskus kun jaksan ottaa.. No kenkäkaupan jälkeen suunnattiin ruksaamaan yksi asia must do-listamme LA-puolelta.. Nimittäin mentiin syömään IHopiin pannukakkuja! Willu söi jotaa persikkavadelmaa ja meiksi mansikkabanaania.. Ja niitä oli aivan tajuton läjä taas vaihteeksi. Ollaan viime aikoina mietitty että miksi LA:ssa on aina joko tajuton nälkä.. tai aivan jäätävä ähky. Johtunee näistä läjistä, mitä vedetään napaamme.


Aika pian IHopin jälkeen sitten suunnattiin metrolle ja taas kotia kohti, koska ei ollut enää mitään sen ihmeempää tekemistä.. Eikun joo! Käytiin Hot Topicissa aka siinä jäätävässä nörttikaupassa ja päästiin oikeesti ulos ostamatta mitään! Miettikää sitä! Ollaan aika hyviä.


Eilen sitten oli lahnauspäivä, koska bussit ei kulje sunnuntaisin. Päätettiin kuitenkin käydä kaupassa ja minä sitten vedin ekan kerran korkkarit jalkaan.. Enkä nyt näin julkisesti viitsi jakaa kuvaa siitä mitä isovarpailleni tapahtui, mutta sanotaanko että nahat lähti aika komeasti. Laastareita tuli ostettua laatikollinen ja huomenna täytynee antaa uusi mahdollisuus noille kengille. Ehkä laastareiden kera eikä ilman, hmmh..


Kaupasta ostettiin sitten kaikkea oleellista kuten suklaata ja kahvia, minkä jälkeen riennettiin päät kolmansina jalkoina kotiin peläten että ehkä kuitenkin British Academy Awardsit tuleekin suorana myös täällä.. Vaan saatiin huomata että ei tullut vaan jouduttiin odottamaan iltaan niiden suhteen. Ei siinä mitään, lahnattiin mukavasti päivä ja illalla sitten katseltiin brittien palkinnonjakoa hieman hämmentyneenä Boyhood-leffan pysteistä koska ei osattu odottaa niitä.


Ja sitten tähän päivään.. Huomaatteko muuten kuinka tämä on taas tälläinen pikainen emme-ole-tehnyt-mitään-jännää-päivitys? Haha! Tänään käytiin kuitenkin Downtownissa ja China Townissa pyörimässä. Ei siinäkään mitään sen jännempää tosin, koska vaan pyörittiin ympyrää eikä edes ostettu mitään. Muuta kuin salaatit! Ne oli aika hyvät pitkästä aikaa, nom nom!


Jännä elämä siis! Ja jumalauta tän talon koirasta tulee pian rukkaset koska tänään se oli kussut meidän peitolle!! We will skin that bastard!! Ei meillä muuta. Heippa!