And under hills and over hills my path has led

Uusi Seelanti on täynnä sellaisia mestoja kuin I-Site, joita löytyy melkein joka kaupungista. Siellä mukavat ihmiset opastavat hymyillen typeriä turisteja elämään, olemaan ja dudeilemaan turisteille ominaisella tavalla. Noita I-Siteja voisi kutsua myös “Oho, mitä just tapahtu?”-keskuksiksi sillä niillä on tapana kääntää suunnitelmat ylösalaisin. Paremmiksi yleensä, mutta yleensä ne mestat tekevät turistiensa lompakot myös astetta laihemmiksi kuin oli tarkoitus. Muistellaanpa hetki Christchurchia ja kolmen tunnin I-site hengailua, jonka tuloksena meni iso tukku rahaa ja koko Etelä-saari muuttui kiertoajeluksi. Toissapäivänä tapahtui vähän jotain vastaavaa, tosin tähän ei mennyt kolmea tuntia vaan ehkä vartti.

Mutta ennen kuin menemme tuohon I-siten ihmeelliseen maailmaan tarkemmin, on pakko kertoa meidän lahnausaamusta. Ensinäkin se oli ensimmäinen aamu.. ties kuinka pitkään aikaan kun saatoit vain röhnöttää sängyssä ilman suurempia suunnitelmia kuin “käydä I-sitessa” ja siis nukkua! Ja vielä sängyssä! Kaunis, kaunis ajatus. Se ajatus tosin romuttui sillä sekunnilla kun joku, kaikella kunnioituksella, vatipää koputti huoneen oveen ja halusi siivoamaan. Me sieltä sitten ponkaistiin Willun kanssa istumaan kuolat poskella ja tukat takussa.. eikä päästetty kyseistä dudea tekemään töitään vaan häädettiin se epämääräisen ölinän voimin matkoihinsa. Tosin tästä seurasi epätietoisuus, sillä emme tienneet halusiko kyseinen dude edelleen siivoamaan vai ei, joten emme uskaltaneet jatkaa uniamme emmekä liioin poistua huoneesta edes vieressä olevaan vessaan. Saatika hakemaan vettä keitettäväksi. Ei ennen kuin sitten turvallisen ajan jälkeen, jolloin pannu alkoi porisemaan ja pian mussutimme pizzaleipää aamiaiseksi kera ilmaisen kahvin!

Joskus iltapäivällä päästiin sitten ulkoistumaan tästä Klonkun luolaa etäisesti muistuttavasta loossistamme, minkä jälkeen tosiaan suunnattiin ensitöiksemme sinne I-siteen. Siellä tarkoituksemme oli varata Intercity-bussien järjestämä Waitomo Glowworm Tour mutta mukava täti-ihminen tiskin takana sitten ilmoitti ettei kannata, koska meille ei jää juuri ollenkaan aikaa Waitomoon jos menemme Intercityn kautta. Hän iski meidän käsiimme kaksi läpyskää vaihtoehtoja ja passitti meidät ulos miettimään mitä haluamme tehdä. Päädyttiin sitten melko pian valitsemaan sellainen kolmen luolan kierros, joka maksoi suhteessa muihin vaihtoehtoihin verrattuna vähiten vaikka kallein olikin. Jännä.

Tämän jälkeen palattiin takaisin sisälle, jossa kyseinen täti-ihminen oli muuttunut nuorempaan versioon jota kutsumme nyt neiti-ihmiseksi. Kyseinen neiti-ihminen sitten sanoi että kyseinen tour tulee takaisin Hobittilan kautta ja kysyi halutaanko sinne. Kieltäydyttiin kunniasta, olkaa ylpeitä meistä, mutta toive siitä että päästäisiin kyseisen mestan matkamuistomyymälään uudestaan, heräsi nopeasti. Iloisesti sitten hypähdeltiin ulos I-sitelta, lompakko tyhjempänä kuin hetki sitten mutta matojen ja hobittien kuvat silmissä!

Loppupäivä vietettiin sitten dorkaillen, hieman shoppaillen ja etenkin lahnaillen. Ostettiin Willun kanssa söpöt hippihousut (ei yhteiseksi, vaan ihan erikseen molemmille omat). Käytiin rakkaassa Robert Harrisissa juomassa smoothiet ja.. Eikai siinä ihmeellisempää. Käytiin myös respassa ilmoittamassa että halutaan jäädä vielä yhdeksi yöksi, jolloin meille buukattiin uusi huone jossa oli kaunis kingsize-sänky. Sinne sitten muutettaisiin seuraavana aamuna ennen aikaista Waitomoon lähtöä. Muuta me ei sitten tehtykkään.

Seuraava aamu valkeni kauniin aurinkoisena ja etenkin ihanan viileänä! Tehtiin huoneen vaihdos ja riennettiin istuskelemaan hostellimme nurkkaan ja odottelemaan bussia. Pian joku kiva setä sitten tuli noukkimaan meidät mukaansa ja järkytyksemme sama setä noukki myös kaksi muuta suomalaisturistia. Se oli melko pelottavaa, koska aamuinen idiotismi-hysteriamme on yleensä sellaista kieltä jota kukaan muu ei tajua, joten.. Apua. Onneksi kyseinen pariskunta jatkoi Waitomossa matkaansa eri kierrokselle kuin me.

Ensimmäisenä suunnattiin sellaiseen luolaan kuin Ruakuri jossa kiva neiti-opas kertoi että yleensä näiden kierrosten ryhmät on ollut jotain 20-30 ihmisen suuruisia, mutta tänään.. meitä oli 3. Minä, Willu ja joku kanadalaisturisti. Kyseinen opas vei meidät Officelta kyseiselle luolalle ja sanoi pudottavansa meidät luolakierroksen jälkeen seuraavan luolan oppaiden hellään huomaan.

Luolan suulle oli rakennettu sellainen jäätävä spiraalin muotoinen sisäänkäynti, joka laskeutui monta metriä alas varsinaiselle luolan suuaukolle. Tämä oli ihmisten työtä, sillä luolan oikealla suulla sijaitsee maorien vanha hautausmaa ja koska maa on pyhää, ei sinne ole asiaa. Täytyy tähän väliin sanoa että musta tuntuu aika paljon siltä että maorit on yksi maailman kunnioitetuimmista alkuperäisväestöistä. Mitäänhän en siis tiedä mistään, mutta siltä tuntuu.

Varsinaisessa luolassa nähtiin sitten aivan uskomattomia tippukiviä sun muita muodostumia. Antaa kuvien puhua puolestaan, vaikka eivätpä ne mitään oikeutta tee sille mahdille mikä näillä luolilla on. Joka tapauksessa, eka luola oli aivan käsittämättömän kaunis ja sitä oli tietysti valaistu jotta siellä näkisi jotain. Luolan pohjalla taas kulki joku joki, joka kulkee kuulemma jotain.. tyyliin 300 luolan halki ja laskeutuu lopulta mereen. Jännintä tässä luolassa taisikin olla seisoa sellaisella kiellekkeellä joen kohistessa kaiun ansiosta siellä jossain syvällä.. ja oppaan sitten valaistessa kyseistä kuilua. Aikamoinen pudotus, etten sanoisi! Kyseisessä joessa matkasi myös vähän extremempiä ja varakkaampia turisteja renkaiden voimin.

Tässä ensimmäisessä luolassa päästiin myös tutustumaan pienesti siihen varsinaiseen syyhyn, miksi nyt oltiin tungettu itsemme näihin luoliin; kiiltomadot! Niitä oli pienesti pesiytynyt yhteen osaan luolia ja kun valot sammutettiin, ne alkoivat hohtamaan vihreää valoaan. Oikein söpöjä otuksia, joista tosin on melko vaikeaa saada minkäänlaista kuvaa näillä vempaimilla mitä mulla on mukana! Opas kertoi että madot käytännössä röhnöttävät paikallaan, kutovat eräänlaisen hämähäkinverkkoa muistuttavan verkon ympärilleen ja sitten vain odottavat että joku onneton hyttynen tai joku muu ötökkä osuu kohdalle ja ateria on valmis! Aika leppoisia tapauksia siis. Ainiin ja aina kun ne syö, niiden pyllyn valo heikkenee jolloin naapureilla on suuremmat mahdollisuudet saada saalista. Hyttyset ja ötökät kun pyrkivät aina valoa kohti, tiedättekös.

Lopulta sitten palattiin takaisin maanpinnalle, mikä oli aikamoinen shokki koska ulkona oli aivan tajuttoman kirkasta! Sitä ei nähnyt kerrassaan mitään kun yritti suunnistaa takaisin pakulle, joka veisi meidät seuraavan luolan luo. Jotenkin sellainen kuitenkin löydettiin ja oppaamme heitti meidät seuraavaan kohteeseemme; Aranui-luolalle. Se kierros kuitenkin alkaisi vasta tunnin päästä, joten ehdimme hieman mussuttaa eväsleipää ennen maan alle uudelleen ryntäämistä.

Tämän seuraavan luolan opas kertoi meille että luolan oli löytänyt joku maoripoika joskus vuonna käpy, jahdatessaan lintua (tai muuta eläintä, Willun mielestä possua) pusikon läpi ja oho luola. Ja nykyään kyseinen luola on sitten turistinähtävyys hienojen tippukiviensä ansiosta. Tähän väliin on mainittava että kuvista en osaa sanoa yhtään mikä on otettu missäkin luolassa, koska en muistanut ottaa mitään randomeja välikuvia erottamaan niitä. Kolmannesta luolasta ei tosin ole yhtään kuvaa, koska siellä oli kuvaaminen kokonaan kiellettyä.

Tässä toisessa luolassa opittiin sitten vähän tippukivien muodostumisesta, mistä oltiin kuultu myös edellisessä luolassa. Mikä jäi kuitenkin eniten mieleen niin se että luola on turvallisin paikka mikäli maanjäristys iskee. Opas kertoi että joku turistiryhmä oli ollut maan alla juuri sopivasti jonkun suurehkon maanjäristyksen aikana eivätkä he olleet tunteneet kerrassaan mitään ja oli ollut melko hämmentävää tulla ulos luolasta kun ympärillä hälistiin maanjäristyksestä. Opittiin myös että luolat on joskus olleet meren pinnan alapuolella ja ne on muodostunut pienten, mikroskooppisten elukoiden kuoltua ja pinouduttua ja sitten fuusioiduttua ja lopuksi muututtua kiveksi. Voisi ehkä kutsua koko höskää yhdeksi isoksi pikku-ötököiden hautausmaaksi, eh?

Toisen luolan jälkeen opas-dude vei meidät sitten viimeiselle ja suosituimmalle luolalle; Waitomo Glowworm Cavesille, jossa meitä lähti sitten jäätävän iso ryhmä matkaamaan viimeisen luolan syvyyksiin. Nähtiin taas tippukiviä ja ties mitä muodostumia, ja kyseisessä luolassa on järjestetty myös jotain mahtavia konsertteja sen kaikuisuuden takia. Varmaan aika siistiä! Suurin juttu kyseisellä kierroksella oli kuitenkin sen loppupuolisko, sillä meidät istutettiin veneeseen joka sitten hiljalleen lipui pimeän luolan halki.. paitsi että luola ei ollut pimeä, vaan katto oli täynnä kiiltomatoja jotka hohtivat kuin tähdet konsanaan. Aivan tajuttoman kaunista!

Viimeisen luolan jälkeen meille jäikin sellainen kolme tuntia aikaa hengailla Waitomossa ja bussilippua tutkiessamme tajuttiin että hitto tää bussi menee Hamiltoniin eikä tosiaan lähellekään Hobittilaa! Meitä oli huijattu eikä päästykkään tuhlaamaan viimeisiä pennosiamme Hobittilan ihmeelliseen matkamuistomyymälään. Ja kaiken lisäksi jouduttiin Hamiltoniin, minne vaan vie kaikki tiet ja missä ollaan pyöritty luvattoman paljon ottaen huomioon sen ettei meillä ole koskaan ollut tarkoitustakaan mennä sinne.

Matka tuntui kestävän ikuisuuden, vaihdettiin Hamiltonissa bussia ja sitten vihdoin joskus yhdeksän jälkeen oltiin takaisin Rotoruassa. Eipä siinä oikein muuta tehty kuin mussutettiin vähän iltapalaa ja kaaduttiin sänkyyn.. Vain jotta voitaisiin seuraavana päivänä herätä ja.. lähteä Hamiltonin kautta kohti Aucklandin pohjoispuolella sijaitsevaa Whangareita. Hamilton!! Aarght!

To Rivendell, Master Gamgee, to the House of Elrond.

Jejee, tänään oli taasen varsin tapahtumarikas päivä. Herätys oli mukavasti jo puoli kahdeksalta ja vaikkei just lainkaan oltu nukuttu niin yllättävän ketterästi saatiin kamat niskaan ja sapuskaa nenujen eteen. Sitten oltiinkin jo valmiita koko päivän kestävälle Rover Toursin Lord of the Rings retkelle, joka veisi meidät muutamiin lokaatioihin.

Random pöpelikkö, sanoo Willu.

Dudeopasdude oli meitä jo vastassa kun siinä hieman ennen sovittua aikaa eli puoli yhdeksää menimme hostelimme pihaan palloilemaan. Opas noukki meidät hellään huomaansa kun näytettiin tarpeeksi eksyneiltä ja toinen meistä (Willu) edusti taasen Smaug-paidassa. Kuski viskasi meidät bussiin ja sitten huristelimme hakemaan poloisia kanssamatkustajia. Ensimmäinen pysähdys olikin sitten Rydges -hotellilla ihan kulman takana. Sitten taas hetki lagausta... Rydges... eikös Thorinin costume ollut siellä? Ja omg, sieltähän se ikkunasta kuikuili vaivihkaa. Ja taas friikattiin. Juuri sopivasti kun kuski palasi jenkkituristiduden kanssa ja päästiin jatkamaan matkaa. Pian oli koko katras kasassa ja puheenaihe kääntyi hämmentävästi Hamiltonin ja Palmerston Northin kiistaan siitä, kumpi on tylsempi kaupunki. Meidän teki kovasti mieli kommentoida et kokeilkaapa tyypit Suomea... (tässä kohtaa me väistetään epätoivoisesti lukijoiden heittämiä teräviä esineitä).

Näettekö hobitit pyörimässä rinnettä alas Maggotin tilalta paetessa?

Get off the road!

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Mount Victorialla, jossa meidät vietiin ilmeisesti jollekin paikallisten lenkkipolulle jossa oli kuvattu suurin osa “Get of the road!” -kohtauksesta. Sanon nyt suurin osa, koska siinä puhellessaan opassetä näytti meille kohtauksesta pätkää ja huuteli lennossa mitkä osat olivat Wellingtonia ja mitkä Matamataa. Opassetä kertoi myös, ettei yksikään hevonen ollut tuossa lokaatiossa dallaillut vaan ne osat oli hoidettu studion parkkipaikalla. Tuolla oli myös kuvattu jotain pick uppeja Frodosta, Samista ja Klonkusta, mutta opas ei oikein tarkkaan osannut sanoa mitä nimenomaisia otoksia, mutta heitti villin veikkaukden RotKin extended editionin “King has the grown again” -kohtaukseen. Jos et tiedä mistä on kyse, mene ja hanki extended ja katso se. Ja samalla siitä tsuippaili paikallisia koiranulkoiluttajia ohi ja se hämmensi meitä.

Monttu tuossa kuvan alareunassa; sama mihin hobitit piiloutu Mustaa Ratsastajaa.

Kauniita puita, eikö? Ei hullumpi aamulenkkimesta.

Sananen puusta, joka näkyy kuvissakin. Eräässä kuvakässärissä oli kuvattu puu, jonka oksat ojentuvat sormien lailla kohti Frodoa, viitaten siihen miten Sauron kurottaa kohti sormuksen viejää. Mount Victorialta oli löytynyt juuri sopiva puu tähän tarkoitukseen, joten se valittiin kuvauspaikaksi. Kiinnittäkääpä huomiota puuhun Frodon takana kyseisessä kohtauksessa kun seuraavan kerran katsotte Sormuksen ritareita!

Tässä se puu, mikä toi koko kuvausporukan tähän kyseiseen lokaatioon. Melko jännä.

Ja sitten meidät vietiin jälleen kerran Wetaan! Mitään ei ollut tarkoitus ostaa, mutkun kerran väkisin sinne asti vietiin... Mutta ihan ekaksi meidät iskettiin dvd-huoneeseen katsomaan Weta-dokkaria, jota ei edellisellä kerralla nähty. Oli kertakaikkiaan upeaa katsottavaa, miten kaikki se kaupan puolella myynnissä oleva roju valmistettiin rakkaudella ja huolella, eikä liukuhihnatuotantona.

Willun uusin aarre. Nyt se sähisee tossa vieressä..

Dokkarin katselun jälkeen päästiin sille Workshop -kierrokselle, jolle oltiin viimeksikin tuppauduttu... Ja eikös se sama Mark dude ollut meitä taas siellä vastassa, valmiina opastamaan Wetan ihmeellisiin saloihin ja tervehti meitä kivasti sanomalla “Hello AGAIN”. Hävettäis jos jaksais mut näh! Jännää muuten, ettei Piikkiä tällä kertaa annettu meidän pideltäväksi... Sattumaako? Pah, ei me semmosiin uskota. Saatiin kyllä jotain nuijaa pidellä ja kun Mira reippahasti kysyi kenen aseesta oli kyse, selvisi että tuo kuului Azogille. Onneksi kumpikaan meistä ei enää tuossa hetkessä pidellyt mokomaa kädessään...

Jos Bilbo kärsii, kaikki kärsii.

Ja sitten... meidät päästettiin irti! Meille annettiin liukuvasti 15-20 minuuttia aikaa tehdä ostoksia, joten kirmasimme kaupan puolelle päät kolmansina jalkoina. Mira syöksyi suoraan kassoille julistamaan haluavansa Thorinin sormuksen ja meiksi valui perässä inisten jotain epämääräistä elämän vaikeudesta. Katsellessani miten Mira valitsi oikean kokoista sormusta, huomasin sen suomalaisen Weta-duden pujahtavan kassan taakse ja... kävin sen ihmisparan kimppuun maaninen materialismin kiilto silmissä ja kysyin, paljonko painaa 1/6 aidonkokoinen Thorin patsas ja onko sen saamisesta ehjänä Suomeen mitään toivoa. Kun paranoidi mieleni oli vakuutettu siitä, ettei Thortsa mitenkään kamalan paljon paina huomasin jo työntävänä rahoja tiskin toiselle puolelle. Thorinin kaveriksi lähti koru, johon on kaiverrettu Thorinin...sinetti? Joku sellain, suomenkieliset termit katoaa hyvää kyytiä... No kuiteskee ja lisäksi siihen käytetty kivi on lähtöisin Eteläisiltä Alpeilta, eli meiksillä on nyt aina pala Uutta Seelantia mukana.

"The Seal of Thorin Oakenshield" .. mitä? Thorinin hylje?

Precioussh.. will be ours... when the.. dwarves.. are.. krhm..

Kysyin nyt Miralta vielä onko sillä jotain sanottavaa tuosta sormuksesta kun tuli itekkin vähän paasattua... Kuulemma viime kerrasta jäi sellainen tunne, että jotain jäi puuttumaan. Tuota seurasi kolmen viikon tärinä ja “terrible need”. Nyt Wetaan juostessa oli tuolla mielessä hakea omansa pois ja hetkeksi iski paniikki, kun ei sormus ollutkaan vitriinissä heti kaikista näkyvimmällä paikalla. Noita kuitenkin oli ihan runsahasti ja tuo vatipääkin sai omansa.

No mutta Anduin taas kerran!

Nämä kyseiset kivet pystyy spottaamaan Sormuksen ritareista!

Wetan jälkeen heivattiin kelkasta dudet, jotka olivat maksaneet vain puolenpäivän tourista ja me loput lähdettiin posottomaan kohti Rivendelliä, jossa saataisiin lounasta. Matkan varrella pysähdyttiin Hutt Riverin varrella, jossa oli myös kuvattu osa Anduinia. Oli äärimmäisen hämmentävää katsella jokea ja sen takana nousevaa kalliota jotka olisivat yhtä hyvin voineet olla keskellä ei mitään, samalla kun selän takana kulki iso tie jolla posotti autoja kuin Rautapihassa Urukkeja. Muuten: Boromir souti väärään suuntaan, ihme sankopää sekin...

Se osa Rivendelliä, joka on jo palannut keskuuteemme.

Rivendellissä meille tarjoiltiin juomista, jäätävän kokoiset (ja yhtä hyvät) voileivät sekä jotain leivoksia sun muita jälkkariksi. Hetki me siinä vain mutusteltiin ja allekirjoittanut pohti edelleen mitä siellä Wetalla oikein tapahtui, kunnes opasdude sitten antoi meille luvan lähteä palloilemaan. Kuulemma jotain pientä Rivendell juttua sieltä löytyisi... Ja juu elikkäs, kyseinen pikku juttu oli sellainen jäätävän kokoinen Rivendellin portti. Friikattiin taas erittäin taidokkaasti ja kamera lauloi korkealta. Hienoa muuten on, että Rivendelliä ollaan rakentamassa kyseiseen mestaan pala palalta uudelleen. Portissa on hyvä alku ja Bilbon penkistä on hyvä jatkaa!

Legolasin pose-puu!

.. jonka juurella me dorkailtiin.

Mitäs kaikkea Rivendellistä... Siellä kasvoi myös puu, jonka kanssa Legolasilla on bromance. Saatiin jälleen leikkiä vähän Keski-Maan hengessä ja saimme käyttöömme viitan ja miekan. Kuvia räpsiessä meillä oli taas omaa kivaa kun pistin Miran tappamaan mut. Tosin ihan hauskaa muillakin taisi olla kun ne katseli meidän älöilyä... Ennen lähtöä nähtiin vielä spotti, jolla Arska ja Arwen seisoskelivat sillalla pussailemassa ja käytiin siihen päälle syvällinen ja analysoiva keskustelu kohtauksen värimaailmasta ja symboliikasta.

Pikkusen Rivendelliä

Tässä oli vesiputous ja silta, jolla Arwen ja Arska pussaili.

Rivendellistä matka jatkui Rautapihaan. Opas esitelli meille lokaariota, kertoi syitä miksi Christopher Lee on kova jätkä ja lopuksi kaivoi jostain puskasta parit kepit, jotta saatiin vähän leikkiä Sarumania ja Gandalfia. Meille näytettiin muuten kuva Rautapihan jäätävän kokoisista porteista ja kerrottiin, että se oli tosiaan kököttänyt sillä nimenomaisella paikalla. Kaikki oli ihan et “wooooooooow”, mutta sit meidän nenien eteen iskettiin kuva jossa se portti olikin koko kärpäsen kakka. Kuulemma kyse oli pelkästä silmälumeesta, joka saatiin aikaaan asettamalla kamera juuri oikeaan kulmaan. Well, you got me.

Näetkö sen? Gandalf ja Saruman juttelemassa ja kävelemässä Rautapihassa?

Tässä kuvassa Gandalf ratsastaa Rautapihan porteista.

Siinä se tour sitten menikin. Hirveästi kuultiin kaikkea nippelitietoa ja puheltiin ties mistä Game of Thronesista Grimmin satuihin, muttei sitä kaikkea enää kuollakseenkaan muista ja osa tuskin on kauhean olennaistakaan. Reissun päätteeksi saatiin vielä muistoksi kartat, joihin on merkattu spotit joihin Rover Tours vie tyhmiä nörttituristeja.

Jos tässä on nykypäivän Istar, maailma on tosiaan pulassa.

Tämmöset saatiin, Thanks mate!

P.s. Tässä vielä linkki merkintään, joka kirjoitettiin ensimmäisen Weta käynnin jälkeen.

P.p.s. Korvatkaa tässä yhteydessä "hobbits"-sana "idiots"-sanalla.

Thorin Tammikilpi eksyksissä paikassa Synkmetsä

Tänään oli sellainen päivä ettei ole oikein mitään sanottavaa mihinkään. Paitsi että kaikki rahat meni, oho. No ei ehkä ihan kaikki mutta saatettiin varata Wellingtoniin yksi LotR-tour, koska edellinen Pelennorin kenttä-tour oli niin sairaan siisti. Btw. bongasin toissapäivänä leffassa käydessä meidän oppaan kuolleena yhdestä veneestä. Oli aika siistiä.
Mutta niin, koska mitään sanottavaa mihinkään ei ole niin ajateltiin älöillä aikamme kuluksi! Tässä siis jatkoa "Filin kesken jääneelle Wilhelm's Screamille". Nauttikaa jos pystytte ja jos ette pysty niin.. nyt on korkea aika juosta. Spoilereita ja silleen!

Kuvitellaanpa tähän väliin Keski-Maan Facebook ja keitä kaikki dudet edustavat kyseisessä sosiaalisessa mediassa.

Kili: Se tyyppi, joka tykkää kaikesta ja on kaikkien kaveri; kaveripyyntöjä satelee ja jopa Azog löytyy kaverilistalta koska "sitten tiedän missä se menee (:"

Bofur: Se tyyppi, joka on kokoajan huutelemassa että missä on bileet ja postaa illan mittaan kuvia jotka päättyvät johonkin vahinko-otokseen pöydän kulmasta..

Fili: Se tyyppi, joka aina vastaa Bofurin bilehuuteluihin ja sen lisäksi postaa paljon selfieitä, koska viikset. Hän myös ignooraa pikkuveljeä oikein urakalla.

Bifur: Se tyyppi, joka aina kommentoi tilapäivityksiin ja kuviin jotain sellaista, mitä kukaan ei tajua. True story.

Bombur: Se tyyppi, joka postaa vain ruokakuvia. Tunnin välein.

Oin: Se tyyppi, joka ei osaa käyttää Facebookia mutta on siellä, koska muutkin. Vahinko-tilapäivitykset, tykkäykset ja kommentit on Oinin aatelistoa.

Gloin: Se tyyppi, joka aina postaa vauvakuvia söpöstä (tai ei niin söpöstä) pikkupojasta. Vauvoja!!! Tai kertoo mitä Gimli-poika on tänään oppinut.

Ori: Se tyyppi, joka aina postaa kuvia käsitöistä ja piirrustuksistaan. "Tänään kudoin Dorille uudet villasukat (:" ja kuva perään.

Nori: Se tyyppi, joka postaa selfieitä tukasta ja on liittynyt kaikkiin ihmeellisiin ryhmiin ja postaa ihmeellisiä linkkejä. Mm. Ereborin hämäriä uutisia hymiöiden kera.. ja reggae biisejä.

Dori: Se tyyppi, joka vastustaa hautaan saakka Facebookiin liittymistä.

Balin: Se tyyppi, joka aina unohtaa Facebookin auki ja muut käy siellä trollaamassa. Jos on itse paikalla, käyttäytyy hillitysti ja korkeintaan tykkää parista kuvasta ja kommentoi asiallisesti jotain pientä.

Dwalin: Se tyyppi, joka käyttää Facebookia Thorinin jäljittämiseen tuon karattua Hobittilaan.. tai muuten vaan eksyttyä. Hän käyttää myös tilapäivitysten paikkoja ja tunnetiloja hyvin paljon eikä yleensä varsinaisesti kirjoita mitään. "Dwalin on epätoivoinen paikassa Dale henkilön Balin kanssa."

Thorin: Se tyyppi, joka on aina online, päivittää kaiken ja Bilbon päivityksiin ja kuviin huutaa aina ensimmäisenä "EKA!"

Bilbo:  Se tyyppi, jonka päivityksistä kaikki tykkää koska ne on luontaisesti hauskoja. Paljon kavereita, muttei ketään "turhia" dudeja kuten sukulaisia (esim. ei Säkinheimo-Reppuleita).

Thranduil: Se tyyppi, joka pitää lifestyle-blogia ja postaa linkkejä Facebookiin.. ja samoin instagram-kuvia hiuksista, asukokonaisuuksista, viinistä ja lemmikeistä.. eli hirvistä, jos nyt joku ei tajunnut.

Azog: Se tyyppi, joka käyttää Facebookia kääpiöiden jäljittämiseen.. Tai ei Facebookia, vaan Kiliä. Käyttää Dwalinin tavoin tunnetiloja ja paikkoja hyväkseen; "Azog the Defiler heitti kääpiön alas tornista paikassa Ravenhill". Nuorempana harrasti myös vauvakuvien postaamista. Rumien vauvakuvien. Bolg.

Bard: Se tyyppi, jolla on hitosti kavereita mutta joka ei koskaan oikeastaan tee mitään Facebookissa. Käy kerran kuukaudessa, tykkää parista kuvasta.. ja katoaa.

Saruman: Se tyyppi, joka tägää aina kaikki paikalla olevat kaverit tilapäivityksiinsä. "Saruman Valkoinen lähtee sotaan paikassa Rautapiha henkilöiden Lurtz ja 9 999 muuta kanssa"

Gandalf: Se tyyppi, joka pyytää aina kaikkia kavereiksi ja hyväksynnän jälkeen, kommentoi ja tykkää kaikesta. Pitää kirjaa kavereistaan, jos katoat.. Hän tietää. Gandalf myös on se joka kutsuu kaikkiin tapahtumiin; "Gandalf kutsui sinut kotibileisiin paikkaan Repunpää"

Frodo: Se tyyppi, joka spämmää kaiken Facebookiin. "Frodo Reppuli matkustaa kohteeseen Mordor henkilön Sam Gamgi kanssa" ja pari kuvaa matkalta. Instagrammin kautta.

Sam: Se tyyppi, joka spämmää maisemakuvia ja kukkasia joka paikassa. Esim. sillä matkalla Mordoriin. Hän on myös Keski-Maan nörtti ja tietää kaiken randomin faktan. Kuten missä Bilbo meni milloinkin ollessaan reissussa. Älä väittele Samin kanssa.. älä, vaikka olisit Bilbo itse.

Merri ja Pippin: Ne tyypit, jotka aina spämmää keskenään kaikkea eikä kukaan muu tajua. (..köh..)

Aragorn: Se tyyppi, joka aina valittaa kuinka nettiyhteys ei toimi ja miettii missä vika. Ehkä siinä että hän on aina keskellä ei mitään, hmm?

Boromir: Se tyyppi, joka aina bilettää ja Sarumanin tavoin tägää kaikki paikalla olevat dudet merkintöihinsä; "Boromir paikassa Osgiliath henkilöiden Faramir ja 198 Gondorin sotilasta kanssa"

Faramir: Se tyyppi, joka aina angstaa kuinka kukaan ei tykkää siitä.. ja sitten kun alkaa seurustelemaan, spämmää päivityksiä kuinka se muru on ihana.

Eówyn: Se tyyppi, joka julistaa naisten oikeuksia ja harrastaa taistelulajeja.. Ja osallistuu kaikkiin tapahtumiin. "Eówyn osallistuu tapahtumaan Pelennorin kenttien taistelu paikassa Pelennorin kentät".

Eómer: Se tyyppi, joka on Keski-Maan AMIS. Ottaa kuvia hevosista, tuunaa satuloita, käy heittämässä rinksaa kavereiden kanssa.. you know how this goes. Lopuksi pari posea olut-tuopin kanssa.

Gimli: Se tyyppi, joka kärsii siitä että vanhempi on Facebookissa ja spämmää vauvakuvia.

Legolas: Se tyyppi, joka postaa kaikkea terveysjuttuja kuten ruokaa ja liikuntaa.. Mutta aika-ajoin yllättää ja iskee jonkun angstimerkinnän.. joka pakottaa kaverit kysymään että mikä hätänä, jolloin saadaan sanoa "ei mitään.."

Tauriel: Se tyyppi, jonka parisuhde-status vaihtuu vähän väliä. "Tauriel alkoi seurustelemaan käyttäjän Kili kanssa" "Tauriel ei ole enää parisuhteessa käyttäjän Kili kanssa" (jälkimmäisessä huomiona myös; Thorin Oakenshield tykkäsi tästä.)

Elrond: Se tyyppi, joka on aina paikalla.. mutta jota ei kukaan näe; ei ole online chatissä, ei tykkää mistään, ei kommentoi mitään.. hän vain on ja tietää kaiken kaikkien tekemisestä. Stalkkeri.

Arwen: Se tyyppi, joka osaa olla parisuhteessa myös Facebookissa; ei päivitä kaikkia liikkeitä, ei huuda rakkauttaan.. ja lukee pari kirjaa silloin tällöin, jotka kyllä listataan Fabon "Kirjat"-osioon.

Galadriel: Se tyyppi, joka vastaa Thranduilin asu/hiukset-spämmiin omallaan ja vaikka kaikki tietävät että kyse on puhtaasta asu-sodasta, kommentoi hän silti Thranen päivityksiin tyyliin; "Ihana (:".. ja seuraavassa hetkessä postaa kuvan jostain hienommasta mekosta.

Smaug: Se tyyppi, joka ilmoittaa Facebookissa koska käy nukkumaan, koska heräsi, mitä söi ja mitä tekee juuri nyt. Tietysti hieman muita pelottavaan tapaan, ihan vain itseään huvittaakseen. "Smaug grillaa hobittia kohteessa Erebor."

Ja sitten esimerkki Facebook-päivityksistä:

Esimerkki: Thorin karkaa Hobittilaan
Thorin Tammikilpi matkustaa kohteeseen Hobittila paikassa Dale.
Kili, Bard ja Bilbo Reppuli tykkäävät tästä.

Dwalin on epätoivoinen paikassa Erebor.
Kili tykkää tästä.

Thorin Tammikilpi on eksyksissä paikassa Synkmetsä.
Thranduil ja Kili tykkäävät tästä.

Dwalin on epätoivoinen paikassa Dale.
Kili tykkää tästä.

Bilbo Reppuli laulaa karaokea paikassa Vihreä Lohikäärme käyttäjän Thorin Tammikilpi kanssa.
Kili ja 10 muuta tykkäävät tästä.
1 kommentti:
Bofur: bileet!!
Kili ja Fili tykkäävät tästä.

Dwalin on epätoivoinen paikassa Sumuvuoret.
Kili tykkää tästä.

Thorin Tammikilpi eksyksissä paikassa Hobittila.
Kili tykkää tästä.
1 kommentti
Bilbo Reppuli: Missä sä oot?!!
Kili tykkää tästä.

Dwalin on epätoivoinen paikassa Peikkometsä.
Kili tykkää tästä.
1 kommentti
Dwalin: Kili nyt saatana!
Kili ja Fili tykkävät tästä.

Bilbo Reppuli paikassa Repunpää käyttäjän Thorin Tammikilpi kanssa.
Kili ja Dwalin tykkäävät tästä.
2 kommenttia
Dwalin: Mistä löysit sen?
Bilbo:  Vanhan Maggotin tilalta.
Kili, Fili, Merri Rankkibuk ja Pippin Tuk tykkäävät tästä.

Dwalin syö keksejä paikassa Repunpää henkilöiden Bilbo Reppuli ja Thorin Tammikilpi kanssa.
Kili, Bilbo Reppuli ja Thorin Tammikilpi tykkää tästä.
1 kommentti
Bombur: Vaadin kuvia!
Kili tykkää tästä.

Dwalin matkustaa kohteeseen Erebor käyttäjän Thorin Tammikilpi kanssa.
Kili tykkää tästä.
3 kommentti
Bilbo Reppuli: Kiva kun kävitte! Nähdään taas! (:
Kili ja Thorin Tammikilpi tykkävät tästä.
Thorin: Joo tuun taas pian! Oli kivaa!
Kili ja Bilbo Reppuli tykkäävät tästä.
Dwalin: Et. 
Kili tykkää tästä.

Thorin Tammikilpi eksyksissä paikassa Rohanin aukko. 
Kili tykkää tästä.

Dwalin on epätoivoinen paikassa Sumuvuoret.
Kili tykkää tästä.

This quest is ours and ours alone

Tänään oli kaunis päivä. Satoi taas vettä ihan vitusti.. ja kaksi idioottia juoksenteli pitkin Wellingtonia päättömästi kuin Durinin pojat. Syy tähän on Middle of Middle-Earthin järjestämä Custome Trail, joka piti sisällään hienoja hotelleja, museoita, leffateattereita, lentokentän ja paikallisen Stockmannin. Siis että mitäkö?

Let's hunt some dwarves!

Pohjustetaanpa vähäsen; tuossa Hobitin ensi-illassa pyöriessämme bongattiin Bomburin, Bofurin ja Bifurin asut aulassa ja yläkerran kahvilassa. Oltiin että vaau ja vähän ehkä mietittiin jo silloin että missä on Thorin, Fili ja Kili.. ja mikseivät he ole Embassyssa kun aika isossa osassa elokuvaa kuitenkin ovat. Eilen sitten käytiin siellä Roxy Cinemassa, jossa meitä vastassa oli Ori, Nori ja Dori. Tässä vaiheessa hälytyskellot alkoivat soida; asuja on levitelty pitkin kaupunkia? Nähtiinhän me pari haltia-customeakin Te Papa-museossa jokunen päivä takaperin. No sitten vähän googleteltiin.. ja sen myötä seuraavan päivän aktiviteetti alkoi muodostua.

Täs me yhen hotellin seiskakerrokses.

Huom. Teksti sisältää Viiden armeijan taistelu-spoilereita, joten jos et ole leffaa vielä nähnyt (niin häpää) lue omalla vastuulla.

Willu kuolee.

.. I can't even.

Kyseessä on siis Middle of Middle-Earthin järjestämä Custome Trail, joka tarkoitti sitä että 13 kääpiötä ja pari muuta dudea oli levitelty pitkin kaupunkia. Saatiin Tourist Infosta kyseisen trailin kartta ja sitten lähdettiin juoksemaan.. Ainiin muuten! Tauriel oli kyseisessä infossa, joten siitä tämä metsästyksemme sitten alkoi.

Tauriel

Toinen kohteemme oli sitten Info-pisteen Taurielin jälkeen West Plaza Hotel, joka sijaitsi aika liki infoa vastapäätä. Syöksyimme sisään ja bongasimme ensitöiksemme Balinin.. joka leffassa istui itsekseen nurkassa itkemässä kun Thorin alkoi sekoamaan, vältteli kaikkia Thorinin päätöksiä ja.. hymyili aina niin ymmärtäväisesti. Unohtamatta sitä että se bondaa kokoajan Bilbon kanssa.

Balin

Kolmas kohteemme oli Grey streetillä sijaitseva Intercontinental Wellington, joka.. on ilmeisesti Wellingtonin ainoa viiden tähden hotelli. No syöksyttiin sinnekin sisään vettä valuen ja hysteerisinä. Löydettiin sieltä, ahhahha, Gandalf the Grey! Gandalf ja Gandalfin kyseenalaiset ajoitukset ja alituinen myöhästely (“The wizard is never late...”) on ollut tänään kuuma puheenaihe, koska hei.. se piippu. Nyt vähän tahdikkuutta kiitos, vaikka ajatus kiva olikin.. tai jotain.

Gandalf

Seuraava kääpiö oli sitten Gimlin isä, master Gloin, joka löydettiin Ibis Hotellista. Jälleen kerran aika hieno hotelli kyseessä.. mutta kuten aina, respa ei ollut meistä moksiskaan vaan tuntuivat tottuneen jo siihen että Hobittifaneja syöksyy aika-ajoin sisään, friikkaa.. ja juoksee ulos. Gloiniin kannattaa BotFA:ssa kiinnnittää huomiota etenkin leffan alussa, jolloin nähdään kääpiöt ensimmäisen kerran kiellekkeellä katselemassa Smaugin aiheuttamaa tuhoa Järvikaupungissa. Kääpiöparka tuijottaa vain aneemisesti eteenpäin eikä miestä voi siitä syytääkkään, koska onhan tuon velipoika tuhon keskellä.. eikä varmuutta takaisin perheen luokse pääsemisestä oikein ole, mikäli Smaugia ei saada alas.

Gloin

Seuraavaksi löydettiin herra Reppuli shoppailemasta paikallisessa Stockmannissa yhdessä joulupukin kanssa. Ihmeellistä kyllä, jengi jonotti enemmän Joulupukin luo kuin Bilbon. Se hämmensi hirvittävästi. Jaa mitä Bilbo tekee leffassa? No on esim. Päähenkilö ja masentuu loppuelämäkseen koska menettää tärkeän ystävän elämästään. Jouduttuaan ensin seuraamaan ja kokemaan kuinka kulta ja Arkkikivi ajoivat tuota ystävää hulluksi. Btw. Se ystävä ei ole tuo turisti kuvissa.

Bilbo Reppuli

Ja sitten matkamme jatkui Rydges hotelliin, joka on ilmeisesti voittanut pystin poikineen. Ja siellä hän oli. Seisoi ylväänä vitriinissä. Melko päättömänä tosin, mutta kuitenkin majesteettisena. King under the Mountain. The one dwarf I could follow. The one who has the only right. Thorin Oakenshield. Oho suomenkieli katosi. Koska spoilereista on varoitettu niin voinemme iloksemme todeta ääneen; Kun Thorin kuolee, hän tietää tasantarkkaan mitä tekee. Hän voisi ehkä pelastaa itsensä ja jatkaa Ereborin kuninkaana, mutta sen sijaan hän päättää tappaa Azogin ja varmistaa ettei tuo enää tapa jengiä. Siitäkin huolimatta että se tulee maksamaan myös hänen oman henkensä. Can we die now? Nope.
If more people value home above gold.. the world would be a merrier place.

Thorin Oakenshield

Seuraavaksi löydettiin sitten Thorinin uskollinen ystävä ja henkivartija, joka on seissyt miehen vierellä alusta saakka; Dwalin. Hän seisokeli jättibootseissaan James Cook Hotel Grand Chancellorissa. Jälleen kerran respa ei edes sanonut meille mitään kun rynnättiin aulaan.. muut turistit tosin vähän hämmästelivät meitä ja seisoivat kaiken lisäksi meidän ja Dwalinin välissä. Aargh! Dwalinista voisi nostaa vaikka mitä esiin.. kuten sen keskustelun Thorinin kanssa, minkä jälkeen Thorin lähtee haahuilemaan kultalattialle. Mutta sen sijaan nostetaan esiin kohtaus, jossa Bilbo hyvästelee kääpiöt; siellä meidän kovis räpyttelee silmiään oikein todenteolla ja kieltäytyy selvästi itkemästä. Miehet eivät itke.

Dwalin

Sitten me lähdettiin Legolasin kanssa kahville! Tämä olikin taas ostoskeskuksen tavoin hieman hankalampi löytää.. ainakin jos satut olemaan yhtä tyhmä kuin allekirjoittaneet. Seisottiin nimittäin kyseisen rakennuksen edessä ja tuijotettiin sitä viereistä pienempää rakennusta ihmetellen mihin suuntaan pitäisi lähteä. Willu ihmetteli myös kuinka tuijottamamme talo on valkoinen, mutta kartassa olevan kuvan rakennus on musta.. Ja sitten fiksuina olentoina käännettiin päätä 45 astetta oikealle.. ja tajuttiin että siinä vieressähän se oikea rakennus seisoo. No ei siinä sitten vielä kaikki vaan kierrettiin kyseinen rakennus ympäri, koska ei löydetty ovea. Lopulta kuitenkin päästiin sisään, saatiin kahvit ja istuttiin sitten Legolasin kanssa sumpeille. Btw. Legolasin ja Bolgin taiston päätös oli aika pähee.

Legolas Greenleaf

Radagast löytyi Museom Art Hotelista.. tai siis sen ulkoseinässä olevasta näyteikkunasta, koska ilmeisesti kyseisen lafkan työntekijät eivät halunneet riesakseen kaiken maailman tahmaisia Hobittifaneja. Tätäkin saatiin muuten myös hetki metsästää, mutta ei läheskään niin kauaa kuin tuota Legolasia.. Radagastilla on muuten eriparikengät jos joku ei ole huomannut! Aika söpöä. Ja sen asu hämmensi aika jäätävästi, koska se näytti niin laihalta ja oudolta ilman partaa.

Radagast the Brown

Ja sitten olikin ongelmallisin haasteemme tähän mennessä.. ja oikeastaan ylipäätään, koska meidän piti löytää Copthorne Oriental Bay-hotelli. Ensin käveltiin tietysti ihan sairaasti kyseisen hotellin ohi, koska ihasteltiin merta ja hoilattiin LotR-musaa samalla kun mietittiin kuinka kiivetään Mount Victorialle. Sitten piti tallustaa takaisinpäin ja lopulta löydettiinkin oikea ovi.. Rynnättiin taas sisään, katsottiin pikaisesti ympärillemme aulassa.. ja juostiin ulos pakokauhun vallassa. Aulassa ei näkynyt ketään vitriiniin sullottua Keski-Maan asukkia! Kamalaa! Hetki siinä sitten panikoitiin ja pohdittiin että mitäs nyt, mutta sitten päätettiin että mennään rohkeasti kysymään siltä respatytsyltä että onko niillä sattumoisin Bard täällä jossakin. Kuinka yllättävää ettei respaneiti ollut yhtään yllättynyt ja oikeastaan vastasi kysymykseen jo ennen kuin ehdittiin sitä täysin esittääkkään.. Bard löytyisi hotellin seiskakerroksesta ja sinnekkös me sitten kiiruhdettiin. Melko akward moment etten sanoisi. Bard kuitenkin löytyi, friikattiin pikaisesti, otettiin maisemapose.. ja juostiin uudestaan ulos.

Bard the Bowman

Seuraavaksi otettiin bussi alle ja suunnattiin kohti Wellingtonin lentokenttää, josta pitäisi löytyä kaksi melko suosittua raatoa. Toisesta oli myös scale double jotakuta haltiatytsyä varten. Fili ja Kili, kuten arvata saattaa. Mitä heistä nyt pitäisi sanoa? “Täs on veitsi.. täs on kääpiö.. katso hetki.. oho.” Ja niin se menee. Filikin muuten tuntuu tietävän mitä tekee sillä hetkellä kun lähettää Kilin alempia kerroksia tutkimaan ja suuntaa itse ylös. Ja se sydäntäsärkevä “Run!”? Shokki. Kili taitaa siis olla tästä ylväästä suvusta ainoa, joka ei tiedä todella mitä tekee.. vaikka yritys onkin kieltämättä kova. Huomaatteko? Osataan jo heittää läppää tästä.. ehhe.. eheheh.. ehheheh.. heee... Help us?

Kili ja Kilin scale double

Fili

Lentokentältä bongattiin myös juttuja Custome Trailin ulkopuolelta; katossa Filin ja Kilin yläpuolella lenteli kaksi jäätävän kokoista kotkaa joista toinen oli epäilemättä Gwaihir Tuulenruhtinas. Ainakin niin luultaisiin ja sillä kotkalla Gandalf sitten lenteli. Kotkat oli ilmeisesti sijoitettu lentokentälle kakkos-Hobitin myötä.. ties millä logiikalla, mutta kuitenkin. Tarkalleen otettuna joulukuussa 2013 mikäli jotakuta nyt kiinnostaa.

Kotkat ja Gandalf

Kotkista oikealle lähtiessämme, löydettiin katosta jälleen jäätävän kokoinen otus, tällä kertaa Klonkku ja fisuja sen riemuna. Klonkku ripustettiin kattoon tai seinään ensimmäisen Hobitin myötä silloin ennen premiereä 2012. Se on 13 metriä pitkä ja sen avulla Wellington alkoi muuntautua hiljalleen Keski-Maaksi.. Ja nyt täällä tosiaan tunnutaan elävän juuri sitä itseään.

Klonkku.. vai Smeagol?

Kolmantena saatiin tapella muiden turistien kanssa Smaugista, joka oltiin lätkäisty Check-In-alueelle vasta viime kuussa joten oikein tuore lohari oli kyseessä! Kyseinen patsas on 75% oikean Smaugin koosta eli aika iso, muttei kuitenkaan vedä vertoja leffojen ruhtinaalle. Sen silmä reagoi aina kun joku käveli ohi ja seurasi sitä katseellaan.. eli aika creepyä, eikös? Sir Richard Taylor, jonka tiellä me eilen siis seisottiin, on sanonut että Smaug on Wetan suurin luomus eikä sitä käy tietysti kieltäminenkään!

Smaug ja kaks turistii

Lentokentän jälkeen lähdetittiinkin sitten viimeiseen kohteeseemme, joka muuten sijaitsi sopivasti kotimatkalla The Embassy Theaterilta hotellille. Jännä sattuma. Yhtään ei suunniteltu tätä etukäteen tai mitään. Jokatapauksessa! Kuka puuttuu? Oin! Siellä se seisoskeli CQ Hotel Wellingtonissa. Täytyy muuten mainita nyt että Oinhan siis kuolee myöskin Hobittien ja LotRien välissä olevan kuudenkymmenen vuoden aikana ja hänen turmiokseen koituu Morian järvessä uiskenteleva lonkeromörkö. There is no grave.

Oin

Sitten tapahtui hassuja! Jotain mitä kukaan ei varmasti voi uskoa todeksi! Riennettiin päät kolmansina jalkoina takaisin The Embassylle, ostettiin liput Hobittiin ja oho.. taas istuttiin salissa. Haisten valkosipulilta ja parkuen silmät päästämme. Taas. Ja pakko sanoa että Miralla on yllään jokin paha "märkä sukka"-kirous, koska sillä on jokaisella Hobittikerralla ollut märät sukat ja märät kengät.

“I AM GARLIC... I AM.... DEATH!!!!”