Noniin sitten Universalilta toivuttuamme, päätettiin seuraavana päivänä eli lauantaina lähteä taas Hollywoodia kohti. Käytiin ensin tietysti aamukahvilla Donutissa.. Mistä johtuen sitten varmaan kaikki aikataulut kusi ja kunnolla! Ensin myöhästyttiin ehkä minuutilla bussista ja jouduttiin odottamaan sitä joku puol tuntia. Sitten Crenshawissa odotettiin metroa parikyt minuuttia. Ja sitten metrot seisoi joka välissä ja ajateltiin ettei ikiiinä päästä perille. "We are never gonna reach the mountain, are we?" saatettiin kuulla pariin otteeseen.
Loppupeleissä matkaan menikin sitten melkein kolme tuntia.
Hollywoodissa suunnattiin sitten Sunset Boulevardilla sijaitsevalle Off Broadway Shoe Warehouseen, koska Mira aka minä tarvitsin uudet kengät. Jotkut sellaiset kivat avokkaat, mitkä sitten löysinkin ja superhalvalla. Saatte niistä kuvan ehkä ensi viikolla tai joskus kun jaksan ottaa.. No kenkäkaupan jälkeen suunnattiin ruksaamaan yksi asia must do-listamme LA-puolelta.. Nimittäin mentiin syömään IHopiin pannukakkuja! Willu söi jotaa persikkavadelmaa ja meiksi mansikkabanaania.. Ja niitä oli aivan tajuton läjä taas vaihteeksi. Ollaan viime aikoina mietitty että miksi LA:ssa on aina joko tajuton nälkä.. tai aivan jäätävä ähky. Johtunee näistä läjistä, mitä vedetään napaamme.
Aika pian IHopin jälkeen sitten suunnattiin metrolle ja taas kotia kohti, koska ei ollut enää mitään sen ihmeempää tekemistä.. Eikun joo! Käytiin Hot Topicissa aka siinä jäätävässä nörttikaupassa ja päästiin oikeesti ulos ostamatta mitään! Miettikää sitä! Ollaan aika hyviä.
Eilen sitten oli lahnauspäivä, koska bussit ei kulje sunnuntaisin. Päätettiin kuitenkin käydä kaupassa ja minä sitten vedin ekan kerran korkkarit jalkaan.. Enkä nyt näin julkisesti viitsi jakaa kuvaa siitä mitä isovarpailleni tapahtui, mutta sanotaanko että nahat lähti aika komeasti. Laastareita tuli ostettua laatikollinen ja huomenna täytynee antaa uusi mahdollisuus noille kengille. Ehkä laastareiden kera eikä ilman, hmmh..
Kaupasta ostettiin sitten kaikkea oleellista kuten suklaata ja kahvia, minkä jälkeen riennettiin päät kolmansina jalkoina kotiin peläten että ehkä kuitenkin British Academy Awardsit tuleekin suorana myös täällä.. Vaan saatiin huomata että ei tullut vaan jouduttiin odottamaan iltaan niiden suhteen. Ei siinä mitään, lahnattiin mukavasti päivä ja illalla sitten katseltiin brittien palkinnonjakoa hieman hämmentyneenä Boyhood-leffan pysteistä koska ei osattu odottaa niitä.
Ja sitten tähän päivään.. Huomaatteko muuten kuinka tämä on taas tälläinen pikainen emme-ole-tehnyt-mitään-jännää-päivitys? Haha! Tänään käytiin kuitenkin Downtownissa ja China Townissa pyörimässä. Ei siinäkään mitään sen jännempää tosin, koska vaan pyörittiin ympyrää eikä edes ostettu mitään. Muuta kuin salaatit! Ne oli aika hyvät pitkästä aikaa, nom nom!
Jännä elämä siis! Ja jumalauta tän talon koirasta tulee pian rukkaset koska tänään se oli kussut meidän peitolle!! We will skin that bastard!! Ei meillä muuta. Heippa!
Toisinaan tulee huomattua, että Uutta-Seelantia hypettäessä se vetää reissumme osuuden Californiassa kokonaan varjoonsa. Missään nimessä ei pidä erehtyä luulemaan, että se vähentäisi matkamme toisen etapin arvoa ja meillä on ehdottoman rutkasti suunnitelmia kyseisen osavaltion varalle ja siksi pidämmekin tänään oppitunnin siitä, mitä kaksi idioottia odottaa Los Angelesin taipaleelta. Lista on tosiaan nyt tiivistetty pelkään LA:han, koska siellä pääsääntöisesti majaa pidämme ja katselemme sitten myöhemmin, miten pääsemme tutustumaan (ja terrorisoimaan) muualle Californiaan.
10. Malibu Beach
Olen jo aika selvästi maalannut tämän kohtauksen verkkokalvoilleni. Uikkarit ja pyyhkeet mukaan, jotain pientä purtavaa laukkuun ja rannalle paistattelemaan päivää ja nauttimaan huikeasta merimaisemasta ja rantaan lyövistä aalloista! Samalla taustalla soi musiikki… kuinka moni osaa arvata mikä on ensimmäinen biisi joka tuolla rannalla pärähtää ilmoille? Näinpä. Vanhan kunnon Hanoi Rocksin Malibu Beach Nightmare.
psst. Tämä ei ole pannukakku.
9. Pannukakut Ihop restaurantissa
Jokainen teistä varmasti on törmännyt jenkkikliseeseen, jossa vedetään hervotonta pannukakkukekoa naamariin kaikenmaailman lisukkeiden kera. Vaahterasiirappia, marjoja, hilloa, kermavaahtoa, suklaakastiketta… ah, niitä övereitä odotellessa! Sokerihumala ja siihen liittyvä tärinää, täältä me tullaan! Pieni nippelitieto tähän loppuun: Ihop:illa on myös ympäri vuorokauden auki olevia ravintoloita, joten ei tarvitse huolehtia vaikka pannukakkuhammasta alkaisi kolottaa keskellä yötä!
8. Kat Von D’s
Ai miksikö? Jos multa kysytään, niin LA on ehdottomasti tatuointien Mekka ja Kat Von D sen jumala. LA:n tatskaskeneen pitää muutenkin päästä tutustumaan ja Kat Von D:n studio on takuulla vierailemisen arvoinen, vaikka jonot itse tatuointipenkkiin ovatkin varmasti sitä luokkaa, ettei meillä ole aikaa siihen istahtaa.
7. Natural History Museum
Pitäähän sitä välillä leikkiä vähän sivistyneempää ja käydä tutustumassa museoihinkin, eiks jeh? Vähän harmittaa, että siellä on ihan just alkamassa iso hämähäkkinäyttely joka valitettavasti ehtii loppua ennen kuin päästään Losiin asti. Olisi ollut muutama hämähäkkirakas tuttu, jolle olisi voitu lähettää kuvia. Mutta eiköhän meille ihan jännää tule ja voidaan samalla kun sivistetään itseämme hämmentää kaikkia paikalle erehtyneitä koululaisryhmiä.
6. Pacific Park
Moni varmaan muistaa nähneensä jossain elokuvassa, tv-sarjassa tai vähintään valokuvassa huvipuiston, joka kököttää laiturin nokassa Tyynimeri taustallaan? LA:ssa huvipuistoja riittää, mutta tämä mesta pitää kokea vähintään sen ikonisuuden vuoksi. Huvipuistossa ei ehkä ole kaikista laajinta laitevalikoimaa, mutta ainakin on sitten helpompi houkutella Mirakin niistä johonkin... No, eiköhän se hattaran avulla onnistu.
5. Disneyland
Jälleen yksi American Dream juttu, nimittäin Disney. Tästä on jotenkin vaikeata sanoa mitään, koska mun käsityksen mukaan puisto on aivan jumalattoman kokoinen ja nähtävää ja koettavaa riittäisi vaikka viikoksi. No, ainakin on paljon paikkoja, joihin mennä Mikki Hiirtä piiloon.
Kenet näet kuvassa?
4. Whisky a go-go
Kun olet kasvanut pienestä angstisesta teinistä… no, siksi mitä nyt ikinä ollaankaan… kuunnellen rockia ja lukien useita vanhojen rock-bändien elämäkertoja on keikan näkemisestä Whiskyssa muodostunut eräänlainen elämäntavoite, jota voisi tällein varovaisen tunnustellen verrata siihen miksi muslimi tekee pyhiinvaelluksen Mekkaan. Ylipäänsä keikkakokemus Losissa on ollut yksi niistä asioista, jotka ovat olleet esillä siitä asti kun trippiä alettiin alkujaan suunnittelemaan. Nähtäväksi jää, päästäänkö todistamaan jotain pientä tulevaisuuden nimeä vai isompaa legendaa.
Mikä leffa?
3. Page Museum (La Brea Tar Pits)
No siis tervakuoppa, josta on löydetty hengaamasta (eli juuttuneena) ties mitä fossiloituneita esihistoriallisia eläinlajeja… kuten mammutteja! Tälläkin voisi sanoa olevan jonkinlaiset juuret lapsuuteen, koska mulla on muistikuva, että päähenkilöt hengaili jossain tällaisessa mestassa Denver the last dinosaur tv-sarjassa.
2. Universal Studios
Kunnon turisteiluu ja mennään studiokierrokselle yllä mainittuun mestaan tarkoituksenamme löytää Itse ilkimys-elokuvien minioneja niiden luontaisessa ympäristössä. Toki jokunen muukin studiokierros olisi jees, mutta kyllä jos valita pitää niin Universal Studios menee ykköseksi. Ihan vaikka vaan koska minionit.
1. Hollywood / Oscar –gaala
Jo jokusen vuoden meillä on ollut perinteenä valvoa läpi Oscareiden, jotka siis suomenaikaan esitetään keskellä yötä. Joskus kivikaudella tuli jo puheeksi, että Oscareita pitäisi päästä todistamaan paikan päälle. Ja no… nyt oltaisiin menossa. Ei me ainakaan näillä näkymin sisälle Dolby Theatreen päästä, mutta ainakin ulkopuolelle todistamaan sitä hulinaa ja saamaan friikkikohtauksia aina, kun jossain vilahtaa tutumpi naama. Oscar-gaala on se syy, mikä innoitti meidät suunnistamaan Uuden-Seelannin jälkeen kohti Californiaa! Peukut pystyssä, että viimeiselle Hobitti –elokuvalle jaettaisiin edes yksi pysti 22. helmikuuta!
ps. kuvat Miran edelliseltä Losin reissulta vuodelta 2012.
pps. huomaa tossa oikeassa reunassa oleva chatti ja jätä terveisesi! Ja ainiin, saa meitä alkaa seuraamaankin siitä alempaa!