Hei! Kerrankin jotain kerrottavaa koska ollaan oltu nyt enemmän tai vähemmän jännän äärellä kaksi päivää! Ei siis olla vaan lahnattu ja oltu tekemättä mitään, köh.. No ehkä vähän sitäkin, mutta ollaan myös hilattu pyllyjämme pitkin Losin katuja! Whii!
Eilen olikin rankkaa kun piti herätä jo yhdeksältä aamulla ja yrittää jotenkin raahautua juomaan kahvia ja sitten taas bussein ja metroin lähteä suuntaamaan kulkua kohti Wilshirea. Samalla hyräiltiin vähän Denver the last dinosaurin tunea. Sanooko Denver muuten kenellekään mitään?
No aikamme bussissa istuttuamme, saavuttiin lopulta oikealle pysäkille ja siitä sitten käveltiin aikamme johonkin Museum Squarelle tai vastaavalle. Meinattiin ensin mennä väärään museoon, koska niitä oli siellä jokunen, mutta lopulta nähtiin mammutteja jumittuneina tervakuoppaan ja löydettiin tämän johtolangan myötä Page Museumiin.
Page Museum on nyt siis sellainen mesta, mikä keskittyy jääkauteen ja nähtiin paljon sapelihammastiikereiden ja mammuttien ja ties minkä sukupuuttoon kuolleiden otusten jämiä. Jännää tässä oli nyt tietysti se että nuo kaikki luut oli kaivettu esiin tämän museon alapuolella sijaitsevasta terva.. voisiko sitä nyt sanoa tervapelloksi tai kammioksi tai mikä nyt olikaan. Joku semmonen.
Meidän museossa hillumisemme alkoi sitten sopivasti kierroksella, jossa meille kerrottiin että seisoskellaan paraikaa tuollaisen tervapellon päällä ja että alueelta on kaivettu esiin miljoonia fossiileja, isompia ja pienempiä aina mikrokokoisiin saakka. Yksi ihminenkin näiltä tervapelloilta on löytynyt!
Yleisesti näitä tervajutskia kai kutsutaan kuopiksi tai.. lammiksi tai mitä vielä, mutta opas kertoi senkin että oikeastaan "tervakuopat" on enemmänkin ihmisten tekemä juttu eikä niitä ilmeisesti juurikaan ollut jääkaudella. Eläimet, joiden luita näistä tervakuopista on kaivettu, eivät suinkaan hukkuneet tai uponneet tervaan vaan jäivät yksinkertaisesti jumiin. Opas kertoi että jäätävän kokoisen mammutin tarvi astua neljän tuuman verran tälläiseen tervaläjään ja siihen se sitten jäi, päätyen joko kuolemaan nälkään tai sitten villipetojen lounaaksi. Joskus toki kävi niinkin että nämä villipedot sitten aterioimisensa jälkeen jäi nekin kiinni ja se siitä sitten. Toivottavasti oli maittava viimeinen ateria.
Sisällä kierreltiin sitten aikamme ja nähtiin noita näistä pelloista tai kuopista ylös kaivettuja luurankoja. Kun koko museo sitten oli kierretty läpi, päätettiin nälissämme lähteä etsimään jotain sapuskaa. Sellaistakin saatiin napaamme ja sen tuoksinnassa tajuttiin että oltiin samaisella kadulla kuin pahamainen nörttikauppa Potter-teemoineen eli The Whimsic Alley. Willun kartta tosin väitti että se on kuuden ja puolen kilsan päässä joten uskottiin vahvasti ettemme joudu sen armoille vielä.. Mutta sitten se pomppasi ihan yllättäen vastaan ja oltiin että.. apua. Sisään kuitenkin oli asteltava.
The Whimsic Alley.. Se tosiaan keskittyi enimmäkseen Potteriin ja sieltä löytyi vaikka mitä Potter-krääsää, joista hienoimmat oli taikasauvoja ja tupien väreillä höystettyjä kaulahuiveja/pipoja. Ainakin näin äkkiseltään muisteltuna. Allekirjoittanut tosin osti vain pienen kirjan, Book of Spellsin. Tosin niin paljon nähtävää kaupassa oli jo pelkästään Potterin osalta että sinne on pakko mennä uudestaankin vielä, ihan jo senkin takia että sisäistettävää on ja paljon.
Siinä missä mä kykenin liikkumaan kaupassa Potter-sälien ja Game of Thrones-sälien seassa, Willu jumittui aika liki pieneen huoneeseen joka oli omistettu Sherlockille ja Doctor Wholle. Ostipa se itselleen jäätävän kokoisen kahvimukinkin Doctor-teemalla. Ja Sherlockin naama-pinssin. Muuta ei mukaan lähtenyt, ei ainakaan vielä. Siisti mesta kyllä! Ehkä ensi kerralla uskalletaan/tajutaan ottaa kuviakin siitä.
Kotiuduttiin sitten joskus, lahnattiin ja lopulta nukahdettiin. Tänään saatiin nukkua pitkään, minkä jälkeen olikin sitten mukavaa lähteä Starbucksin kautta jälleen kohti Hollywoodia. Tänään käytiin sitten Madame Tussaudsin vahanukkekabinetissa, jossa tavattiin paljon julkkiksia ja päästiin ihan iholle! Uh! Okei vahanukkeja tosiaan, mutta aivan törkeen aidon näköisiä! Ainakin suurin osa, osa näytti enemmän tai vähemmän pelottavilta.
Ensimmäisenä suunnattiin hissillä kolmoskerrokseen, josta löytyi kaiken maailman pop-muusikkoja aina Lady Gagasta One Directioniin. Willu halusi One Directionin kanssa yhteiskuvan, mutta se ei uskaltanut mennä sinne sekaan peläten että ne herää henkiin ja kuristaa sen. On kuitenkin perjantai kolmastoista ja silleen. Olisi aika epäonnista joutua One Direction-vahanukkejen takia hautaan.
Vähän aikaa pyörittyämme, alkoi tulla sitten meitä enempi kiinnostavia dudeja vastaan, kuten nyt vaikka.. Star Trekin dudet. Joku Wolverine. Sit oli kans Zorro. Ja Rocky. Ja länkkäreitä. Ja John Travolta. Ja Avengers-dudeja kuten Captain America ja Ironman. Ja joku dude kamelin kanssa.. Ja ties mitä jännää! Oli aika hauskaa, etten sanoisi.
Kierroksen jälkeen päästiin sitten katsomaan vielä animoitu Marvel-pätkä 4D:nä ja oli aika jännää kun joku räkii ruudulta sun naamalle tai hipelöi sun nilkkoja yh! Siinä seikkaili Avengers-dudet ja Spiderman ja tietysti Loki aiheutti hämmennystä. Aika hauska pätkä sekin!
Madame Tussaudsin jälkeen käytiin vielä Hot Topicissa, koska Willu halusi ostaa Doctor Who-mekon. Ja koska siellä on aina toinen tuote -50 prossaa niin mä menin sitten ostamaan Maraunders Map-mekon Potterista. Aika hienoja nekin! Tämän jälkeen sitten lähdettiin suuntaamaan kulkumme taas kotia kohti, jottei missattaisi viimeistä bussia ja jäätäisi Crenshawiin.
Eipä tässä kai muuta! Huomenna on ystävänpäivä ja täällä on jotkut pikkutyttökekkerit, joten lähdetään Redondo Beachille evakkoon ja Willu käy kuulemma uimassa. Palaillaan taas astialle! Heipa!
Okei! Koska mitä luultavammin emme tehneet edellisellä Willowbrookin-slummialue-tempauksellamme äitejämme tarpeeksi ylpeiksi (tai jos teimme niin hyvä, nyt olkaa vielä ylpeämpiä!) niin seuraa jatkoa kyseiselle tarinalle! Ja kyllä, olemme hyvin hengissä tällä hetkellä.
Eli kuten edellisestä merkinnästä ehkä muistatte, dude ja sen veli auttoivat meitä taksin saamisen kanssa silloin lauantaina Hardcore Superstarin keikan jälkeen. No, yleensähän on ihan kohteliasta kiittää pelastajaansa tarjoamalla vaikkapa ruokaa jossain kiinalaisessa tai aasialaisessa tai.. esim. meksikolaisessa ravintolassa. Nyt kävi kuitenkin niin että tämä pelastaja-dudemme päätti sitten tarjota meille safkat meksikolaisessa ravintolassa. Koska siis.. En tiedä. Losangelesilainen logiikka ilmeisesti mutta oikein mukava sellainen! Voitaisiin eksyä toistekin.. (ei nyt oikeasti).
Eilen meidän oli tarkoitus lähteä hillumaan uudestaan Hollywoodin nörttikauppojen valtaisaan maailmaan, mutta koska heräsimme vasta siinä yhdentoista aikoihin, ei tämä suunnitelma oikein toteutunut. Se johtunee siitä että täältä Hollywoodiin menee julkisilla joku 2-3 tuntia ja ollaan lahnoja. No anyway! Käytettiin päivä Hollywoodin sijasta mukavasti lahnaillen, kunnes kello sitten tuli jotain viisi ja lähdettiin seikkailemaan kohti metroasemaa ja Norwalkia, jossa meidän piti tämä dudemme tavata. Ja tavattiinkin!
Tää sai kyllä jäädä kuninkaalliseen hyllyynsä mut jos koskaan tarvitaan keksipurkkia....
Dude vei meidät sitten auton kera johonkin meksikolaiseen ravintolaan, jossa kuulemma tarjoillaan kaupungin parhaat kotitekoiset meksikolaissafkat.. Ja hyvää ruokaa olikin! En kuollaksenikaan muista sen mestan nimeä.. Enkä liioin sitä mitä syötiin, mutta hyvää oli! Dude suositteli meille jotain kahden hengen ateriaa, joka tarjoiltiin padassa ja jossa oli.. ihan kaikkea mahdollista katkaravuista kanaan ja.. beeffiin, jonka suomenkielinen sana on hävinnyt aivokopastani.
Siinä sitten rupateltiin mukavia mm. dudemme vaimosta ja työstä ja.. Suomen taloudesta, siitä paljon talot maksaa ja mikä oli Uuden Seelannin kurssi. Oltiin aika-ajoin vähän pihalla siitä mitä hittoa pitäisi sanoa, mutta keskustelua saatiin kuitenkin aikaiseksi. Myös mm. siitä millaisilla autoilla suomalaiset ajaa. Päästiin kertomaan myös että hypättiin eteläisen pallonpuoliskon korkeimmasta tornista tuossa viikko takaperin ja se selvästi muljautti jotain tämän duden sisimmässä. Ei kuulemma itse laittaisi elämäänsä parin vaijerin varaan.. Johon minä sitten sanoin että noh, jos se vaijeri olisi katkennut niin se olisi sitten ollut kohtalo. Eipä siinä mitään olisi voinut tehdä jos niin olisi käynyt, joten.. Jep! Hauskaa.
Lopuksi dude sitten viskasi meidät vielä täysin turvallisesti takaisin metroasemalle, jolta lähdettiin suuntaamaan taas kotia kohti. Vaihdettiin bussiin ja ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen päästiin kotiin ja sammuttiin kuin saunalyhdyt. Iloisella mielellä ja vatsat täynnä ilmaista ruokaa!
Ainiin juu! Eilen satoi vettä ehkä sellaiset viisi tuntia eli juuri sen ajan kun me hilluttiin pihalla ja syömässä. Hauskaa sinänsä että Losissa kun sataa vettä, sataa sen viisi tuntia siinä missä Suomessa kun sataa vettä, sataa viisi kuukautta.. Haha!
Noniin sitten tähän päivään! Tänään herättiin hämmentävää kyllä, puoli seiskalta. Ihan itseksemme jonkun talon asukin käydessä suihkussa tuossa vieressä. Ajateltiin sitten että noh kuis sitten.. Ja sitten päätettiin että nyt on tilaisuutemme lähteä Hollywoodiin tutkimaan nörttikauppoja ja etsimään yhtä tuoretta tähteä sieltä kadulta. Jos puoli seiskalta herääminen ei ole vielä tarpeeksi hämmentävää niin sitä hämmentävyyttä lisää se että oltiin ehkä 45 minuutissa valmiita.. ja ryystämässä kahvia tuossa parin korttelin päässä sijaitsevassa Starbucksissa.
Yhteentoista mennessä oltiin sitten jo rantauduttu Walk of Famelle, jossa alettiin maata tuijotellen kuljeksia ja bongailla mm. kaiken maailman Richardeja. Syystä tuntemattomasta, ehkäpä. Yksi tuore tähti oli tosiaan ylitse muiden, mutta sitä saatiinkin metsästää kaikenmaailman Jack Sparrowjen, Iron Manien, Spidermanien ja ties minkä kissanaisten kera. Lopulta se kuitenkin löytyi, mutta juuri kun oltiin ottamassa poseja kyseisen tähden kanssa, meidät yllätettiin takavasemmalta ja jouduttiinkin kuvaan.. no, noiden edellä mainittujen örkkien kanssa.
Tuon metsästysreissumme aikana pyörittiin myös parissa kaupassa ja mukaan lähti mm. pari julistetta. Willu osti nostalgiabuustissa Sormuksen Ritarit-julisteen ja meiksi osti sitten vessaa varten Frendit-julisteen jossa on kohtauksia kyseisestä sarjasta. Willu osti toisesta kaupasta semmoisen siistin Keski-Maa-kartankin! Ja sitten mukaan lähti jostain jännästä syystä myös Voldemort-figuuri, jonka piti olla sen päivän viimeinen ostos. Harmi vaan ettei ollut, koska pian tämän ostoksen jälkeen törmättiin nörttikauppojen kuninkaaseen, joka piti sisällään kaikki maailman fandomit (paitsi Game of Thronesin ja Lotrin, mikä hämmentää). Siellä oli Doctor Whota, Sherlockia, Supernaturalia, Harry Potteria, supersankareita ja siis ihan kaikkea mitä vaan voi ajatella! Ja siis voi elämä. Sinne mennään vielä takaisin koska ei luoja.
Willu osti sieltä nörttien mekasta itselleen Doctor Who ja Supernatural-kaulakorut ja Sherlock-rannekorut. Meiksi osti Kuoleman varjelukset-kaulakorukellon. Ainiin! Kyseisessä kaupassa oli myös joka toinen ostos -50 prosenttia...... You gotta be kidding me.
Noh, tämän kohtaamisen jälkeen yritettiin toipua hetki salaatin parissa ja sitten suunnattiin Chinese Theatreen katsomaan The Theory of Everythingiä. Ei muuten mikään kamalan fiksu ratkaisu sinänsä, koska jo nimestä päätellen tulee olemaan sellaista termistöä mitä tämmöiset vatipäät eivät ymmärrä edes suomeksi.. saatika englanniksi ja ilman tekstityksiä. Rehellisyyden nimissä puolet keskustelusta meni ohi, mutta kyllä sitä silti tirautettiin itse kukin pari itkupotkua. Oltiin muuten melkein private-näytöksessä, koska meidän lisäksi salissa oli vain yksi dude. Joka varmaan mietti että miksi hitossa tämmöiset dorkat on eksynyt katsomaan sellaista leffaa..
Leffan jälkeen alkoi taas se 2-3 tunnin taivallus kotia kohti ja koska kahvia oltiin saatu viimeksi aamukahdeksan aikaan, käytiin vielä hakemassa iltasumpit. Että sellaista seikkailua tällä kertaa. Huomenna yritetään suunnata Long Beachille, mikäli siis herätään koskaan.. Heippa!
Okei eilen olikin taas astetta jännempi päivä. Heräiltiin siinä joskus kymmenen aikoihin ja mietittiin, että mitenkäs heijattaisiin pyllymme Hollywoodiin ja Whisky A-Go-Gohon. Kyseltiin sitten isäntäväeltä ohjeita tähän ja meille järjestyikin sitten kyyti lähimmälle metroasemalle (joka on... jossain ei ihan naapurissa) josta sitten saisimme seikkailla metron avulla etiäpäin. Hieman ehkä pääsi jännäkakka housuun koska Sunday vannotti meitä olemaan erittäin varovaisia kun tulisimme yöllä kotiin. Vaikka kai tuo kuuluu pakettiin kun majoittaa meidän kaltaisia vatipäitä. Me kun vaan mennään eikä ajatella sen enempää, niin kuin edempänä saatte huomata.
Joskus puolenpäivän jälkeen lähdettiinkin sitten metroasemalle. Hetki ehdittiin ippuautomaatin luona pällistelemään, että mitäkä ihmettä nyt sitten seuraavaksi. Kaikki nappulat läpi käytyämme alkoi hahmottua, mikä oli meille sopiva lippusysteemi ja kohta meillä olikin tassuissamme metrokortit, joille oli ladattu vapaata käyttöaikaa parin tunnin edestä. Jos joku nyt kysyy miksei ladattu samantien enemmän, niin ei tuossa vaiheessa vielä oikein viitsitty kun ei oikein ollut mitään käryä paljonko ollaan lähipäivinä edes metroa käyttämässä. Mutta joo, seuraavaksi tsuippailtiin laiturialueelle ensimmäistä yhteyttä odottamaan ja ei kun matkaan.
Hollywoodiin saatiin matkata kolmella eri metrolinjalla ja aikaa taisi kulua lähemmäs kaksi tuntia, joten eipä tuota matkaa ehkä minkään pikkuostosten takia lähtisi rykäisemään. Perillä meillä molemmilla oli jo niin tautinen nälkä, että heti ensitöiksemme etsimme käsiimme lähimmän ruokapaikan joka tällä kertaa sattui olemaan Subway. No, sai kelvata ja kyllä tuolla mahansa täyteen sai.
Koska ovet Whiskyyn aukeaisivat vasta seitsemän tienoilla, oli meillä hyvin aikaa kierrellä kaupoissa. Aamulla olin kysynyt Miralta, että pitäiskö meidän ottaa käteistä (pankkikortit saivat jäädä kotiin rosvoryökäleiden pelossa) sen verran paljon, että jos löydetään jokin jännä nörttikrääsäkauppa niin voitaisiin ostaakin jotain. Mira hieman naureskellen vastasi, että miten me muka löydettäisiin sellainen Hollywoodista... Oh well... Siellä about jokaisessa kaupassa oli ainakin yksi hylly joka notkui kaiken mahdollisen fanikrääsän painosta. Onnistuttiin jättämään isoimmat ostokset kauppoihin koska sellaisten raahaminen keikalle ei olisi hirveän fiksua, mutta onneksi meillä on kuusi viikkoa aikaa niin ehditään kyllä takaisin montakin kertaa. Mukaan lähti ainoastaan Nälkäpeli -korvissetti, sekin puoliksi ostettuna koska kumpikin meistä harvemmin käyttää samoja korviksia molemmissa korvissa. Olikohan toi nyt edes selkeä lause, korvia vaan kaikkialla...
Lopulta alkoi taivallus kohti Whisky A-Go-Gota, joka sekin osoittautui sellaiseksi 4,5 kilsan rykäisyksi. Eipä siinä vielä mitään, mutta matkanvarrella pönötti sellainen mesta kuin Meltdown joka oli kai jonkinlainen nörttien luvattu maa tai ainakin yksi niistä. Voi että sitä kaikkea krääsän määrää! Pitää palata tutkimaan vielä paremmalla ajalla, koska kello oli jo tuossa vaiheessa melkein seitsemän ja meillä oli vielä reilusti matkaa itse keikkapaikalle...
Niin elikkäs. Whisky A-Go-Go. Otetaan Tavastia, poistetaan siitä baaripuoli ja puolet alakerrasta ja saadaan koolta se, mitä Whisky A-Go-Go on. Pieni neliönmuotoinen alakerta ja pikkuinen yläkerta, jossa oli jotain pöytiä ja fanisäläkoju. Ulkoasulta ei loppujen lopuksi edes mitenkään hirveän ihmeellinen, lukuunottamatta Jack Daniel's baaritiskiä, seinillä riippuvia rockstarbojen kuvia sekä lavaa, joka ei ollut sekään koolla pilattu. Allekirjoittanut kuitenkin piti mestasta juuri tällaisena, ilman mitään turhaa pröystäilyä. Ja se tekniikka! Ah ja voi.
Ja kun tulet Whiskyyn keikalle, et saa vain yhtä lämppäriä vaan koko kourallisen. Ensimmäinen (kai?) oli jo lauteilla kun saavuttiin ja täytyy sanoa, että vaikkei bändistä jäänyt käteen edes nimeä ihan hyvin ne onnistuivat meidän keikkafiiliksen nostattamaan.
Seuraavaksi lavalle nouseen bändin nimi taisi olla Moxy and infulence tai jotain sellaista. Miralla on niiden pleku joten voisin kysyä ja tarkistaa, mutten jaksa. No kyseessä oli kuitenkin bändi, joka muodostui kolmesta 17-19 -vuotiaasta tytsystä sekä varsin hämmentävästä rumpalijäbästä, jolla taisi ikää olla mittarissa 21 vuotta. Jos kaikki ihmiset maailmassa olisivat rokkareita, tuo rumpalidude olisi sen maailman nörtti. Näilläkin oli ihan hyvä meininki, ainakin kun huomioi tyyppien nuoren iän. Ja ehdottomasti parempi kuin yksikään likkabändi mitä on Suomessa joutunut todistamaan.
Seuraava lämppäri olikin sitten Chamber Sixx, jolle me oltiin jo etukäteen naureskeltu että mikä ihme pikkupoikien Nikki Sixx -pumppu tämä on olevinaan. Vaan ei... lavalla saapastelikin pari nelikymppistä kaljamahaista dudea, joista toinen ainakin yritti näyttää Nikki Sixxiltä, mutta siksi se jäi: yritykseksi. Näiden sankareiden seuraan liittyi perusjampan oloinen rumpali Britney Spears -paidassa, sekä basisti jolla oli koko keikan omat bileet omassa nurkassaan. Tuo basisti taisi olla koko bändissä ainut asia, jossa oli edes jonkinlaista katu-uskottavuutta. Sen saattoi päätellä jo pelkästään siitä lavalle lentäneestä pikkuhousuvuoresta sekä kunnon jöötikokoisesta (luultavasti kaksipäisestä) dildosta. Tämä on selkeästi bändistä se jamppa, joka saa kaikki naiset.
Viimeisenä lämppärinä saatiin se pakollinen tylsä hevibändi, joka ei kiinnostanut ketään. Edes niitä itseään ei tuntunut kiinnostavan, ovatko ne lavalla vai takahuoneessa vetämässä kaljaa. Ei ole edes bändin nimestä mitään hajua. Enimmän osan keikasta Mira mietti hiustenvärjäystä ja itse tökin ranteessani möllöttävää tammenterhoa, ihan vaan koska voitiin ja molemmat olivat kiinnostavampaa tekemistä kun bändin seuraaminen.
Lopulta tämä pakollinen tylsä hevibändi kipitti pois ja saatiin tietää, että seuraavaksi lavalle saataisiin jo illan pääpahikset. Kuten aina, viimeiset hetket tuntuivat kestävän loputtomasti juuri kun oli ehtinyt ihastella sitä, miten ripeästi bändi vaihtui toiseen illan edetessä. Lopulta tanner alkoi tömistä ja neljä tutunnäköistä heeboa ilmestyi lavalle vievien portaiden yläpäähän.
Ensimmäisen osan keikkaa tönötettiin joidenkin metriheikkien takana, mikä oli ärsyttävää koska nuo hädin tuskin eväänsä liikauttivat. Mikä on varsinkin meiksille ärsyttävää, koska hobitinmittaisena on varsin säälittävää jammata menemään kun edessä on joku tai jokin puolet pidempi. Onneksi toinen noista lähti porukoineen menemään muutaman ensimmäisen biisin jälkeen ja päästiin ryysäämään edemmäs. Tässä vaiheessa sitä vielä ajatteli, että onpa yllättävän rauhallista tämä jenkkiyleisö... vähänpä tiedettiin. Juuri kun oltiin vallattu uudet paikkamme ilmoille pärähti Guestlist ja sitten alkoikin jytistä. Koko yleisö pogosi ympäriinsä ja hyppi toistensa niskassa. Se oli sitä itseään! Vaan silti... vähänpä tiedettiin. Ylipäänsä aivan mieletön meno keikalla ja... huhhu.
Encorea edeltävistä hetkistä ei taida olla mitään erikoista kerrottavaa. Keikkahuuruja, keikkahuuruja ja lisää keikkahuuruja. Encoressa meille tarjoiltiin mm. uutta biisiä sekä Last call for alcohol, mikä on aina astetta jännempää kun jengiä aletaan kutsua lavalle. Yleensä tuossa vaiheessa on tottunut näkevään siellä bändin lisäksi pari onnellista fania, mutta tällä kertaa kun pari ekaa dudea oli lavalle poimittu käynnistyi jonkinlainen dominoreaktio kun puolet Whiskeyssa olleesta jengistä kelasi että “hei, mä kanssa”. Lopulta siellä lavalla tosiaan tönötti aika katras ihmisiä...
Kun tää jengi oli lapattu alas tulikin illan viimeisen biisin eli We don't celebrate sundaysin aika. Ja tässä vaiheessa koko lavanedusta muuttui jonkinlaiseksi tehosekoittimeksi kun jengi tosiaa vaan heitti rinksaa kuin karusellissa konsanaan. Joku myös stage divesi suoraan päin näköä ja allekirjoittaneella oli rilleissa pitelemistä ja tuo toinen otus onnistui siinä pyörteessä hukkaamaan huulikorustaan pallon. Vaan koska ei selkeästi oltu saatu niskaamme vielä tarpeeksi jengiä tuossa vaiheessa, bändin kiitellessä yleisöä Adde sniikkasi Jocken taakse ja viskasi sen suoraan meiksien päälle. Kahdesti.
"Miks mun kuvis aina joku photobombbaa?!"
Keikan loputtua ryysättiin suoraan pihalle koska koko Whiskey oli edelleen sekaisin kuin seinäkello, oli kuuma kuin saunassa ja lisäksi meillä oli aika matka taivallettavana, ennen kuin päästäisiin kotiin. Se alkoi hyppelemällä se 4,5 kilsaa metrolle, mutta hassua sinänsä matka kului paljon kepoisammin kuin aiemmin päivällä. Sitä ne keikkahuurut teettää. Yritettiin myös metsästää sapuskaa, mutta ainoa auki oleva paikka oli se samainen Subway jossa käytiin aiemmin päivällä. Uutta subia ei tehnyt mieli, joten ostettiin vain cokiset matkaan ja lähdettiin taivaltamaan metrolla kotia kohti.
Vaan eipä se ihan niin yksinkertaista ollutkaan. Pari ekaa linjaa menivät vielä nätisti, mutta sitten jäätiin jumiin Willowbrookiin kun Green line joka veisi meidät meidän kotipysäkille ei kulkenutkaan enää. Palloiltiin sitten aikamme siinä pihalla ja mietittiin, että mitä ihmettä nyt taas. Missään ei näkynyt ketään jolta olisi voinut kysyä neuvoa, ainoastaan yksi astetta hämärämpi dude siitä tsuippaili muttei sekään mitään tiennyt. Mira soitti myös LA:n taksipalveluun, mutta se sanoivat vain etteivät tee noutoja Willowbrookin metroasemalta. No well, ei oltaisi haluttukaan.
Red Wedding ja silleen!
Sattumalta spotattiin pari meksikolaista dudea, jotka olivat olleet metrossa samaan aikaan meidän kanssa ja painettiin sitten kysymään näiltä, että mitä tapahtuu ja miten päästään pois. Dudet olivat saman ongelman äärellä kuin mekin ja olivat soittaneet kyydin joltain toisesta taksipalvelusta. Tuo kyseinen niinikään meksikolainen taksikuski olikin jo kulmilla odottamassa ja lupasi viedä meidätkin kotiin samalla matkalla. Ahdettiin sitten kaikki perseemme autoon ja lähdettiin onnellisesti kohti kotejamme. Matkalla puhuttiin ainakin Suomesta... Ei mitenkään kauhea ylentävästi, sorry guys.
Kun oltiin nuo pari dudea vipattu kyydistä johonkin päin LA:ta ja painettiin kohti Torrancea kuski kertoi meille, että mesta josta oli meidät juuri noukkinut on todella vaarallista aluetta jolla on paljon kodittomia. Oltiin siinä vähän haavi auki että joo-o... Koko päivä oli kaikenkaikkiaan aika täräyttävä laskeutuminen Uudesta-Seelannista, jossa kaikki vaan rakastaa toisiaan, takaisin tähän kylmään ja julmaan maailmaan.
Kämpillä oltiin vihdoin ja viimein joskus neljän jälkeen. Pohdiskeltiin hetki, että mitä taas oikein tapahtui ennen kuin sammahdettiin.
Rapsuta, orja, tai kuolet.
Tänään on ollut taas vähän rennompi päivä ja ollaan pysytelty Torrancessa. Käytiin Del Amo -ostoskeskuksessa pyörimässä, syömässä pizzaa ja käytiin myös leffassa. Ja arvatkaa mitä? Kyseessä ei tällä kertaa ollut Hobitti vaan Imitation Game. Todettiin nimittäin, ettei olla Oscar -ehdokkaista nähty kuin pari hassua ja se asia pitäisi nyt korjata kun kerran ollaan samassa kaupungissa itse gaalan kanssa. Oikein hyvä leffa ja allekirjoittanut meni totaalisen sekaisin Benedict Cumberbatchista. Se ääni ja ne silmät ja poskipäät... eikun... asiatekstiä... joo.. gröhöm. Juu. Nauttikaa kun saatte leffan Suomeen joskus kuukauden päästä. Nyt pistetään merkintä pakettiin ja käydään nukkumaan, koska huomenna pitäisi taasen tsuikkailla Hollywoodin suuntaan. Son moro!
