Sinä, minä ja pikku Pummi!

Toissapäivänä ei tapahtunut mitään. Tietysti allekirjoittanut täytti vuosia ja sitä juhlistettiin lahnaamalla kotona katsomassa telkkarista tulevaa Marvel-maratonia, joka piti sisällään Avengersin, Thorin ja Captain American. Ja kaikki vissiin kolme kertaa. Eli sainpahan hei synttärilahjaksi viitisen minuuttia Richard Armitagea, not bad!
Käytiin me myös syömässä hampparit In-n-Out Burgerissa ja ne oli aika hjuvat! Ja jengiä oli sikana liikkeellä.

Eilen sitten olikin jännittävämpi ja reilusti tuskaisempi päivä. Herättiin joskus yhdeksän aikoihin, heitettiin vaatteet niskaan ja rynnättiin Starbucksiin hakemaan ruokaa ja kahvia. Jouduttiin tosiaan vaan hakemaan ne sieltä, koska mesta oli täynnä jengiä eikä mahduttu istumaan mihinkään. Jäätiin sitten syömään puiston penkille nom-nom-juusto-hedelmä-crackers-sekoituksiamme. Ja Willua hermostutti mun puolesta niin paljon että se viskoi kahvinsa pitkin puistoa.. twice.

Viimeinen ehtoollinen

Aikamme sapuskaa mutusteltuamme, lähdettiin sitten bussilla kohti Long Beachia. No nyt muistatte ehkä aikaisemmista merkinnöistä että käytiin "randomisti" pari kertaa Long Beachilla aikaa tappamassa.. No ei kyse ollut ihan randomeista kerroista vaan visitoitiin Kari Barba's Outer Limitsissä varaamassa aikaa tatuoinn(e)ille.

Silloin ekalla kerralla kun käytiin, käytiin vain hölisemässä Matt-nimisen duden kanssa siitä että haluttaisiin tatuoinnit ja saatiin selailla Outer Limitsin artistien kirjasia ja valita mieleisemme artisti. Päädyttiin sitten molemmat portrait-tatuointeihin erikoistuneeseen Jhoniin, jolle sitten varattiin keskusteluaika seuraavaksi päiväksi. Jhonin kanssa puhuttiinkin sitten siitä että haluaisin tatuoinnin oikeaan jalkapöytääni, mihin herra rohkaisevasti totesi että se on "the most painfull spot in a human body". Nyökkäilin siinä vaan että joojoo ei mitää, kyl mä kestän. Ja tämän jälkeen alettiinkin metsästää oikeaa kuvaa, minkä haluaisin. Lopulta päädyttiin sitten varaamaan aika parin viikon päähän, minkä jälkeen lähtiin Willun kanssa himaa kohden.

Ainiin! Hauskaa on se että Matt meni kirjoittamaan mun varauspaperiin Gollumin sijaan "Gobum" ja nyt ollaan naurettu GoBumia koko kaks viikkoa. Mene pummi? Okei thanks. Ja sitten eilen toisessa paperissa luki Golem... Matt.. vähän yritystä hei!

Gobum!

Eilen sitten tosiaan tassuteltiin Outer Limitsiin, puhuttiin vielä hetkonen Klonkusta Jhonin kanssa ja pistettiin kuva vielä kerran uusiksi. Alunperin jalkaan oli tarkoitus tulla koko Klonkku, mutta päädyttiin sitten vaan naamaan jotta pystyttäisiin keskittymään yksityiskohtiin paremmin. Kyllä Jhon ehdotti sitäkin että vaihdettaisiin paikkaa, mutta pitäydyin tässä most painfull spotissani.

Kun mallikuva saatiin iskettyä nahkaani.. Jhon lähti syömään ja jäätiin kuin knallit kalliolle hetkeksi. Ei siinä mitään, Jhon palasi hyvin nopeasti ja alkoi pistämään kaikkea kuntoon. Samalla joku toinen mestan artisti tuli siihen hehkuttamaan kuinka Gollum on siisti ja jouduttiin sitten selittämään yhteisvoimin Jhonille että onko Gollum hyvä vai paha hahmo ja mitä sormus tekee. Tämä toinen artisti sitten huomautti siitäkin kuinka mun on kuulemma vaan pakko laittaa toiseen jalkaan joskus joko kala tai sormus. Njaa jää nähtäväksi sitten.

Half way there!

Ah niin! Siinä pölistessämme, Jhon myös kertoi kuinka oli vahingossa sattunut Hollywoodiin samana päivänä kun siellä oli Battlen ensi-iltakarkelot ja jäänyt sinne sitten randomisti seisoskelemaan ja ihmettelemään mitä tapahtuu. Ja päätynyt sitten kaikkien näyttelijöiden kanssa yhteiskuviin ja ties mitä. Näinkö kohtalo taas iskee meitä munille? Melkein oltiin kateellisia. Siis melkein. Ei yhtään siis. Jos, niin korkeintaan ihan pikkasen. Ja se raukka ei tunnistanut sieltä kuin Orlando Bloomin...

.. ja sitten se valkoinen muste...

Lopulta sitten alkoi nakutus. Ja hämmennyin ensin melkoisesti, koska se ei tuntunut oikeasti missään! Ehdin jonkun aikaa miettiä paria asiaa; kusettiko Jhon minua sille painfull spotillaan?  Iskikö joku puudutusainetta koipeeni ilman että tajusin? Miksi mun pikkuvarvasta kutittaa ihan sairaasti?
Ensimmäiset 2-3 tuntia menikin aika mukavasti hieman aika-ajoin nipistellen. Mutta sitten taas se katala viimeinen tunti iski ja tajusin että Jhon ei kusettanut, kukaan ei iskenyt puudutsainetta koipeeni ja kyllä, pikkuvarvasta kutittaa koska jalka on tosiaan täynnä hermoja. Willulla oli tosin hauskaa. Mulla ei siinä kohtaa enää niinkään.

Photobottom! hehe

Kyllä, jalkapöytään tatuoinnin ottaminen sattuu ihan saatanasti. Tatuointia alettiin tekemään jalkaterästä eli tuosta varpaiden juuresta, jossa ei tuntunut miltään. Mutta mitä ylemmäs sitä sitten noustiin, sitä enemmän jalka oli vain nahkaa, luuta ja niitä hermoja.. Ja sitä tuskaisammaksi homma muuttui. Ehdollistuin myös siihen että eniten suriseva neula aiheuttaa myös eniten kipua, joten aina kun se pärähti päälle niin valmistauduin jo siihen että kooohta sattuuu! Ja sitten se saatanan "valkoinen muste", joka isketään aina viimeiseksi. Vihaan sitä, koska se sattuu niin pirusti.. Mutta ah kun se tuo nätin lisän tatuointiin. En vaihtaisi sitä.

Lopulta neljän tunnin taiston jälkeen, Jhon ilmoitti vain että "done!" ja hymyili sitten pirullisesti kun meiksi siinä kokosi itseään pöydällä. Eipä siinä, oikein oikein kaunis Klonkku koivessa lohdutti kyllä! On se vaan niin nätti. Matt tuli sitten katsomaan lopputulosta ja totesi että on kyllä makee, mutta että hän ei ottaisi noin isoa tatuointia jalkapöytään. Ehkä pienen, mutta ei niin isoa. Ja Jhon oli samaa mieltä. Olihan se aika.. kiva kuulla kahdelta isolta mieheltä näin jälkikäteen että ne ei suostuisi samaan. Ei se nyt niiiiin paljon sattunut, miehet hyvät!! Hah!

Valmis dude koivessani. Gobum, Golem, Klonkku, Pummi.. rakkaalla lapsella monta nimeä.

Jhon sitten otti vielä pari kuvaa Klonkusta minkä jälkeen ohjeisti vielä perushoito-ohjeet.. Kertoen myös ettei saisi nyt kävellä iiihan kamalan paljoa, koska on aika liikkuvaisessa paikassa nyt sitten. Pitänee siis maata tässä nyt vaan vuodepotilaana pari päivää ennen kuin torstaina on sitten pakko nostaa perse ylös penkistä. Mut hei! Aivan törkeen siistiä! No regrets! On se vaan komea mies koivessa.

Vähän tähän loppuun taustaa; Klonkku nyt edustaa nimenomaan LotRia ja sitä miten se on vaikuttanut mun elämään. Opettanut kaikkea, osoittanut suunnan elämässä.. ohjannut elokuva-alalle ja no, oikeaan suuntaan. Alunperin tarkoitus oli laittaa sille sormus käteen ja pistää se sneekyilemään eteenpäin, mutta noh.. ideat muuttuu mutta perustarkoitus pysyy. Klonkku lisäksi kuuluu nimenomaan jalkaterään, koska se edustaa myös eteenpäin menemistä. Siinä teille syvällisyyttä! Hah! Nyt meen pitämään Luihua hyvänä, heippa!

They say we are what we are

Moi, tässä me taas! Ei me oikeastaan olla mitään erikoisjännää tehty (ei edes perusjännää), mutta päätettiin nyt kuitenkin vähän ilmoitella itsestämme. Täällä ollaan nyt lauantai-iltapäivässä ja nousevan kauhun vallassa, koska huomenna on Super Bowl -sunnuntai mikä tarkoittaa sitä, että kaikki jenkit sekoaa ja bilettää koko sielun kyllyydestä samalla kun me ei tajuta mistään mitään.

Keskiviikkona lähdettiin käymään Long Beachilla... syystä mitä me ei oikeastaan tiedetä. Hassua on, että päädyttiin sinne vielä seuraavana päivänä jostain käsittämättömästä syystä uudelleen. Long Beach on selkeästi vähän kuin paikallinen Christchurch, koska ollaan sielä vähän väliä ilman mitään pätevää syytä... Löydettiin me joku nörttikauppa sieltä ja Mira osti Pacific Rim -figun... mut kuulemma se tarvii vielä toisen et voi leikkiä miten jättibottia matsaa hirviötä vastaan tai jotain. Lisää Long Beach visiittejä siis tiedossa... (Miran kommentti: "Paskaa puhut!" ...ehehhehe.... bling... lisää tästä joskus... jännittäkää...)

Ensimmäisen Long Beach reissun jälkeen jäätiin Del Amon kohdalla bussista pois ja painettiin katsomaan Into the Woodsia, jolla on Oscareissa kolme ehdokkuutta. Painettiin saliin tietämättä oikeastaan mistään mitään ja hämmennyttiin heti alkuun, koska kaikki trailerit olivat sarjaa perseilyleffat ja mietittiin siinä, että mitä ihmettä me ollaan tultu katsomaan. Itse leffa olikin sitten no aika... no... juu-u. Kun lopputekstit pärähti ruutuun oli jäljellä vain yksi kysymys: "Mitä vittua?". No oli meillä siinä leffassa sentään Johnny Depp (joka lahdattiin pois about viidessa minuutissa...oho, spoiler), Meryl Streep (joka sai Oscar -ehdokkuuden vain koska on Meryl Streep, kaikella kunnioituksella tietty), Daniel Huttlestone (se söpö pikkupoika Les Misistä) ja James Corden (joka on ollut siis pienenpienessä osassa Doctor Whon jaksoissa The Lodger ja Closing Time, mut hei... se on silti ollu Doctor Whossa, tää on aina cool...)

Torstaina selvittyämme kotiin toiselta Long Beach reissultamme ei tehty about muuta kun syötiin, sitten meille tulikin jo kiire painaa taas kerran Del Amoon, tälle kertaa katsomaan Game of Thronesin neloskauden kahta viimeistä jaksoa ja vitoskauden preview'n ensiesitystä IMAX:ina. Kiire tuli, koska 300 ensimmäistä saisi pienet GoT -julisteet kaupan päälisiksi. Ei meillä varmaan loppujen lopuksi kiiruhtaa olisi tarvinnut, mutta ainakiin saatiin julisteet! Jee!

GoT itsessään oli cool leffateatterissa katsottuna, mutta se tuskin teki kaikkea oikeutta IMAXille. Vaikea sanoa kun ei ole mihin verrata, mutta näin me uskotaan ja oikeastaan myös toivotaan. Pitää jokin IMAX-leffa kyllä vielä katsoa näiden jäljellä olevien viikkojen aikana tai kyllä kehtaa edes tulla takaisin Suomeen.

Perjantaina me (ylläri pylläri) raahattiin perseemme taas kerran leffateatteriin katsomaan tällä kertaa Big Hero 6 ja American Sniper. Loppujen lopuksi saatiin kyyti Del Amolle meidän kämppikseltä Kristieltä, joten meille jäi hyvin aika istua kahville... Ja päädyttiin johonkin hienosto kahvilaan. Jossain ihme suomalaispaniikissa ei kehdattukaan tilata pelkkiä kahveja vaan päädyttiin tilamaan tuopilliset (kyllä, tuopilliset) pirtelöä. Hyvää oli, mutta ne vaan jatkui ja jatkui, eivätkä tuntuneet koskaan loppuvan... Pirtelöähkyssä kelpasikin raahata ruoto leffateatterin penkkiin.

Big Hero 6 oli ehdottomasti tämän vuoden puolella katsotuista leffoista paras (jos siis Hobitin uudelleenkatsomisia ei lasketa...). Jos nyt enempiä spoilaamatta annetaan siitä muutama sana, miksi se oli niin täydellinen: nörttiys, bromance, hippinörtti, supersankarit, "There's nothing better than free food!" ja... niin. Menkää katsomaan kun se saadaan Suomeen joskus. Tää oli just se leffa mikä me tässä hetkessä tarvittiin. Kuvasi vaan meidän reissua jotenkin niin osuvasti silleen vaivihkaisen ovelan salakavalasti.

American Sniper taas... nooooooh... ei se huono leffa sinänsä ollut, mutta jos olet yhden leffan nähnyt Irakin sodasta jenkkinäkökulmasta kerrottuna, olet nähnyt tämän. Tääkin leffa taisi perustua tositapahtumiin jostain jenkkiläisestä sotasankarista ja sen kyllä aisti niin itse elokuvasta, kuin myös ympärillä olevasta jengistä joka tuntui koostuvan kunniallisista ja isänmaallisista amerikkalaisista. Porukka hurrasi ja elokuvan lopputekstien aikana saatiin vielä jotkut säälittävät aplodit yleisöltä. Okei, Hobitin ensi-illassa jengi taputti. Game of Thronesin ensi-illassa (tai mitä termiä tästä nyt pitäisi edes käyttää) jengi taputti. Nämä ovat vielä ymmärrettäviä tilanteita, mutta tuo oli vain... pelottavaa. Kyseinen leffa on kuitenkin pyörinytkin Jenkkilässä jo jonkin aikaa... Joo et no. En nyt oikein tiedä pitäisikö suositella vai ei. Jos tykkäät sotaleffoista, mene ihmeessä. Jos et, älä edes harkitse.

Mitään muuta kerrottavaa meillä ei sitten olekaan! Jonkinlaista suunnitelmaa ollaan yritetty kursia kasaan, mutta sanottaneenko, että aikataulut tuppaavat muuttumaan melkein kuin itsekseen. Ensi viikolla kyllä tehdään jotain jännempää! Jokunen Oscar -ehdokas on vielä katsomatta, mutta suurin osa noista on Jenkeissä jo tullut ja mennyt jotenka... Kunhan olisi edes joitain ehdokkaita nähtynä, kun on itse gaalan aika!

Mut jee, katsellaan mitä tapahtuu. Sehän nähtiin jo Uudessa-Seelannissa, ettei meitä ja suunnitelmallisuutta ole luotu yhteen... Go bum!