sunnuntai 1. helmikuuta 2015

They say we are what we are

Moi, tässä me taas! Ei me oikeastaan olla mitään erikoisjännää tehty (ei edes perusjännää), mutta päätettiin nyt kuitenkin vähän ilmoitella itsestämme. Täällä ollaan nyt lauantai-iltapäivässä ja nousevan kauhun vallassa, koska huomenna on Super Bowl -sunnuntai mikä tarkoittaa sitä, että kaikki jenkit sekoaa ja bilettää koko sielun kyllyydestä samalla kun me ei tajuta mistään mitään.


Keskiviikkona lähdettiin käymään Long Beachilla... syystä mitä me ei oikeastaan tiedetä. Hassua on, että päädyttiin sinne vielä seuraavana päivänä jostain käsittämättömästä syystä uudelleen. Long Beach on selkeästi vähän kuin paikallinen Christchurch, koska ollaan sielä vähän väliä ilman mitään pätevää syytä... Löydettiin me joku nörttikauppa sieltä ja Mira osti Pacific Rim -figun... mut kuulemma se tarvii vielä toisen et voi leikkiä miten jättibottia matsaa hirviötä vastaan tai jotain. Lisää Long Beach visiittejä siis tiedossa... (Miran kommentti: "Paskaa puhut!" ...ehehhehe.... bling... lisää tästä joskus... jännittäkää...)


Ensimmäisen Long Beach reissun jälkeen jäätiin Del Amon kohdalla bussista pois ja painettiin katsomaan Into the Woodsia, jolla on Oscareissa kolme ehdokkuutta. Painettiin saliin tietämättä oikeastaan mistään mitään ja hämmennyttiin heti alkuun, koska kaikki trailerit olivat sarjaa perseilyleffat ja mietittiin siinä, että mitä ihmettä me ollaan tultu katsomaan. Itse leffa olikin sitten no aika... no... juu-u. Kun lopputekstit pärähti ruutuun oli jäljellä vain yksi kysymys: "Mitä vittua?". No oli meillä siinä leffassa sentään Johnny Depp (joka lahdattiin pois about viidessa minuutissa...oho, spoiler), Meryl Streep (joka sai Oscar -ehdokkuuden vain koska on Meryl Streep, kaikella kunnioituksella tietty), Daniel Huttlestone (se söpö pikkupoika Les Misistä) ja James Corden (joka on ollut siis pienenpienessä osassa Doctor Whon jaksoissa The Lodger ja Closing Time, mut hei... se on silti ollu Doctor Whossa, tää on aina cool...)


Torstaina selvittyämme kotiin toiselta Long Beach reissultamme ei tehty about muuta kun syötiin, sitten meille tulikin jo kiire painaa taas kerran Del Amoon, tälle kertaa katsomaan Game of Thronesin neloskauden kahta viimeistä jaksoa ja vitoskauden preview'n ensiesitystä IMAX:ina. Kiire tuli, koska 300 ensimmäistä saisi pienet GoT -julisteet kaupan päälisiksi. Ei meillä varmaan loppujen lopuksi kiiruhtaa olisi tarvinnut, mutta ainakiin saatiin julisteet! Jee!

GoT itsessään oli cool leffateatterissa katsottuna, mutta se tuskin teki kaikkea oikeutta IMAXille. Vaikea sanoa kun ei ole mihin verrata, mutta näin me uskotaan ja oikeastaan myös toivotaan. Pitää jokin IMAX-leffa kyllä vielä katsoa näiden jäljellä olevien viikkojen aikana tai kyllä kehtaa edes tulla takaisin Suomeen.


Perjantaina me (ylläri pylläri) raahattiin perseemme taas kerran leffateatteriin katsomaan tällä kertaa Big Hero 6 ja American Sniper. Loppujen lopuksi saatiin kyyti Del Amolle meidän kämppikseltä Kristieltä, joten meille jäi hyvin aika istua kahville... Ja päädyttiin johonkin hienosto kahvilaan. Jossain ihme suomalaispaniikissa ei kehdattukaan tilata pelkkiä kahveja vaan päädyttiin tilamaan tuopilliset (kyllä, tuopilliset) pirtelöä. Hyvää oli, mutta ne vaan jatkui ja jatkui, eivätkä tuntuneet koskaan loppuvan... Pirtelöähkyssä kelpasikin raahata ruoto leffateatterin penkkiin.


Big Hero 6 oli ehdottomasti tämän vuoden puolella katsotuista leffoista paras (jos siis Hobitin uudelleenkatsomisia ei lasketa...). Jos nyt enempiä spoilaamatta annetaan siitä muutama sana, miksi se oli niin täydellinen: nörttiys, bromance, hippinörtti, supersankarit, "There's nothing better than free food!" ja... niin. Menkää katsomaan kun se saadaan Suomeen joskus. Tää oli just se leffa mikä me tässä hetkessä tarvittiin. Kuvasi vaan meidän reissua jotenkin niin osuvasti silleen vaivihkaisen ovelan salakavalasti.


American Sniper taas... nooooooh... ei se huono leffa sinänsä ollut, mutta jos olet yhden leffan nähnyt Irakin sodasta jenkkinäkökulmasta kerrottuna, olet nähnyt tämän. Tääkin leffa taisi perustua tositapahtumiin jostain jenkkiläisestä sotasankarista ja sen kyllä aisti niin itse elokuvasta, kuin myös ympärillä olevasta jengistä joka tuntui koostuvan kunniallisista ja isänmaallisista amerikkalaisista. Porukka hurrasi ja elokuvan lopputekstien aikana saatiin vielä jotkut säälittävät aplodit yleisöltä. Okei, Hobitin ensi-illassa jengi taputti. Game of Thronesin ensi-illassa (tai mitä termiä tästä nyt pitäisi edes käyttää) jengi taputti. Nämä ovat vielä ymmärrettäviä tilanteita, mutta tuo oli vain... pelottavaa. Kyseinen leffa on kuitenkin pyörinytkin Jenkkilässä jo jonkin aikaa... Joo et no. En nyt oikein tiedä pitäisikö suositella vai ei. Jos tykkäät sotaleffoista, mene ihmeessä. Jos et, älä edes harkitse.


Mitään muuta kerrottavaa meillä ei sitten olekaan! Jonkinlaista suunnitelmaa ollaan yritetty kursia kasaan, mutta sanottaneenko, että aikataulut tuppaavat muuttumaan melkein kuin itsekseen. Ensi viikolla kyllä tehdään jotain jännempää! Jokunen Oscar -ehdokas on vielä katsomatta, mutta suurin osa noista on Jenkeissä jo tullut ja mennyt jotenka... Kunhan olisi edes joitain ehdokkaita nähtynä, kun on itse gaalan aika!

Mut jee, katsellaan mitä tapahtuu. Sehän nähtiin jo Uudessa-Seelannissa, ettei meitä ja suunnitelmallisuutta ole luotu yhteen... Go bum!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti