keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Ehkä hänet on luotu lentämään ettei sulata tie hänen kenkiään

Taas vähän kertomusta perus arjestamme, koska mitään superjännää ei vieläkään ole tapahtunut. Ei sinänsä ettäkö se siis huono juttu olisi! Ollaan tehty kaikkea kivaa muttei oikein mitään sellaista mikä kiinnostaisi ketään. Noh, tänään syötiin pizzaa ja se nyt tietysti kiinnostaa kaikkia! Selitänpä nyt kuitenkin taas aikani kuluksi parista viime päivästä.


Eli mihinkäs me jäätiin viime kerralla.. Ah! Super Bowl! No se meni yllättävän rauhallisissa merkeissä ja ilmeisesti isot bileet oli jossain muualla kun meidän pienen lähiömme kaduilla. Tiedä sitten millaiset bileet jossain Downtownissa tai Hollywood boulevardilla on ollut, mutta täällä oli hiljaista! Talomme teineillä tosin oli jotkut valvojaiset mutta eipä me häiritty niitä eikä ne meitä, joten sekin meni rauhaisasti. Perin hämmentävä kokemus siis kaiken kaikkiaan!


Entäs mitä me tehtiin Super Bowlin aikana? No me paettiin leffaan, koska ei tuo.. jalkkis.. nyt oikein kiinnostanut. Käytiin katsomassa Birdman kun löydettiin Torrancesta toinenkin leffateatteri, joka kaiken lisäksi on lähempänä kuin tuo Del Amo Fashion Centerissä oleva. Sinne sitten dallailtiin ja oltiin aika paljon etuajassa joten saatiin lahnailla yhdessä nurkassa hetki. Jännää muuten miten jenkkien leffateattereissa on tapana että liput myydään aina rakennuksen ulkopuolella ja liput revitään heti sisään kävellessä. Sitä voisi siis periaatteessa livahtaa mihin tahansa saliin jos olisi niin nilkki että viitsisi ostaa halvimman mahdollisen näytöksen lipun ja sitten mennä johonkin kalliimpaan 3D-leffaan vaikka. Onneksi me ei olla niin nilkkejä.



Mitä sitä nyt sanoisi Birdmanista? Mun mielestä se oli aivan tajuttoman hyvä ja tykkäsin. Willu taas sanoi että oli se hyvä, muttei mennyt oscar-ehdokkaissa The Imitation Gamen ja Theory of Everythingin ohi. Into the Woodsin se kyllä kuulemma pesi mennen tullen, haha. Birdman oli kuitenkin.. No parissa kohtaa sai olla taas että mitä hittoa, mutta se tuntuu olevan tämän oscar-vuoden joku teema. Hyvässä mielessä siis! Hauska leffa kuitenkin, suosittelut sen suhteen!


Koska mitään erikoisempaa ei nyt ole pälistävänä niin kerrottakoon että löydettiin uusi vakiokuppila tuosta läheltä. Aluksi tallusteltiin aina puolet kauempana olevaan Starbucksiin eikä siinä mitään, koska hyvää ja halpaa kahvia. Mutta sitten eräänä päivänä teki mieli donitsia ja mentiin sellaisia ostamaan ja tajuttiin että huu! Kyseisestä Donut-mestasta saa myös kahvia ja sellainen jäätävän kokoinen kannu maksaa vaan 1,45 dollaria. Voitte arvata että Starbucks jäi komeasti kakkoseksi ja yleensä jos käydään siellä nykyään, käydään ostamassa jotkut herkkukahvit illalla kotiin valuessa. Sellaiset, jotka ei saa meitä pärisemään niin pahoin kuin tuo aamuinen peruskahvi. Tänään tosin käytiin Donutissa iltakahvillakin. Ja nyt muuten pärisee.


Noh, mitäs me nyt sitten tehtiin eilen.. Ah! Käytiin uudemman kerran Chinese Theatressa aka Dolby Theatressa pitämässä pieni leffamaratoni. Se kun taitaa olla tällä hetkellä Losin ainoita teattereita, jotka yhä pyörittää The Grand Budabest Hotelia. Oli muuten sekin varsin hauska ja hyvän mielen leffa omalla oudolla avallaan! Ja voi Ralph Fiennes, I love that man. Kyseisessä leffassa oli muuten kaksi meidän lapsuuden pääpahista ja niillä oli joku häiriintynyt suhde, tietääkö joku ketkä on kyseessä?



Ja toinen leffa oli sitten One Last Time eli Hobitti koska pitihän se nyt käydä Chinese Theatressa katsomassa! Voi jytinä soikoon niitä ääniä ja siis vaikka olikin vain 2D niin ah sitä kaunista kuvaa! Oli hyvä aloittaa tämä Hobitti Embassylla ja päättää se Chinese Theatreen. No regrets! Tuomitkaa jos haluatte, ei kinosta! Ha!


Tuossa leffojen välissä sitten käytiin syömässä salaatit ja koska nörttikauppojen kuningas tönötti siinä vieressä niin käytiin myös siellä pyörähtämässä. Mitään suuren suurta ei tosin lähtenyt mukaan, mutta kassalla työskentelevä neitokainen onnistui hämmentämään meitä kertomalla kuinka sen suuri unelma on päästä joskus muuttamaan Suomeen! Oltiin siinä sitten että voi kuule, me vaihdettaisiin paikkaa koska vaan! Oikein hauska turinatuokio, joskin edelleen hieman hämmentää että mitä ja miksi.. Mutta kai se luulee että Suomessa on aina talvi ja nättiä tai sitten kesä ja aurinkoista. Poor girl.


Okei! Sitten tähän päivään. Tänään ajateltiin ensin että vain lahnaillaan koko päivä ja illasta käydään pizzalla, mutta sitten päätettiinkin extemporena lähteä käymään Redondo Pierillä. Siellä kun oli pizzapaikka myöskin, joskin saatiin huomata että siellä oli riehunut tulipalo ja moinen pulju oli tällä hetkellä kiinni. Pyörittiin kuitenkin aikamme tuolla jäätävän kokoisella "jenkkilaiturilla", käpöteltiin hieman rantaa pitkin ja lähdettiin sitten Del Amoon syömään sitä pizzaa. Oikein hyvä päivä siis takana!


Eipä kai tässä muuta sen ihmeempää. Ei muuten taideta päästä oscareita todistamaan lähellekään punaista mattoa, mutta mennään varmaan tonkimaan sinne läheisyyteen josko Benedict ilmestyisi jostain. Joten jos oscareissa tapahtuu jotain hämminkiä ja turvamiehet syöksähtelee pitkin mattoa, voitte olla varmoja että me ollaan tehty jotain pahasti väärin. Pistäkää korttia vankilaan sitten, hahha! Juu ei muuta, moi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti