 |
| Auringonnousu Christchurchissa |
Meidän uusi vuosi oli no... ainakin ikimuistoinen. Edellisessä merkinnässä julistimme kovasti juhlistavamme uutta vuotta pizzan merkeissä ja niin me tehtiinkin, mutta päädyimme onkimaan pizzamme Tekapon supermarketin pakastealtaasta ja lämmittämään ne leirintäalueen keittiötiloissa, koska jokaikinen ravintola tuntui menevän yli suunnittelemamme pizzabudjetin... Mutta eipä sillä, oli tuo ehdottomasti paras pakastepizza mitä on tullut pupellettua.
 |
| Tämä kisu on Nelsonilainen! |
Uuden vuoden yö oli kylmin mitä ollaan tähän asti teltassa vietetty. Tutistiin jo illasta niin, että kiedottiin itsemme vaatekerroksiin aika pian sen jälkeen kun kellon viisarit olivat viipottaneet puolenyön ylitse. Sen verran puskassa oltiin taasen, ettei mitään isompia rakettihulabaloota päästy todistamaan, mutta jokunen kissanpieru ja isompikin raketti suhahti meidänkin näköpiirissämme. Raketit jäivät kuitenkin aika kevyesti tähtien varjoon, joka Tekapolla on kuulemma upeimpia maailmassa.
 |
| .. Mutta tämä oli meitä vastassa kun rantauduttiin Tekapoon. |
By the way, tuon Tekapon leirintäalueen respassa pyöri kisuja! Siinä oltiin sydämen kuvat silmissä ja lässytettiin kuin parhaatkin kukkahattumammat konsanaan, eikä oltaisi varmaan tajuttu vaikka respadude olisi veloittanut meiltä uudelleen jo maksetun telttapaikan hinnan.
Mut siis, selvittiin hyisestä yöstä vaikka pyllyt huurtuivat kuin Thranduililla konsanaan. Aamulla meitä tervehtikin jo mukava auringonpaiste, jonka lämmössä oli mukava kelliä samalla kun odoteltiin Christchruchiin menevää bussia. Itse matkasta ei kai sen enempää ole sanomista... paitsi se, että ohitettiin joku mäennyppylä jolla kasvoi tammia. Me nyt friikataan tietyistä syistä nykyisin joka kerta kun nähdään jossain tammi, mutta nyt friikattiin kahta kauheammin kun bussikuskidude mainitsi, että tammet oli istutettu kyseiselle paikalle niiden sotilaiden muistoksi, jotka eivät palanneet sodasta kotiin. Ei saatu mitään mieleyhtymiä tai mitään köh...
Christchurchissa sattui kaikkea jännää. Menimme tutulla bussilla tutulle leirintäalueelle, jossa respatäti muisti meidän turvonneet turvat ja kyseli missä oltiin viimeiset pari viikkoa lyllerretty. Muutama sana siinä vaihdettiin ja tuon kivuttoman alun jälkeen Christchurch heitti niskaan ensimmäisen haasteen ja pakotti meidät vääntämään teltan pystyyn armottomassa puhurissa. Saatin hökötys lopulta seisomaan ja viskattiin tavarat sikinsokin sisälle, eipähän teltta sen painon myötä enää mihinkään hievahtanut. Miksikö sikinsokin? No meillä oli hmm... sovittu tapaaminen toisaalla kaupungissa jonne sitten viipotettiin tuli pyllyissä eikä edes ehditty hupelimia kunnolla lataamaan. Seuraava vuorokausi saatiinkin sitten jännäillä mitenkä pitkälle se akku riittänee...
 |
| The Ringmaker! |
Joskus puolilta öin raahauduttiin tutisevina myttyinä takaisin teltalle ja tsekkailessamme paikallisbussien aikatauluja iski nyrkin lailla naamaan tieto, ettei meidän kotihuudeilta lähtisi bussia tarpeeksi aikaisin, että varmasti ehdittäisiin. Ainut vaihtoehto oli talsia about puolentoistakilsan päähän toiselle pysäkille, josta lähtisi bussi siinä varttia yli kuuden keskustan suuntaan. Eihän se puolentoistakilsan kävely sinänsä mitään, mutta muistakaapa taasen että meistä kumpikin raahaa messissä sellaista 30 kilon tavaraläjää jotenka ei sitä ihan hetkessä perille polkaista. Lisäksi pitäisi purkaa teltta ja sulloa se jo valmiiksi pinkeään matkalaukuun.
Päätettiin sitten jättää kaikki perinteisen iltatoimet tekemättä ja ahtaa itsemme miten sattuu sinne kaiken kaman sekaan, jota ei oltu järjestetty edes sen verran mitä yleensä. Jauhettiin tyhmiä juttuja, syötiin liki kaikki safka mitä meiltä löytyi ja saatettiin torkahtaakin hetkeksi, kunnes puoli viiden aikaan alettiin laittaa leiriä pakettiin ja lähdettiin ryömimään kohti bussipysäkkiä. Loppujen lopuksi oltiin perillä reippaasti etuajassa, mutta ainakaan ei tarvinnut sen enempää stressipyllyillä ehdintäänkö vaiko ei. Siinä taapertaessamme pääsimme todistamaan auringonnousua, joka sai olon tuntumaan siltä ettei tässä turhan tähden aamulla viiden ja kuuden välillä ryömitty pitkin Christchurchin katuja.
Seitsemältä pääsimme lopulta painamaan InterCityn bussilla kohti Blenheimiä, jossa vaihdettaisiin bussia ja jatkettaisiin kohti Nelsonia. Osa matkasta meni torkkuessa, mutta välillä piti myös vähän nauttia upeista maisemista. Niitä katsellessa tuli allekirjoittaneelle vähän haikea fiilis. Etelä-Saari on nyt jäämässä taakse, vajaa kolme viikkoa täällä on tarvottu ja mukaan on tarttunut rutkasti hienoja muistoja. Vaikka aikataulujen ja säiden takia onkin välillä saanut jänittää, tuntee sitä itsensä todella onnekkaaksi kun on saanut kokea tämän kaiken. Haikeudesta huolimatta on kuitenkin eräänlainen kotiinpaluufiilis, koska Wellington häämöttää vain parin päivän päässä... Mutta siitä lisää tuonempana, ei kaikkea tässä vaiheessa spoilata...
Matkalla pysähdyttiin Kaikourassa pienellä tauolla, jonka aikana riennettiin tuttuun Why Not Cafeen josta nappasimme mukaamme pizzaslicet ja cappucinot. Ai että, WNC:n viiden dollarin pizzasliceja on nyt jo ikävä.
 |
| "Se kirkko mikä on kaikissa Uusi Seelanti-kuvissa" |
Joskus hieman ennen kolmea löydettiin itsemme Nelsonista ja lähdettiin palloilemaan hostellille. Taas vaihteeksi ehkä hämmentävin kokemus hetkeen. Ensinnäkin pihalla on uima-allas ja hot tub kuin missäkin luksushotellissa konsanaan, ilmaista safkaa tarjolla kahdesti päivässä ja lisäksi käsiimme iskettiin paketit nuudelia ja rannekkeet, jotka saa meidät tuntemaan kuin oltaisiin mielisairaalapakolaisia tai jotain. Lisäksi hämmennyttiin kun meidän ryhmämajoitushuoneesta löytyi läjä miestenvaatteita sekä yksi ilmielävä mies. Täällä ei ilmeisesti tunneta minkäänlaisia sukupuolirajoitteita... No, alkuhämmennyksen jälkeen oltiin vaan, että "okei, fine" ja suunnattiin keskustaan palloilemaan.
Keskustassa kipaisimme i-sitessa pohtimassa, miten viihdyttäisimme itseämme huomenna. Löydettiin myös Jens Hansenin pulju, eli sen duden joka takoi aikoinaan 40 sormusta LotR:ia varten. Putiikki oli tältä päivältä jo kiinni, mutta kökittiin kuitenkin aikamme siinä ulkopuolella kuolaamassa kunnes alkoi tehdä mieli kahvia ja mentiin pois.
 |
| PIZZAAAAH |
Nyt lahnaillaan meidän hippihostellissa ja kohta pitää varmaan raahautua tutimaan, ettei herätä huomenna siihen, että kaikki hipit ovat syöneet kaiken ilmaisen safkan.
ps. ei ole järkkärikuvia koska järkkäri on kuollut Wellingtoniin saakka. Saatte siis tyytyä vanhaan kunnon spämmiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti