And you see the things they never see

Tervehdys Rotoruasta tyypit! Päälle kuukauden kierreltyämme pitkin ja poikin tie toi takaisin tänne, koska viimeksi vaan feilattiin kaikki mahdollinen Rotorua-aktiviteetti. Niinpä uusi yritys! Lähdimme lauantaina joskus yhden ja kahden välillä (bussi oli aika roimasti myöhässä) National Park Villagesta kohti Hamiltonia, josta matka jatkui tänne Rotoruaan. Viimeiset kaksi vuorokautta ollaan vähän väliä valitettu kipua jaloissa ja pyllyissä, joka yleensä iskee pahiten pitkän paikallaan olon jälkeen. Taisi se Tongarirolle möyriminen tehdä tehtävänsä. Ehkä jomotus loppuu viimeistään Losissa.

Rotoruaan saavuimme vasta myöhään lauantai-iltana, joten ei siinä mitään kummoisempia tehty. Pizzaa oli pakko saada joten sitä myös läksimme hakemaan heitettyämme kamat ensin hostellille. Niin ansaittua pizzaa ei ole kyllä koskaan ennen tullut syötyä, muistelee vain sitä kävelyä joka Tongarirolla heitettiin... Meidän hostelli on muuten hitusen hämmentävä, koska täällä ei tunnu olevan ketään muita kuin me lukuun ottamatta alakerran baarissa hilluvia ukkoja. Huoneesta kuitenkin löytyy vedenkeitin ja kahvia, joten ei tässä mitään valittamista ole. Mitä nyt vähän kuuma on ja jos pitää ikkunaa liian myöhään auki kaikki itikat lappaa sisään kuin mihinkin yleiseen vessaan.

Sitä olisi ehkä toivonut voivansa nukkua pitkään sunnuntaiaamuna, mutta ei kun minibussi tuli hakemaan meitä siinä yhdeksän jälkeen retkelle Wai-O-Tapu Thermal Wonderlandiin niin... ei sit nukuttu. Vaan herättiin taas kerran tuskasen aikaseen. Mutta tosiaan, noustiin sitten minibussin kyytiin joka sitten vei meidät... I-Sitelle. Sellaisen 400 metrin päähän. Vain, jotta saatettiin vaihtaa toiseen (identtiseen) minibussiin. Mutta tää lähti nyt sitten ihan Wai-O-Tapuun!

Ensimmäiseksi pysähdyttiin jollain jäätävän kokoisella mutakuopalla, jonka luona kuski antoi meidän kirmailla sellaisen parikymmentä minuuttia. Kyseessä oli Uuden-Seelannin suurin mutakuoppa, mätä kananmuna haisi ja tuli mieleen Maa aikojen alussa.

Pysähdys numero kaksi oli Lady Knox Geyserilla, joka purkaantuu kerran päivässä siinä 10:15 tienoilla. Paikalla oltiin hieman ennen h-hetkeä ja odotellessa kirottiin nimeämättömästä maasta lähtöisin olevia turisteja, jotka olivat lätkäisseet itsensä niin, että photobombasivat taas jokaista kuvaa jotka räpsivät. Silleen randomisti kun odoteltiin posahdusta joku dude hyppelehti sinne eristetylle alueelle lätisemään kaikkea jännää. Kuten että joskus jotkut dudet oli siellä pyykkiä pestessään onnistuneet saippuaveden voimin saamaan geyserin posahtamaan. Siitä taas keksittiin et uuh, näin me saadaan koko homma poksahtelemaan miten halutaan ja houkutellaan siinä sivussa lauma turisteja pällistelemään kyseistä tapahtumaa. No, saippuavesi teki jälleen tehtävänsä ja näky oli melkoinen veden suihkutessa parinkymmenen metrin korkeuteen sekä huulet pyöreinä möllöttävien turistien päälle.

Viimeisenä meidät viskattiin varsinaiselle kävelyreitille, jonka tarpomiseen annettiin sellaiset pari tuntia. Reitin alkupuoliskolla oli vulkaanisia kraatereita ja mutakuoppia, jotka tosin oli lähinnä pikku sikolättejä sen rinnalla mikä oltiin ensimmäisenä nähty, mutta siistiä silti! Näiden jälkeen näkyviin tuli ensimmäinen kuumavesiallas Artist's Palette. Nimen alkuperää ei ole vaikea arvailla, sillä tuossa yhdessä lätäkössä oli ainakin kolmea eri väriä. Nuo värit ovat ihan luonnollisia ja lähtöisin eri alkuaineista. Matka jatkui siltaa pitkin, joka vei tuon ihmeellisen sateenkaarilammikon toiselle puolelle. Tuntui kuin olisi iskeytynyt keskelle jotain Tim Burtonin leffaa. Tulipa taas mieleen miten ennen Uutta-Seelantia sitä kuvitteli vulkaanisten alueiden olevan kivistä autiomaata, mutta vielä mitä. Siinä tuo vaan kasvatti puuta ja puskaa minkä ehti.

Reitti vei meidät välillä myös puskaan ja saatiin tarpoa myös portaita, ihan vain että meidän koivet saivat muistaa kaiken läpikäymänsä ja huutaa kuorossa hoosiannaa. Jokaista vulkaanista kohdetta en tässä nyt ala listaamaan, mutta yksi upeimmista kohteista oli ehdottomasti The Champagne Pool joka on isoin lätäkkö koko alueella ja posettaa varmaan joka esitteessä jonka Wai-O-Tapusta voi löytää. Halkaisijaltaan tuo on 65 metriä ja syvyys kepeät 62 metriä ja pintalämpötila 72 celsiusta. Myös viimeisenä nähty Devil's Bath kraaterin vesi hämmensi meitä sellaisella limetinvihreällä sävyllään. Tuon sävy vaihtelee vihreästä keltaiseen riippuen siihen heijastuvasta valosta ja pilvisyydestä (näin huonolla englannilla esitevihosta kääntäen ehe).

Wai-O-Tapulta posotettiin takaisin Rotoruaan. Mitään ihmeellisempiä suunnitelmia ei loppupäiväksi ollut, joten palloiltiin vain ympäriinsä ja hämmästeltiin, miten vähäinen käsitys kaupungista oli edellisen kerran perusteella jäänyt ihan kuin ei oltaisi täällä koskaan ennen oltukaan. Tosin viimeksi taidettiin olla niin Hobittila-huuruissa, että voiko meitä syyttää varsinkin kun oltiin koko maassa oltu vain muutama päivä. Aikamme kierreltyä alkoi lahnattaa sen verran pahasti, että raahauduttiin hostelliin juomaan kahvia ja spämmäämään taas kerran Instagram ja Facebook kaatumispisteeseen.

Semmosia! Huomenna on taasen välipäivä, joten toivotaan ettei kaikki raha mene taas kerran johonkin täysin randomiin. Vähän pitäisi kartoittaa mitäs hittoa seuraavaksi, mutta ennen kaikkia nautitaaan siitä että saadaan kerrankin nukkua... sängyissa vieläpä!