Sinä, minä ja pikku Pummi!

Toissapäivänä ei tapahtunut mitään. Tietysti allekirjoittanut täytti vuosia ja sitä juhlistettiin lahnaamalla kotona katsomassa telkkarista tulevaa Marvel-maratonia, joka piti sisällään Avengersin, Thorin ja Captain American. Ja kaikki vissiin kolme kertaa. Eli sainpahan hei synttärilahjaksi viitisen minuuttia Richard Armitagea, not bad!
Käytiin me myös syömässä hampparit In-n-Out Burgerissa ja ne oli aika hjuvat! Ja jengiä oli sikana liikkeellä.

Eilen sitten olikin jännittävämpi ja reilusti tuskaisempi päivä. Herättiin joskus yhdeksän aikoihin, heitettiin vaatteet niskaan ja rynnättiin Starbucksiin hakemaan ruokaa ja kahvia. Jouduttiin tosiaan vaan hakemaan ne sieltä, koska mesta oli täynnä jengiä eikä mahduttu istumaan mihinkään. Jäätiin sitten syömään puiston penkille nom-nom-juusto-hedelmä-crackers-sekoituksiamme. Ja Willua hermostutti mun puolesta niin paljon että se viskoi kahvinsa pitkin puistoa.. twice.

Viimeinen ehtoollinen

Aikamme sapuskaa mutusteltuamme, lähdettiin sitten bussilla kohti Long Beachia. No nyt muistatte ehkä aikaisemmista merkinnöistä että käytiin "randomisti" pari kertaa Long Beachilla aikaa tappamassa.. No ei kyse ollut ihan randomeista kerroista vaan visitoitiin Kari Barba's Outer Limitsissä varaamassa aikaa tatuoinn(e)ille.

Silloin ekalla kerralla kun käytiin, käytiin vain hölisemässä Matt-nimisen duden kanssa siitä että haluttaisiin tatuoinnit ja saatiin selailla Outer Limitsin artistien kirjasia ja valita mieleisemme artisti. Päädyttiin sitten molemmat portrait-tatuointeihin erikoistuneeseen Jhoniin, jolle sitten varattiin keskusteluaika seuraavaksi päiväksi. Jhonin kanssa puhuttiinkin sitten siitä että haluaisin tatuoinnin oikeaan jalkapöytääni, mihin herra rohkaisevasti totesi että se on "the most painfull spot in a human body". Nyökkäilin siinä vaan että joojoo ei mitää, kyl mä kestän. Ja tämän jälkeen alettiinkin metsästää oikeaa kuvaa, minkä haluaisin. Lopulta päädyttiin sitten varaamaan aika parin viikon päähän, minkä jälkeen lähtiin Willun kanssa himaa kohden.

Ainiin! Hauskaa on se että Matt meni kirjoittamaan mun varauspaperiin Gollumin sijaan "Gobum" ja nyt ollaan naurettu GoBumia koko kaks viikkoa. Mene pummi? Okei thanks. Ja sitten eilen toisessa paperissa luki Golem... Matt.. vähän yritystä hei!

Gobum!

Eilen sitten tosiaan tassuteltiin Outer Limitsiin, puhuttiin vielä hetkonen Klonkusta Jhonin kanssa ja pistettiin kuva vielä kerran uusiksi. Alunperin jalkaan oli tarkoitus tulla koko Klonkku, mutta päädyttiin sitten vaan naamaan jotta pystyttäisiin keskittymään yksityiskohtiin paremmin. Kyllä Jhon ehdotti sitäkin että vaihdettaisiin paikkaa, mutta pitäydyin tässä most painfull spotissani.

Kun mallikuva saatiin iskettyä nahkaani.. Jhon lähti syömään ja jäätiin kuin knallit kalliolle hetkeksi. Ei siinä mitään, Jhon palasi hyvin nopeasti ja alkoi pistämään kaikkea kuntoon. Samalla joku toinen mestan artisti tuli siihen hehkuttamaan kuinka Gollum on siisti ja jouduttiin sitten selittämään yhteisvoimin Jhonille että onko Gollum hyvä vai paha hahmo ja mitä sormus tekee. Tämä toinen artisti sitten huomautti siitäkin kuinka mun on kuulemma vaan pakko laittaa toiseen jalkaan joskus joko kala tai sormus. Njaa jää nähtäväksi sitten.

Half way there!

Ah niin! Siinä pölistessämme, Jhon myös kertoi kuinka oli vahingossa sattunut Hollywoodiin samana päivänä kun siellä oli Battlen ensi-iltakarkelot ja jäänyt sinne sitten randomisti seisoskelemaan ja ihmettelemään mitä tapahtuu. Ja päätynyt sitten kaikkien näyttelijöiden kanssa yhteiskuviin ja ties mitä. Näinkö kohtalo taas iskee meitä munille? Melkein oltiin kateellisia. Siis melkein. Ei yhtään siis. Jos, niin korkeintaan ihan pikkasen. Ja se raukka ei tunnistanut sieltä kuin Orlando Bloomin...

.. ja sitten se valkoinen muste...

Lopulta sitten alkoi nakutus. Ja hämmennyin ensin melkoisesti, koska se ei tuntunut oikeasti missään! Ehdin jonkun aikaa miettiä paria asiaa; kusettiko Jhon minua sille painfull spotillaan?  Iskikö joku puudutusainetta koipeeni ilman että tajusin? Miksi mun pikkuvarvasta kutittaa ihan sairaasti?
Ensimmäiset 2-3 tuntia menikin aika mukavasti hieman aika-ajoin nipistellen. Mutta sitten taas se katala viimeinen tunti iski ja tajusin että Jhon ei kusettanut, kukaan ei iskenyt puudutsainetta koipeeni ja kyllä, pikkuvarvasta kutittaa koska jalka on tosiaan täynnä hermoja. Willulla oli tosin hauskaa. Mulla ei siinä kohtaa enää niinkään.

Photobottom! hehe

Kyllä, jalkapöytään tatuoinnin ottaminen sattuu ihan saatanasti. Tatuointia alettiin tekemään jalkaterästä eli tuosta varpaiden juuresta, jossa ei tuntunut miltään. Mutta mitä ylemmäs sitä sitten noustiin, sitä enemmän jalka oli vain nahkaa, luuta ja niitä hermoja.. Ja sitä tuskaisammaksi homma muuttui. Ehdollistuin myös siihen että eniten suriseva neula aiheuttaa myös eniten kipua, joten aina kun se pärähti päälle niin valmistauduin jo siihen että kooohta sattuuu! Ja sitten se saatanan "valkoinen muste", joka isketään aina viimeiseksi. Vihaan sitä, koska se sattuu niin pirusti.. Mutta ah kun se tuo nätin lisän tatuointiin. En vaihtaisi sitä.

Lopulta neljän tunnin taiston jälkeen, Jhon ilmoitti vain että "done!" ja hymyili sitten pirullisesti kun meiksi siinä kokosi itseään pöydällä. Eipä siinä, oikein oikein kaunis Klonkku koivessa lohdutti kyllä! On se vaan niin nätti. Matt tuli sitten katsomaan lopputulosta ja totesi että on kyllä makee, mutta että hän ei ottaisi noin isoa tatuointia jalkapöytään. Ehkä pienen, mutta ei niin isoa. Ja Jhon oli samaa mieltä. Olihan se aika.. kiva kuulla kahdelta isolta mieheltä näin jälkikäteen että ne ei suostuisi samaan. Ei se nyt niiiiin paljon sattunut, miehet hyvät!! Hah!

Valmis dude koivessani. Gobum, Golem, Klonkku, Pummi.. rakkaalla lapsella monta nimeä.

Jhon sitten otti vielä pari kuvaa Klonkusta minkä jälkeen ohjeisti vielä perushoito-ohjeet.. Kertoen myös ettei saisi nyt kävellä iiihan kamalan paljoa, koska on aika liikkuvaisessa paikassa nyt sitten. Pitänee siis maata tässä nyt vaan vuodepotilaana pari päivää ennen kuin torstaina on sitten pakko nostaa perse ylös penkistä. Mut hei! Aivan törkeen siistiä! No regrets! On se vaan komea mies koivessa.

Vähän tähän loppuun taustaa; Klonkku nyt edustaa nimenomaan LotRia ja sitä miten se on vaikuttanut mun elämään. Opettanut kaikkea, osoittanut suunnan elämässä.. ohjannut elokuva-alalle ja no, oikeaan suuntaan. Alunperin tarkoitus oli laittaa sille sormus käteen ja pistää se sneekyilemään eteenpäin, mutta noh.. ideat muuttuu mutta perustarkoitus pysyy. Klonkku lisäksi kuuluu nimenomaan jalkaterään, koska se edustaa myös eteenpäin menemistä. Siinä teille syvällisyyttä! Hah! Nyt meen pitämään Luihua hyvänä, heippa!