lauantai 21. helmikuuta 2015

Sinä, minä ja pikku poro


Torstaina keskeytettiin multimaalisen lahnauksen ajanjakso lähtemällä aamulla jälleen kohti Long Beachia. Tällä kertaa oli meiksin, eli Willun, vuoro mennä nakutettavaksi. Ääääapua! No, aika oli varattu ja ennakkomaksu maksettu joten ei siinä auttanut kuin ottaa hirveä sarvista (höhö) ja astella sisään Outer Limitsiin jossa Jhon meitä jo odottelikin.

Okei, koska liki suurin osa lukijoista on varmaan jo tietoinen mitä siihen nahkaan sitten nakutettiin niin kerrotaan se nyt teillekin jotka ette ole tietoisia, kyseessä on siis valkoinen urospeura (joskin black&grey tekniikalla tehtynä). Palataan vielä merkinnän lopussa paremmin siihen, mistä se ajatus oikeastaan lähti.


Tosiaan paikan päällä suunniteltiin vielä tuo kuva ja koko, kun aikaa varatessa tuo keskustelu oli lähinnä suuntaa antava. Meiksillä oli varuiksi puhelimen tallennettu varmaan joku 20 kuvaa erilaisista sarvipäistä, mutta loppujen lopuksi yksikään niistä ei ollut yhtä kaunis kun se minkä Jhon oli meiksille jostain internetin syövereistä kaivanut. Hauskaa on, että kun tuota sarvipäätä ensimmäistä kertaa mielessäni pyöritellessäni se oli värillinen, kokokuva, katsoi suoraan eteenpäin ja lisäksi sisälsi tekstiä. Teksti tipahti pois jo ennen kuin aikaa oli edes varattu, ajanvaraushetkessä jäivät pois värit (jos olisin pidättäytynyt väreissä, istuisin siellä penkissä varmaan vieläkin) ja kun torstaina päätettiin lopullisesta kuvasta, päätyi siihen vain yläkroppa sivuprofiilina. Kaikista näistä muutoksista huolimatta, sain parempaa mitä uskalsin edes toivoa!

Siinä muuten ennen kuin tatuointia alettiin nakuttaa, Jhon sattui hoksaamaan huivin Miran kaulassa ja kysyi, onko kyseessä herra Grun huivi. No, Universalin fanisäläkaupastahan se silloin jokunen aika sitten hommattiin... Hauskaa on, että kyseessähän on siis ihan vain mustaharmaaraidallinen huivi, joten aika kova Itse ilkimys -fani saa olla, jotta sen menee tunnistamaan. Miran vastattua myöntävästi Jhon sitten rullasi housunlahkeensa ylös ja esitteli meille minion -tatskaa oikeassa sääressään. Kuulemma tatuointi oli minion -versio Jhonin vaimosta ja vastaavasti herran vaimolla on minion-Jhon jossain päin kroppaansa. Die hard faneja jos jotkus... Onneks me ei olla fanaattisia tai mitään.


No, sitten koitti se hetki elämästä kun karkuun ei enää päässyt ja oli aika aloittaa nakutus. Olin koko aamun ja edellisen yön ollut jännäkakka housussa muistellessani Miran maanantaisia kärsimyksiä sekä sitä, miten kovaa tuo pikkanen tammenterho kirpaisi silloin Wellingtonissa. No siis joo, kyllähän se tuntui ja välillä vihlaisi enemmänkin, mutta missään vaiheessa ei käyty lähelläkään sietämätöntä eivätkä kyynelkanavatkaan olleet koetuksella. Hyvin pystyin lähes koko viiden tunnin (ja risat) rutistuksen puhumaan, nauramaan ja miettimään kaikkea jännää. Mira näytti siltä kuin joulu olisi peruttu, koska en vääntelehtinyt missään eeppisissä tuskissa.

En nyt kuitenkaan sano, että tuokaan olisi mitenkään rentouttavaa ollut. En tiedä mikä siinä oli, mutta vasen jalka sätki melkein koko ajan kuin riivattu niin, että koko kroppa oli lähteä nytkimään sen tahdissa. Lisäksi se reippaan viiden tunnin samassa asennossa paikallaan olo (paria venyttelytaukoa lukuunottamatta) sai koko kropan puutumaan ja varsinkin jalat tuntuivat mössöltä kuin rutistus viimein oli ohi. Niska kiittää edelleen eilisestä.

Kuollut Willu.

Tällainen pieni random juttu tähän väliin, että yhdellä studion tietokoneista oli kaiken aikaa kuva meiksin porosta. Sitä ei siinä vaiheessa enää käytetty mitään koska Jhonin omat mallikuvat olivat työpisteen luona, joten joku (luultavasti Matt) keksi käydä lisäämässä tuolle tietokoneen ruudulla olevalle porolle aurinkolasit... Noille sitten naureskeltiin ja Jhon lupasi, että voi lisätä nekin sitten lopuksi, mutta jätettiin ne sitten kuitenkin tekemättä... Hauskaa on myös se, että meiksin varauslapussa lukee tatuoinnin kuvaus kohdassa “white stagg” ja me ollaan tuolle tupla-g:lle naureskeltu, että kuulostaa joltain paskalta räppäriltä ja että saan luultavasti poron aurinkolaseilla ja bling bling -koruilla. No, ne arskat ei loppujen lopuksi sitten niinkään kaukana mahdollisesta olleet...

Siinä kun Jhon meiksi nahkaa nakutteli kävi itse studion omistajaksin tuloillaan olevaa tatuointia ihmettelemässä koska “Jhon, why it's taking so long?” Meitä hämmensi, että kyseessä oli nainen koska valtaosa tatuointiartisteista tuntuu olevan miehiä, varsinkin johtoportaassa. Mut siistii hei!

Ei kuulemma sattunu. Yhtää.

Joskus puoli seitsemän aikoihin tatuointi oli vihdoin valmis. Jhon otti tuosta vielä jokusen kuvat instaan spämmättäväksi ja laittoin meiksin jalan sitten kirjaimellisesti pakettiin. Sain oikein pinkkiä sidenauhaa kun se sopi kuulemma niin kivasti yhteen mun sukan kanssa... Olin iloinen, jee!

Kun lopulta päästiin lähtemään käytiin vielä Long Beachin Panda Expressissä syömässä ennen kuin otettiin bussi alle ja painettiin takaisin Torranceen. Nyt me otetaan jokunen päivä rauhallisesti ja leputetaan jalkoja. Huomenna pitäisi jostain saada läjä märssyä, että ne on valmiina sunnuntaina kun katsellaan Oscareita.

Koska en vielä tuosta porosta ole päässyt tarpeeksi paasaamaan, kerrotaanpa tähän loppuun vielä stoori tatuoinnin takaa, varokee pikkusta spoileria Smaugin extendedistä. Kolmisen kuukautta sitten katselin tuota versiota ensimmäistä kertaa kotisohvallani ja pidennetyssä Mirkwoodissa hortoilu -kohtauksessa, kun company ylittää lumottua lampea näkyy lyhyen hetken ajan valkoinen urospeura, joka katsoo suoraan Thoriniin ja Bilboon, pelkäämättä ja enemmänkin haastaen. Thorin yrittääkin sitten tuota peuraa ampua, muttei osu kohteeseen. Uskomuksen mukaan valkoisen peuran/hirven ampuminen tuo huono onnea, mutta Biltsan tuosta sanoessa Thortsa vain toteaa ettei moiseen usko.

Poro, peura, Stag, Stagg, yksisarvinen, Bambin isä.. mitä näit nyt on.

Jo tuossa vaiheessa kohtaus jäi jotenkin häiritsevästi kaivelemaan mieltä ja tatuointi-idea alkoi kypsyä ajatuksesta. Reissuun lähtöön oli tuossa vaiheessa enää ehkä kaksi viikkoa, joten tavallaan löysin itseni noista Thorinin sanoista. En usko onneen, se ei saanut meiksiä lähtemään elämäni parhaimmalle matkalle vaan se, että tein itse jotain asian hyväksi. I don't believe in luck, we make our own luck.

Tien päällä tuon valkoisen peuran merkitys on vain kasvanut. Muistaakseni unkarilaisessa mytologiassa se yhdistetään seikkailun ja onnen etsimiseen. En muista tarkkaan tarinaa joka on tuon uskomuksen lähteenä, mutta merkitys on tärkein. Valkoinen peura meiksin kintussa muistuttaa tästä reissusta ja siitä, mitä olen tien päällä saanut kokea ja siitä, että samalla asenteella on mentävä myös jatkossa. Aikaa ei kuitenkaan ole loputtomasti, joten parempi mennä heti kun vain voi.

Lopputulos

Losiin tullessa mietin vielä, minkä päässäni muhivista tatuointi-ideoista toteuttaisin. Lopulta päätin, että tuon valkoisen peuran aika on ehdottomasti nyt, eikä sen ottaminen myöhemmin jossain muualla välttämättä olisi tuntunut yhtä tärkeältä.

P.s. Yritin esittää viatonta enkä maininnut Jhonille aikaa varatessa mitään siitä, että ensimmäinen ajatus valkoisen peurasta oli lähtöisin Hobitista. No, torstaina studiolle mentäessä Jhon kuitenkin sanoi, että oli kuvia etsiskellessään löytänyt kuvia Hobitissa esiintyneessä valkoisesta peurasta, että oliko peura siitä lähtöisin? Gröhöm.... juu... onhan se.... Mitähän hakusanoja Jhon -setä olikaan käyttänyt poroja metsästäessään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti