We live to die another day

Hola taas rakkaat pikku pupsit! Perjantaina siis lähdettiin Kingstonista kohti Te Anauta kunhan ensin olimme raapustaneet tuon edellisen hömppä -merkintämme ja syöneet masumme täyteen. Bussin oli tarkoitus koukata meidät kyytiin kirjainmellisesti tienposkesta hieman yli viiden, mutta eipä tuota kulkuvälinettä sitten näkynyt eikä kuulunut. Kyllä siinä hieman alkoi jännittää että mitäs nyt sit jos ei Kingstonin puskista päästäkään pois, vaikka kaiken järjen mukaan bussin pitäisi ainakin ohi mennä koska ei sillä ollut matkalla Queenstownista Te Aunuhun kuin yksi reittivaihtoehto. Niinpä jatkoimme vain kaukaisuuteen tuijottelua.

Lopulta bussi sitten tuli paikalle melkein puolituntia myöhässä. Tavarat peräkärryyn ja pyllyt penkkiin ja matka saattoi alkaa. Vaan ei se ihan niin helppoa ollut... Pysähdyttiin vähän väliä milloin pissittämään turisteja ja milloin puolestaan ottamaan vastaan puheluita, joissa viitattiin bussin jonka kanssa pitäisi vaihtaa kuskeja olevan jumissa jossain keskellä onnettomuusalueen raivausta tai jotain. Jonkin aikaa ajeltuamme meidät päästettiin jollekin pellolle kirmaamaan ja odottelemaan jokusen hetken, että tuo toinen bussi saapuisi.

Viimeinkin kuskit saatiin vaihdettua ja matkan loppupuolisko taittuikin huomattavasti nopeammin. Ainoastaan tuolla aiemmin mainitulla onnettomuusalueella vauhti hidastui hetkeksi ja pian se parikymmentä turistia roikkui häpelemättä ikkunassa tiiramaassa, mikä sitä matkaa oli niin jarruttanut. Täytyy sanoa, että jossain mahanpohjassa hieman kouraisi kun näki pientareella ruttaantuneen auton sekä sen ympärillä lukuisia hälytysajoneuvoja.

No, päästiin sitten vihdoin ja viimeinen Te Anau Lakeview Holiday Parkiin. Siinä oltiinkin sitten jännän äärellä, koska säätiedotteet olivat luvailleet seuraavalle päivälle runsaasti sadepilviä ja meidän oli ehdottomasti varmistettava, että Weta -kamat olisivat turvassa sillä aikaa kun me tsuikkaillaan Milford Soundissa. Niinpä vuorattiin kamat kaikkiin mahdollisiin pusseihin ja kasseihin, suljettiin ne matkalaukkuihin ja vuorattiin vielä näin kirsikkana kakun päällä sadetakeilla, jotka olivat tarttuneet mukaan Kingstonin matkamuistomyymälästä. Lisättäköön vielä, että parkkeerasimme telttamme keskellä muutamaa puuta, joiden oksistot vaikuttivat lupaavalta lisäsuojalta mahdollista sadetta vastaan.

Jossain puolenyön jälkeen painettiin sitten päät tyynyyn... ja sitä seurasikin ehkä onnettomimmin nukuttu yö kuukauteen. Tuuli puhalsi lakkaamatta sellaiset 30 m/s ja puuskissa meentiin aina 40 m/s asti. Sitä säpsähteli vähän väliä hereille kun teltta tärisi, tuuli ulvoi kuin myrskyävä meri ja puut narisivat niin, että sitä vain alkuyöstä mietti milloin ne tulla rysähtää niskaan. Loppuyöstä siitä ei enää jaksanut välittää vaan sitä toivoi voivansa nukkua edes jokusen tunnin rauhassa, ei sitä puun niskaan tuloa kuitenkaan voisi estää vaikka miten hereillä olisi. Mutta ei, saatiin unta palloon ehkä joku pari tuntia ja sekin sellaisissa kymmenisen minuutin pätkissä.

No mut ei siin mitään. Koska bussi lähtisi viemään meitä kohti Milford Soundia kymmeneltä, ei auttanut kuin kaivautua esiin makuupussista siinä kahdeksan aikoihin ja saada jotain aikaiseksi. Kun oltiin astetta inhimillisemmässä kuosissa, lähdimme lyllertämään kohti keskustaa. Ensimmäiseksi tsekkasimme paikan, josta bussi lähtisi ja painoimme sitten pää kolmantena jalkana tien toisella puolella olevaan kahvilaan hakemaan pelastusta. Siellä sitten lagailtiin kunnes näimme ikkunasta bussin kaartavan pysäkille.

Matka Milford Soundiin kesti sellaiset kaksi ja puoli tuntia, joskin tuohon aikaan mahtui myös parit turistien ulkoilutuskierrokset. Reitti vei meidät Lake Te Anaun viertä pitkin Fiordland National Parkiin ja sen halki kohti rannikkoa ja Milfourd Soundia.

Ja juu elikkäs. Olimme kyllä säätiedotuksista katsastaneet, että perskele, sadepilviähän sinne on luvattu juuri sopivasti kun me käydään vähän seilaamassa. Etukäteen se vähän ehkä harmitti, muttei mitenkään mittavissa määrin koska ollaan kuitenkin Uudessa-Seelannissa ja noin. Franz Josefin tauottomaan monsuuniin verrattuna Milford Soundin vesisade oli kuitenkin ihan siedettävää ja koska botskimme ulkokansi oli katettu, ei siinä mitään.

Loppujen lopuksi kävi niin, että tuo kohdalle osunut sateinen päivä oli sittenkin kohtalon meille lykkäämä positiivinen yllätys. Ensinnäkin sanottakoon, että Milford Sound lukeutuu maailman sateisempiin paikkoihin ja sateisia päiviä on vuodessa sellainen parisataa, joten kyseessä oli aika pitkälti normipäivä Milford Soundilla. Lisäksi sateella kun vesi pyrkii alas vuorenrinteitä muodostuu lukuisia pieniä vesiputouksia, joita ei tietenkään täysin kuivina päivinä niin paljon näe. Meidän kapu sanoikin vähän väliä jotain tyyliin “Ja oikealla voitte nähdä vesiputouksen, joka ei ollut tuossa vielä aamulla”. Ja ne näkymät voi jestas... tämän takia kannatti kyllä ottaa vettä vähän niskaan!

Ei sillä, nuo sadeveden muodostamat vesiputoukset eivät olleet ainoa upea asia Milford Soundissa. Ne vedestä nousevat vuoret olivat aivan uskomattomia, samoin kuin sumupilvet niiden ympärillä. Vuorten kokoon havahtui kunnolla vasta sitten, kun katsoi poukaman vastakkaisella laidalla olevaa toista turistibotskia seilaamassa vuori taustallaan. Ohitettiin matkalla myös rantakivikko, jolla oli laumallinen läskejä vauvahylkeitä paistattelemassa päivää ja viihdyttämässä turisteja. Ollapa läski hylje Milford Soundissa.

Botski vei meidät Tasmanian meren suulle asti ja antoi meidän maistaa hieman merenvoimaa muutaman aallon muodossa. Hetki siinä keikuttiin vaahtopäiden harjalla ja yläkannella vahingonilo oli huipussaan, kun katselimme miten alakannella tsuibailevat aasialaisturistit saivat ämpärikaupalla vettä niskaansa keulan halkoessa aaltoja. Tuossa vaiheessa iski myös aikalailla kylmää sadetta ja ankaraa tuulta vasten pärstää, joten niin kivaa kuin tuossa olikin keikkua oli sinänsä ihan helpotus kun kännyttiin takaisin kohti satamaa. Matkan varrella kapu koukkasi pyöräyttämässä meitä yhden isomman vesiputouksen alla. Tuossa vaiheessa viimeistään kastuttiin ja kunnolla, mutta kokemus oli ehdottomasti muutaman märän vaatekappaleen arvoinen. Milford Sound ei ehkä ole sieltä turistiretkien halvimmasta päästä, mutta kokemus on ehdottomasti tärkeämpi ja ikimuistoisempi kuin siihen laitettu rahasumma.

Satamaan päästyämme siirryimme suoraa kyytiä takaisin bussiin. Kuskina meillä oli sama dude, joka oli meidät Milford Soundiin kuskannutkin. Tässä vaiheessa on pakko osoittaa pieni kunnianosoitus Uuden-Seelannin bussikuskeille, joilla on kyky viihdyttää matkustajia ja tehdä bussimatkasta ikimuistoinen, eikä pelkkä pakollinen siirtymäkeino paikasta A paikkaan B. Kaikki ovat sympaattisia persoonia sekä jutustelevat mielellään mukavia ja murjovat vitsejä. Meidän tämän päiväiselllä kuskilla oli harvinaisen hauskaa Willun kulahtaneet hiuspehkon kustannuksella. Se tupsu siinä keskellä oli joskus pinkki, mutta tuosta nykyisestä sävystä ei oikein tiedä mitä se yrittää olla...

Lyhyeksi jääneiden yöunien takia nuokuimme suurimman osan matkasta... vaikka yritys pysyä hereillä olikin kova, koska ne maisemat olivat vaan taas kerran jotain käsittämätöntä. Silmäluomien paino oli kuitenkin kasvanut jotakuinkin tonniin ja oli liki mahdotonta estää niitä lurpsahtamasta kiinni.

Nyt on safkaa masussa, jääkahvi pyllyn vieressä ja pieni kulma leirintäalueen yhteisistä tiloista valloitettu meidän nöräämis ja -spämmäämistarpeisiin. Weta -mussukat selvisivät sateelta, ainoastaan makuupussi taisi vähän kastua muttei tuolla ole niin väliä. Ei sitä makuupussin kosteutta kuitenkaan tajua kun ramaisee sen verran rutkasti. Huomenna meillä on vielä toinen välipäivä Te Anaussa ja toivotaan, että tuuli rauhoittuisi eikä pitäisi meitä hereillä toista yötä putkeen jotta jaksamme huomenna möyriä pitkin puskia.

P.s. Päästiin Kouvolan Sanomiin. Me ei sitten päästä suomalaista mediaa karkuun edes tänne pallon toiselle puolelle...

P.p.s. Kuukausi poissa Suomesta! Wohoo, pienet sille!

Se on vähän niinku kuningas.. ston. Oho.

Noniin hyvää joulua nyt sitten vaan kaikille! Me ollaan vietetty nyt kaksi päivää pikkukylässä nimeltä Kingston, josta lisää myöhemmin.. Ensin täytyy jutskata hieman tuosta Queenstownista, jossa pyörähdettiin parin yön verran!

Tai no hypätäänpä ensimmäisenä välille Wanaka-Queenstown, jossa oli jälleen kerran pari "Oho katso lokaatio"-hetkeä. Köröteltiin sellaista pientä vuoristotietä pitkin ja alhaalla sitten virtasi sellainen kirkkaan sininen, aika iso joki. Samalla paikallinen bussikuski sitten selitti mitä kaikkea aktiviteettejä kyseisellä joella voikaan harrastaa.. Ja samalla mainitsi että jos kyydissä on LotR-faneja niin heitä saattaa kiinnostaa se tosiasia että kyseinen joki toimi Anduinina Sormuksen Ritareissa. Kaksi "Desolation is coming"-paitaista dudea bussin takapenkeillä oli taas haavit auki että mitä hittoaaah.. Ja sitten se kuvien räpsiminen alkoi kuten oikean nörttituristin arkeen kuuluukin.

Toinen "Oho"-hetki koettiin sitten kun lähestyttiin Queenstownia. Räpsittiin edelleen kuvia Anduinista kun bussikuski, joka selvästi haistoi LotR-fanit takapenkillä, huomautti että vasemmalla puolella kohoaa sellainen vuorijono kuin The Remarkables.. joka saattaa myöskin LotR-fanin silmään näyttää tutulta koska kyseessä on nyt sitten Mordorin vuoret. Turha ehkä edes sanoa että kaksi dorkaa oli saada sydärin siinä hetkessä ja kamerat sen kuin lauloivat!

(Tässä kohtaa tuli kirjoittamisessa pieni tauko koska Willu laittoi kännykästä soimaan sellaisen biisin kuin "Sons of Durin", jonka voitte kuunnella tuolta alhaalta. Ah!)

Anduin!

Queenstownissa meillä oli sitten sellainen leirintäalue kuin "Lake view holiday park" ja ajateltiin että no se on varmaan kivasti siinä järven vieressä.. No, mentiin aika metsään sillä kyseinen leirintäalue oli sellaisen pitkän, jyrkän mäen päällä. Ja sinne me taas raahattiin meidän matkalaukkuja kun muut karavaanarit ajoivat iloisesti lauleskellen ohi. Ei siinä, päästiin pian perille ja alettiin pystyttää telttaa. Ja sitten oltiin saada sydänhalvaus koska jostain kuului ääni, joka suomeksi kysyi meiltä että "mitä naapurit?". Kävi ilmi että vieressä kököttävässä pakussa punkkasi joku suomalaisdude, joka oli kuitenkin kadonnut siitä aamuun mennessä.. no more comments.

Great River aka Anduin!

Illalla päätettiin vielä harrastaa vähän aktiviteettejä ja lähdettiin sellaisella jännällä gondolalla vieressä olevan vuoren huipulle katselemaan vähän maisemia ja toivo pikkiriikkisestä kahvikupposesta takaraivossa. No kahvia ei saatu, mutta aika jäätävät maisemat kyllä. Siellä ne Mordorin vuoret taas kököttivät taivaan rannassa ja ylipäätään kyseisistä vuorista tuli koko Queenstownin juttu. On edelleen hieman pureskeltavaa siinä tosiasiassa että ne oli ihan oikeasti Mordorin vuoret (ja tässä tuli taas tauko koska Willu laittoi kännykästä biisin The Fallen.. Hobitin nähneet voi ehkä arvata kenen biisistä on kyse).

Anduin!

Gondolan jälkeen silpailtiin sitten Queenstownin keskustaan etsimään kahvia, jota ei sieltä ylhäältä enää siihen aikaan saatu, ja samalla kierreltiin kaikkia supermyöhään auki olevia matkamuistomyymälöitä niinkuin nyt turistien kuuluu. Liikkellä oli meidän lisäksi varmaan se tuhat aasialaisturistia. Kahvia saatiin eikä rahaakaan mennyt aivan hirvittävän kamalasti! Jossain vaiheessa illalla sitten rämmittiin takaisin teltalle ja friikattiin tavanomaiseen tapaamme hetki ennen kuin sitten nukahdettiin pylly vasten pyllyä.

Mordorin vuoret siellä tönöttää!

Seuraavana aamuna herättiin kauniiseen, paahtavaan aurinkoon joka muutti meidän telttaa paraikaa saunaksi. Willun ekat sanat sinä aamuna oli "Se on poissa!" eikä siitäkään sitten sen enempää. (Tässä kohtaa tuli tauko koska Willu soitti kännykästään biisin The Ravenhill..)
Niin siis! Aamulla päätettiin sitten vihdoin alkaa puhdistamaan meidän hamsterin häkeiltä haisevia matkalaukkuja paskaisista, Franz Josefin jälkeisesti märistä vaatteista; pestiin koko vaatekasamme, käytettiin ne kuivausrummussa ja sitten vielä leviteltiin kauniisti auringonpaisteeseen kuivumaan. Ja voi sitä ilon määrää kun vaatteet olivat vaihteeksi kuivat! Ihanaa! Te Anauta sitten odotellessa..

Pyykkien pesun jälkeen lähdettiin sitten kaupungille kahvia hamstraamaan, minkä jälkeen ostettiin myös paikalliset jäätävän kokoiset jätskitötteröt. Niitä natustellen suunnattiin sitten kiertelemään vähän Queenstown Gardensia ja pulahdettiinpa uimassakin.. Yllättäen, Mordorin vuoret siinä taustalla seisten mikä toi tähän uintireissuun omanlaisensa viban. Tämän jälkeen palattiin sitten etsimään safkaa ja.. no.. köh.. Saaaatettiin eksyä leffaan.

Noniin tuomitkaa jos haluatte, mutta käytiin siis taas katsomassa Hobitti. Se itku ei vaan lopu vaikka mitä tekisi! Nyt pakko sanoa että oli aika karu hetki kun kesken leffan tulee hiljaista.. Ja sopivasti puhutaan tammenterhoista. Meidän salissa vallitsee siis syvä hiljaisuus.. mutta viereisestä salista kuuluu kaikki äänet läpi! Ja siellä menee aikaisempi näytös samaisesta leffasta.. ja mikä siis tekee tästä karua niin se että viereisessä salissa (spoiler) Thorinia paraikaa tapettiin! Ja meillä puhuttiin tammenterhoista!! Camoon! Not cool, man, not cool!

Leffan jälkeen ryömittiin taas kerran takaisin teltalle, itkettiin hetki ja nukahdettiin. Aamulla pakattiin sitten tavaramme, latailtiin akkumme ja lähdettiin viemään matkalaukut lokeroihin missä ne saivat hengata sen nelisen tuntia ennen kuin meidän bussi kohti Kingstonia lähtisi. Sillä välin me käytiin uimassa toistamiseen ja ostamassa jouluksi ruokaa.. Mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, koska Kingstonissa mikään ei ollut auki joulupäivänä.

Btw. täällä ei voi kävellä edes korukaupan ohi ilman että bongaa jotain Hobittiin liittyvää; nyt on ilmeisesti ilmestynyt jotain uusia official koruja eri korukauppoihin myyntiin ja sellaisia oli esillä yhden Goldfield-nimisen korukaupan ikkunassa. Ai saakeli.. Hetki piti rohkeutta kerätä mutta lopulta syöksyttiin sisään tutkimaan niitä ja aijai! Jänniä asioita saattaa vielä tapahtua ennen kuin täältä lähdetään..

Eilen siis saavuttiin tänne parinsadan asukkaan pikkukylään nimeltä Kingston ja iskettiin teltta pystyyn kaikkine kauniine joulukoristeineen. Pakko sanoa että Kingston-nimestäkin väännettiin sellainen (taas tauko koska Willu laittoi kännykästä biisin To the Death...) asia ilmi, minkä vain typerät nörttituristit voivat vääntää ja se meni jotakuinkin näin; "Kingston.. öhöhöh.. Se on vähän niinku kuningas. Ja sit se on niinku ston..e.. oho."

Mordorin vuoret!

Willu yrittää tappaa mua tässä samalla soittamalla noita The Battle of the Five Armiesin soundtrackin biisejä. Nyt soi Courage and Wisdom. Kuulemma toimii mun personal DJ:nä. Thanks dude.

Eilen me ei oikeen muuta sitten tehtykään kun lagattiin ja hengailtiin.. Ja löydettiin Sormusten Herran kaks ekaa osaa VHS:nä täältä mestan tv-huoneesta! Ja samalla nousi kriisi siitä että mihin Kuninkaan Paluu on viety! Yhyy!
No juu elikkäs.. Tänään me sitten otettiin jalat alle ja lähdettiin kävelemään tonne korpeen ja katselemaan kauniita maisemia. Arviolta joku kymmenen kilsaa tuli talsittua vuorten välissä. Asutusta eikä autoja näkynyt missään! Eikä kuulunut mitään muuta kuin lintuja ja tuuli. Se oli kuulkaas nyt sitä itseään se. Aivan tajuttoman kaunista!

Kun jalat oli sitten kulutettu puhki, päästiin takaisin teltalle. Vaihdettiin uikkarikuteet päälle ja lähdettiin joulu-uinnille siihen samaan järveen missä pulikoitiin eilen ja toissapäivänäkin! Nyt vaan pulikoitiin täällä järven eteläkärjessä. Uinnin jälkeen sitten keiteltiin nuudeleita ja valloitettiin tämä tv-huone. Nyt täällä pauhaa BotFA:n soundtrack ja aika-ajoin kuuluu jotain Wilhelm's Screemiä etäisesti muistuttavia rääkäisyjä. Eikai tässä sen enempää? Hieno joulu anyway!