Live long and prosper |
Palataan nyt vielä pikaisesti pari päivää taaksepäin. Keskiviikkona me yritettiin kovasti päästä käymään Los Angelesin eläintarhassa koska meistä se olisi ollut kiva sulku ympyrälle, koska yli kolme kuukautta sitten Aucklandin eläintarha oli ensimmäinen turistikohde, jossa käytiin. No, kaikki mahdollinen kusi silmään koska ensinnäkin meidän olisi pitänyt taas varata matkaan se 2-3 tuntia... ei se sinänsä vielä mitään, mutta mokoman eläintarhan sivuilla luki, että eläimiä alettaisiin laittamaan nukkumaan jo neljän aikoihin päivällä. Että joo ja koska aamulla pitää saada kahvia, ruokaa ja muutenkin valmistautua oltaisiin saatu olla heräämässä joskus kuudelta, joten päätettiin jättää elukat sikseen. Sen sijaan painettiin vielä viimeisen kerran Hollywoodiin pääsääntöisesti vieraillaksemme Leonard Nimoyn tähden luona ja tekemässä kunniaa herran muistolle. Pariin jännään kauppaankin eksyttiin viimeistä kertaa... Myös meidän turistikassit on vihdoin vuorattu täyteen pätsejä, joten on sekin missio nyt täytetty.
Kengät, jotka eivät selvinneet matkasta |
Hollywoodista lähdettiin aika sukkelaan takaisin Torranceen, koska haluttiin vielä käydä Barnes & Noblen kahvilassa vetämässä juustokakkua ennen kuin mesta suljettaisiin. Ei uskallettu alkaa Hollywoodista enää tuota mannaa etsimään, joten pelattiin varman päälle ja suunnattiin sinne, mistä saa varmaa vastinetta rahalle. Ah ja voih, kun oli taas hyvää.
Fluffy, fluffy unicorn! |
Tänään ja eilen ollaan pakattu, katseltu telkkaria ja käyty molempina päivinä Del Amossa syömässä niissä mestoissa, joista haluttiin vielä yksi muisto vatsan pohjalle. Allekirjoittanut myös toteutti jokusen viime hetken törsäyksen, hups. Ja käytiin kattomassa Chappie! Trailerin perusteella ollaan pähkinöity kyseistä leffaa jo monta viikkoa ja nyt kun tuo lopulta rantautui teattereihin, piti samantien kirmata katsomaan. Ja eikä mikä leffa! Allekirjoittanut pillitti vähän väliä mistäkin syystä... Kaikki erikoistehoste Oscarit osoitteeseen Chappie ensi vuoden gaalassa! Syitä on kaksi: 1. Chappie ja 2. Weta.
This bastard....... |
Mutta... nyt on kimpsut ja kampsut aika liki pakattu ja näyttää siltä, että saadaan kaikki Suomeen asti. Fiilis on... outo. Kaksi vuotta tätä reissua suunniteltiin ja nyt on edessä katkera(nsuloinen) paluu Suomeen. Takana on kolme kuukautta hienoja kokemuksia ja saavutuksia. Asioita, joita ei vielä hetki sitten osannut odottaa toteutuviksi. Ollaan vietetty rutkasti aikaa kahdessa todella erilaisessa ympäristössä, jotka molemmat ihastuttaneet omilla tavoillaan. Losissa ollaan aika paljon saatu kosketusta tavalliseen arkeen, koska ollaan bunkattu lähiössä paikallisessa perheessä kun taas Uusi-Seelanti meni aikalailla seikkailufiiliksellä eikä oikein koskaan tiedetty ainakaan kovin tarkkaa suunnitelmaa paria päivää pidemmälle. Vielä Losissakin tilanteet ovat muuttuneet ja tapahtumat ovat saaneet yllättäviä käänteita, mutta hei... niin sen kuuluukin olla.
It was only the beginning.. |
Kaiken kaikkiaan tässä on saanut paljon uusia näkökulmia vähän kaikkeen. Taba on osoittaunut monella tapaa silmiä avaavaksi kokemukseksi ja monet asiat on ottaneet tässä sadan päivän aikana uuden suunnan, jota on hyvä lähteä seuraamaan jatkossa. Suomeen paluussa odotettavinta onkin se, että voi alkaa tehdä jotain sen hyväksi.
Tongariro Alpine Crossing! |
Jaa mitä mä selitän? Niin kuin tietäisin itsekään. Tässä kohtaa ei voi oikein enää muuta sanoa kuin viimeisen kiitoksen Los Angelesille ja Uudelle-Seelannille, sekä kaikille niille ihmisille jotka on meitä tällä reissulla jeesineet tavalla tai toisella (jotka tosin kaikki tuskin tulevat koskaan tätä viestiä saamaan). Matka on lunastanut odotukset kaikin puolin ja lähdettäisiin uudestaan milloin tahansa. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tupsahdetaan takaisin Suomen maaperälle teidän kaikkien riemuksi.
Sky jump! .. twice. |
Kohta on taas aika astua tien päälle ja astua matkan viimeiselle taipaleelle. Vielä viimeisen kerran, ennen kuin tämän tarinan voi sanoa päättyneen. Loput ovat aina haikeita, hyvää tarinaa lukiessa sitä hidastaa tahtia viimeisillä sivuilla ja lukee tahallaan sanoja väärin voidakseen pysähtyä - viettäkseen vielä hetken tarinan sisällä. Ja kun lopulta syyt vastarintaan ovat loppuneet sivujen mukana, tuntuu hetken eksyneeltä. Miten tästä jatketaan? Mihin suuntaan kuuluu mennä, kun koko ajan pyrkii vain katsomaan sitä, minkä on jättämässä taakseen?
On aika luoda tarina, joka on edellisen veroinen.
"How do you pick up the threads of an old life? How do you go on, when in your heart you begin to understand... there is no going back?"
- Frodo Reppuli
P.s. Ollaan Suomessa siis edellä mainittuna ajankohtana edellyttäen, että Norwegian järkkää meidät sinne jotain kautta. Jos ei niin... jäädään Köpikseen. Moikka!